Hirsirakenteinen päiväkoti saattoi vielä muutama vuosi sitten kuulostaa suoranaiselta kummajaiselta etenkin pääkaupunkiseudulla. Puu- ja hirsirakentamisen kasvavan suosion myötä niitä on kuitenkin alkanut nousta myös kehäteiden sisäpuolelle.

Tuore esimerkki löytyy Espoon Haukilahdesta, jossa kaikki alkaa olla valmista Pilke Playschoolin henkilökuntaa ja sen noin satapäistä lapsikatrasta varten. Muutto uusiin tiloihin on edessä marraskuussa.

Pilke päiväkodit ja rakennusyhtiö Hoivarakentajat ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä. Hoivarakentajien toimitusjohtajan Tarmo Kemppaisen mukaan Haukilahden päiväkoti on sille luontevaa jatkoa.

– Olemme rakentaneet Pilkkeelle kymmeniä päiväkoteja eri puolille Suomea, joista suurin osa kotimaisesta painumattomasta hirrestä, hän kertoo.

"Haukilahden päiväkoti on esimerkki hirsirakentamisen tuotekehityksestä. Kohteelle haetaankin LEED Gold -sertifikaattia ensimmäisenä hirsipäiväkotina", sanoo Hoivarakentajien toimitusjohtaja Tarmo Kemppainen.

Hirsi tarjoaa aistiystävällisyyttä

Ympäristöystävällisyyden ja pienen hiilijalanjäljen lisäksi ”hirsimarkkinaa” ruokkii positiivinen asiakas- ja käyttäjäpalaute. Tilat ovat viihtyisiä, toimivia ja helposti muunneltavia eikä niissä ole sisäilmaongelmia: hirsipäiväkodissa viihtyvät ja voivat hyvin sekä lapset että henkilökunta.

– Hirressä on paljon positiivisia puolia ja me puhummekin sen aistiystävällisyydestä, Kemppainen tiivistää.

Haukilahden uutta päiväkotia hän kuvaa taidonnäytteeksi, jossa rima on nostettu laatu- ja ympäristökriteerien osalta mahdollisimman korkealle. Kiinteistöön on asennettu maalämpö ja modernin talotekniikan avulla energian- ja vedenkulutus sekä hiilijalanjälki on painettu minimiin.

Esimerkiksi ilmanvaihtoa ohjataan tilakohtaisilla antureilla, jotka reagoivat pieniinkin käyttäjämäärien ja sisäilman muutoksiin. Samalla ne vähentävät perinteisen tuuletuksen ja lämmitysenergian tarvetta.

– Haukilahti on esimerkki hirsirakentamisen tuotekehityksestä. Kohteelle haetaankin LEED Gold -sertifikaattia ensimmäisenä hirsipäiväkotina, Kemppainen lisää.

"Hirsi tarjoaa pehmeämmän äänimaailman ja aistiystävällisen ympäristön, joka vaikuttaa positiivisesti päiväkodin henkilöstöön, lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Monet perheet valitsevat hirsipäiväkodin myös lasten allergioiden takia", sanoo PIlke Päiväkotien yhteiskuntasuhdejohtaja Minna Martikainen.

Positiivista palautetta kaikilta käyttäjiltä

Myös Pilke Päiväkotien yhteiskuntasuhdejohtaja Minna Martikainen odottaa uuden päiväkodin avautumista. Yhtiöllä on tällä hetkellä parikymmentä hirsipäiväkotia ja tavoitteena on nostaa niiden määrä lähivuosina noin 35:een.

Pilkkeen seuraava hirsipäiväkoti valmistuu syksyllä 2023 Järvenpäähän. Hirren etuja ovat Martikaisen mukaan ekologisuus, pienempi hiilijalanjälki ja yleinen viihtyisyys.

– Hirsi tarjoaa pehmeämmän äänimaailman ja aistiystävällisen ympäristön, joka vaikuttaa positiivisesti päiväkodin henkilöstöön, lapsiin ja heidän vanhempiinsa. Monet perheet valitsevat hirsipäiväkodin myös lasten allergioiden takia, Martikainen listaa.

Myös Pilkkeen omissa henkilöstökyselyissä hirsipäiväkodit ovat saaneet parempia pisteitä.

– Näppituntuma on, että niissä on vähemmän myös sairauspoissaoloja, hän kertoo.

Espoon Haukilahden uusi hirrestä rakennettu Pilke Päiväkoti avaa ovensa marraskuussa.

Vastuullisuus on tärkeä kriteeri

Pilke Playschoolin rakennuttaa OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahasto, joka on toteuttanut Pilkkeen ja Hoivarakentajien kanssa vastaavia hankkeita aiemminkin.

Salkunhoitaja Anni Lakasen mukaan Haukilahdessa on otettu entistä pidempiä askeleita vastuullisemman ja hiilineutraalimman rakentamisen suuntaan.

– Sosiaalinen vastuu on meille erittäin tärkeä kriteeri. Haluamme olla toteuttamassa terveellisiä, turvallisia ja ympäristön kannalta kestävästi rakennettuja kiinteistöjä. Tavoitteena on päästä hiilineutraaliin rakentamiseen vuoteen 2050 mennessä. Rakentamisessa käytetty puu on myös tärkeä hiilivarasto, minkä ansiosta hiiltä vapautuu vähemmän ilmakehään. Tämä hanke on yksi etappi tällä tiellä, Lakanen toteaa.

Kohteelle haettava LEED Gold -sertifikaatti edellyttää, että ympäristöseikat, kestävä kehitys ja energiatehokkuus on huomioitu kokonaisvaltaisesti kiinteistön lisäksi myös tontilla ja rakennusprosessissa.

Hankkeessa asiantuntijana ja konsulttina toimiva Noora Virta Green Building Partnersista painottaakin, että Gold-tasolla myös kiinteistön käytön, siellä oleskelun ja asioimisen tulisi aiheuttaa mahdollisimman vähän päästöjä ja ympäristörasitusta.

– Kyse on kokonaislaadusta, jossa tilojen toimivuuden, päästöjen sekä energian- ja vedenkulutuksen lisäksi arvioidaan muun muassa luonto- ja ympäristöseikkoja, kohteen saavutettavuutta, liikenneyhteyksiä ja pysäköintiä. Lisäksi on oltava mittaristo myös seurantaan, Virta tiivistää.