Tärkein näkökulma on asiakkaiden positiivinen kokemus entistä isommasta, alueellisesta pankista. Tästä olen saanut paljon kiitosta. Olemme kyenneet parantamaan monia asiantuntijapalveluita ja lisänneet toimihenkilöiden määrää. Haluamme toimia laajasti jatkossakin ja hoidamme nyt monia palveluita itse toimialueellamme. Tästä hyvänä esimerkkinä on paljon kiitosta saanut Pohjolan OP:n Senioriluuri. Olemme siis onnistuneet säilyttäneet alueellisuuden. Samalla olemme vahvistaneet organisaatiotamme monella tavalla niin, että pystymme säilyttämään alueellisuuden jatkossakin.

Meidän työntekijöiden näkökulmasta yhdistyminen uudeksi pankiksi on sujunut ehkä yllättävänkin hyvin. Olemme olleet innoissamme tutustuessamme uusiin työkavereihin, oppimaan uutta ja luomaan uuden pankin yhteistä kulttuuria. Näin kesän kynnyksellä tunnistamme toki, että muutos on ollut iso ja se on vienyt voimia. Eniten meitä ovat rasittaneet valtavasti kasvaneet viranomaisvaatimukset, joiden kiristyminen on koskettanut suoraan myös asiakkaidemme asiointia. Jotta pystymme vastaamaan kaikkiin vaatimuksiin, meidän on pitänyt oppia ja omaksua paljon uutta. Moni työkaveri on kuitenkin kertonut, että kuluneen vuoden aikana tapahtuneet asiat olisi ollut paljon vaikeampi saada toimimaan ilman syntynyttä isompaa pankkia.

Kolmas näkökulma tulee naapureiltamme. Ehkä parasta palautetta yhdistymisen onnistumisesta olemme saaneet muilta pohjoissuomalaisilta osuuspankeilta. Olemme neuvotelleet kevään aikana OP Hailuodon, Tyrnävän Osuuspankin, OP Utajärven, OP Posion, OP Sallan ja OP Ylitornion kanssa. Pienet osuuspankit ovat seuranneet, miten iso osuuspankki voi ylläpitää ja kehittää palvelukykyään kaupunkien lisäksi koko laajassa pohjoisessa. Ne osoittavat suurta luottamusta Pohjolan OP:ta kohtaan ja ovat kiinnostuneita yhdistymään osaksi pankkiamme. Yhdessä menestyminen on yksi OP:n arvoista, ja itse uskon vahvasti, että yhdessä menestyminen ei ole keneltäkään pois – päinvastoin.

OP:n arvot ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen ovat monella tapaa lähellä varmasti myös asiakkaidemme ja omistajiemme arvoja. Ihmisläheisyys toteutuu parhaiten asiakaskohtaamisissa 21 konttorissamme ympäri toimialuettamme. Pidämme yhteyttä asiakkaiden kanssa yhä enemmän netissä ja puhelimitse, ja monet asiat hoituvatkin jouhevasti ilman konttorissa käymistä.

Vastuullisuus puolestaan näkyy isoina ja pieninä arjen tekoina, jotka kuuluvat jokaisen osuuspankkilaisen päivään, päätöksiin ja toimintaan. Vastuullisuus on sisällytetty kaikkeen liiketoimintaamme ja sen riskinottoon. Edistämme paikallisyhteisöjemme hyvinvointia ja teemme yhteistyötä yli 130 seuran ja yhdistyksen kanssa. Edellytämme kumppaniemme sitoutuvan arvoihimme ja vastuullisuusperiaatteisiimme. Tuemme erityisesti lasten ja nuorten liikuntaa, talousosaamista, kulttuuria ja urheilua. Olemme lahjoittaneet ensimmäisen toimintavuotemme aikana lisäksi 350 000 euroa yleishyödyllisille tahoille yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun.

Paljon on ensimmäisen vuoden aikana tapahtunut, ja paljon on vielä tehtävää. Menestyvä pankkitoiminta syntyy menestyvässä toimintaympäristössä, ja sen eteen lupaamme tehdä työtä myös jatkossa. Samalla luomme edellytyksiä omistaja-asiakkaiden ja koko meille tärkeän pohjoisen menestymiselle yhdessä.