Naiset pohtivat eroa useammin kuin miehet. Työpaikan vaihdosta taas haaveilee joka kolmas alle 36-vuotias. Eikö siis olisi vain järkevää, että naisella olisi oma vararahasto, jonka turvin voi tehdä valintoja ja valita toisin, jos nykytilanne ketuttaa liikaa?

Ehdottomasti, sanoo parisuhdetutkija, Väestöliiton psykoterapeutti ja johtava asiantuntija Heli Vaaranen.

Vaaranen itse kuvailee olevansa talousasioiden kanssa myöhäisherännäinen. Nuorena hän lähti maailmalle huippumalliksi, ja päätyi taideopintojen pariin New Yorkiin. Siellä hän ystävystyi taidekoulun omistajaan ja taidekeräilijään Stuart Pivariin ja tämän ystävään, maailmankuuluun pop-taiteilijaan Andy Warholiin.

– Silloin olin niin huumautunut elämään, etten osannut olla kauhean tietoinen rahasta, vaan enemmän minua kiinnosti kauniit vaatteet.

Vaaranen kuitenkin oppi säästäväisyyttä ystäviltään Pivarilta ja Warholilta, joilla nuukailu meni suorastaan äärimmäisyyksiin. Kaikki vaatteet ostettiin käytettynä, aikana jolloin kirpputorit eivät vielä olleet trendikkäitä.

– Andy säästi ihan kaikessa. Hän ei raaskinut ostaa edes ruokaa, vaan kävi gallerioiden avajaisissa nauttimassa ilmaisia suolaisia paloja.

Amerikassa Vaarasella ei ollut niin sanotusti vaaraa päätyä elättäjä-miehen kotivaimoksi, koska hän kertoo olleensa niin onnettoman ja silminnähden, mutta yksipuolisen rakastunut yhteen henkilöön, että se karkotti kaikki kosijatkin. Kun Vaaranen sitten palasi Suomeen ja rupesi opiskelemaan, eteen tulivat arkikulut.

– Ajatus ei ollut, että haluan olla itsenäinen nainen, vaan että minun täytyy olla itsenäinen nainen. Ei minulla tullut mieleenkään, että lähtisin hakemaan toisesta ihmisestä unelmieni toteuttajaa.

Amerikasta Vaaranen oppi myös erilaisen työnteon mallin. Viimeiset kymmenen vuotta hän on tehnyt kahta työtä, ja sillä linjalla hän myös aikoo jatkaa.

Väestöliiton johtavan asiantuntijuuden ja psykoterapeutin työn ohella Vaaranen pitää iltaisin ja viikonloppuisin yksityisiä psykoterapiavastaanottoja.

– Minusta ihmiset käyttävät liian vähän mahdollisuutta tehdä montaa työtä ja ansaita ja säästää sillä tavalla. Haluan välittää viestiä erityisesti niille tavallisille naisille, joilla on yksi työ ja palkka, ja jotka kenties ovat laskujen maksussa riippuvaisia puolisoistaan, että se ei ole ainoa tie.

Kuka tekee taloudelliset päätöksesi?

Työssään parisuhdeterapeuttina Vaaranen näkee taloudellista sukupuolittunutta riippuvuutta. Parisuhteessa nähdään jopa luonnollisena, että mies ajattelee talousasiat ja tekee päätökset, vaikka molemmat tienaisivat yhtä lailla.

Heli Vaaranen kuvattuna portaikossa
Työssään Heli Vaaranen näkee paljon sukupuolittunutta taloudellista riippuvuutta. Mies tekee taloudelliset päätökset, vaikka molemmat tienaisivat yhtä lailla.

– Tässä tilanteessa sanoisin naisille, että on vanhanaikaista ajatella, että taloudellinen turva tulisi mieheltä. Se tulee opiskelemalla, hankkimalla hyväpalkkaisen ammatin ja ymmärtämällä rahan ja sen käytön päälle. Ja ajattelemalla itse! Ei niin, että joku muu miettii ja tekee päätökset omasta puolesta.

On vanhanaikaista ajatella, että taloudellinen turva tulisi mieheltä. 

Tradwife-ilmiö eli kotivaimous, jossa mies käy töissä ja nainen on kotona, lienee Suomessa marginaalinen. Vaaranen arvelee, että joillekin kotivaimous tuntuu houkuttelevalta ja jopa romanttiselta vaihtoehdolta, tai ainakin moni nainen haaveilee siitä, että voi olla lasten kanssa pitkään kotona.

Silloin herkästi ajatellaan, että taloudellinen turva tulee toisen ihmisen kautta.

– Tällaisessa tilanteessa todella toivon, että naisella on myös omat säästöt, koska kotivaimoudesta ei kerry eläkettä.

Taloudellisella riippuvaisuudella on myös muita seurauksia. Silloin sellaiset isot elämän päätökset kuten eroaminen tai työpaikan vaihto pitkittyvät.

– On myös psyykkisesti erittäin raskasta olla toisen armoilla. Sellainen ei kuulosta ollenkaan skandinaaviselta naiselta.

Kun parisuhteessa molemmat ovat taloudellisesti itsenäisiä, myös rakkaus pysyy

”Jos olisi taloudellisesti mahdollista eroaisin heti nykyisestä puolisosta. Vain rahatilanne on saanut minut jäämään nykyiseen kaikilla tavoin epätyydyttävään ja alistavaan suhteeseen.”

Näin vastaa Väestöliiton perhebarometrin kyselyyn 43-vuotias nainen. 32-vuotias nainen puolestaan kertoo, että on toisinaan miettinyt eroamista, mutta esimerkiksi raha-asioiden hoitaminen, talon myymisen vaikeus ja pelko kaiken alusta aloittamisesta ovat estäneet eroaikeet.

Lähes puolet suomalaisista parisuhteessa olevista on harkinnut eroa. Raha on yksi syy siihen, miksi ei erota, vaikka haluttaisiin. Raha on parisuhteessa myös yleinen riidanaihe. 

– Helposti parisuhteessa voidaan ajatella, että rahat ovat yhteisiä, mutta yleensä ihminen haluaa olla itse kontrollissa omista, itse ansaituista rahoista ja odottaa, että toinenkin pystyisi vastaamaan omista rahoistaan.

Taloudellinen puskuri mahdollistaa sen, että on vapaa tekemään päätöksiä itsenäisesti.

Raha aiheuttaa kitkaa, kun sitä ei ole tai sitä on vain toisella. Toisaalta, vaikka omaisuutta olisi kuinka paljon, se ei suinkaan säästä rahariidoilta.

– Voisi jopa sanoa, että riidat ovat sitä tulisempia, mitä enemmän omaisuutta on.

Vaaranen ajattelee, että yleinen puhumattomuus rahasta suomalaisessa kulttuurissa johtaa siihen, ettei parisuhteissakaan osata keskustella raha-asioista. Hän ajattelee, että kun parisuhteessa molemmat ovat taloudellisesti itsenäisiä, silloin myös rakkaus pysyy liitossa. Hänellä itsellään on parisuhteissa ollut aina omat rahat.

– Vanha sanonta kuuluu, ettei kannata laittaa kaikkia munia samaan koriin, ja sen mukaan olen koettanut elää. Onhan se hirveän hyvä tunne, kun ei ole riippuvainen jostakin yhdestä asiasta.

Eikä yhteen asiaan kannata tuudittautua, koska elämä voi viedä ne alta, vaikka ei itse haluaisi: ero tai kuolema parisuhteen, irtisanominen työn.

Maailmantilanteen ja -talouden epävarmuustekijät lisäävät entisestään varautumisen tarvetta. Op.fi-verkkopalvelussa voit tutustua siihen, miten aloittaa rahastosäästäminen. Tutustu sivuun "Näin aloitat rahastosäästämisen"

Jos mietit, mikä rahasto voisi olla hyvä sijoituskohde, voit tutustua OP:n Mihin sijoittaa juuri nyt? -sivustoon, jonne sijoittamisen ammattilaiset koostavat ajankohtaisia sijoitusideoita. 

Vaarasen mielestä säästötilillä tai vararahastossa olisi hyvä olla kuuden kuukauden elämiskuluja vastaava summa. Taloudellinen puskuri mahdollistaa sen, että on vapaa tekemään valintoja itsenäisesti.

– Se, että olen ollut ahkera ja tehnyt kovasti hommia, on mahdollistanut sen, että olen saanut tehdä asioita, joita haluan. Onneksi en halua kovin ihmeellisiä asioita, jotka maksaisivat paljon. Intohimoni on vanhojen talojen entisöinti, joka on kyllä tehokas keino päästä rahoista eroon, mutta se pitää minut onnellisena ja touhukkaana.

Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Sijoituspalvelut tarjoaa Osuuspankki.