Omakotitalo on koronakuukausina noussut entistä useamman suomalaisperheen haaveeksi. Moni on myös tarttunut tuumasta toimeen, vaikka korviin olisikin kantautunut kauhutarinoita ja varoituksia pieleen menneistä rakennusprojekteista, pahasti pettäneistä budjeteista sekä kovalle koetukselle joutuneista parisuhteista. Niitä on vuosien varrella kuullut myös Suomen Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas, joka tunnustaa itsekin oppineensa monta asiaa kantapään kautta. – Omakotitalon rakentamisessa korostuvat aika, laatu ja kustannukset, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa. Jos halutaan panostaa laatuun, se tarkoittaa usein joustoja aikatauluissa ja kustannuksissa. Liian kireät aikataulut vaikuttavat puolestaan laatuun ja kustannuksiin, Tähtikunnas muistuttaa.

Koko perheen yhteinen projekti

Onnistuneen taloprojektin peruselementti on huolellinen suunnittelu. Ja vielä tärkeämpää on, ettei alkuperäisistä suunnitelmista lipsuta kesken rakentamisen ilman todella päteviä perusteita. – Muutokset voivat näyttää paperilla pieniltä, mutta voivat kääntää budjetin ja aikataulut aivan uuteen asentoon, Tähtikunnas tähdentää. Talohanke vaatiikin kuulemma sitoutumista ja paineensietokykyä koko perheeltä. Päätöksen pitää olla kaikkien yhteinen ja samalla on hyväksyttävä se, että matkan varrella voi tulla myös takaiskuja. – Perinteiset ”jouluksi tai juhannukseksi uuteen kotiin”-aikataulut ovat tässä kohtaa vain turha stressinaihe, Tähtikunnas toteaa.

Tarkista talopaketin sisältö

Entä ostaako valmis talopaketti vai rakentaako koti, joka on räätälöity juuri omien toiveiden mukaiseksi? Omakotiliiton edusmiehen mukaan talopaketti on vaivaton ja myös budjetoinnin osalta varsin turvallinen vaihtoehto. Parhaimmillaan kodin saa kalustuksia myöten muuttovalmiina. – Talotehtaat ovat tässä kohta skarpanneet ja selkiyttäneet markkinointiaan. Silti myyjän kanssa on käytävä todella tarkasti läpi, mitä talopaketti oikeasti sisältää. Runkotoimitus ei tosiaankaan tarkoita valmista taloa, Tähtikunnas muistuttaa. ”Pitkästä tavarasta” rakennettaessa on varauduttava huomattavasti useammin yllätyksiin. Projekti myös vaatii aivan erilaista sitoutumista ja läsnäoloa kuin avaimet käteen-toimitus. Jos itsellä ei ole rakennusalan osaamista, kannattaa keskittyä lähinnä laskujen maksuun, tavaratoimituksiin sekä työmaan siivoustöihin. Ja puhelimeen kannattaa vastata aina, kun soitto tulee työmaalta. – Näistä on työmaan etenemiselle paljon enemmän apua kuin osaamattomasta apumiehestä, Tähtikunnas tähdentää.

Pelivaraa myös pihatöihin

Päätyipä projektissa mihin tahansa vaihtoehtoon, kannattaa budjetissa varautua riittävään pelivaraan. Näin takaa sen, ettei projekti hyydy heti ensimmäiseen taloudelliseen takaiskuun – esimerkiksi tontin oletettua suurempiin maanrakennustöihin. Tähtikunnaksen mukaan kustannuslaskelmassa on hyvä olla alusta lähtien 10–15 prosenttia ylimääräistä pelivaraa. Nykyisillä koroilla rahoituskulut pysyvät silloinkin vielä kohtuullisina ja lainaa voi nostaa pankista useammassakin erässä. – Näin varmistaa sen, että rahat riittävät talon valmistuttua myös pihan rakentamiseen, Tähtikunnas toteaa. Projektin käynnistyessä on hyvä muistaa myös työmaalla tarvittavat vakuutukset. Rakenteilla olevan kiinteistön lisäksi kannattaa vakuuttaa kaikki tontilla olevat rakennustarvikkeet ja työkalut, joita pitkäkyntiset metsästävät työmailta taukoamatta. – Myös oma vakuutusturva kannattaa tarkistaa ja päivittää, vaikka työmaalla kävisi vaikkapa vain satunnaisissa siivoustöissä, Tähtikunnas muistuttaa.

Muista nämä:

  • Taloprojekti on koko perheen yhteinen päätös, johon kaikkien on sitouduttava.
  • Satsaa suunnitteluun. Muutokset rakennusvaiheessa ovat kalliita.
  • Varmista rahoitus ja jätä budjettiin riittävästi pelivaraa. Varaudu yllättäviin lisäkuluihin ja aikataulujen venymiseen. Jos et ole itse rakennusalan osaaja, keskity laskuliikenteen ja logistiikan hoitamiseen.
  • Huolehdi, että vakuutukset ovat kunnossa.

Hae rakennuslainaa verkossa.

Lue myös:

Tiesitkö, että omakotitalossa asuminen on edullisempaa kuin kerrostalossa asuminen?

Rivitalot ja omakotitalot menevät kuumille kiville

Suomalaisen omakotiunelma elää murrosvaihetta: tontit, talot ja perheet pienenevät