OP Ryhmän syyskuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan 16–25-vuotiasta suomalaissijoittajista 44 prosenttia on kuullut tai oppinut sijoittamisesta eniten sosiaalisesta mediasta. Vanhemmissa ikäryhmissä sosiaalisen median osuus on huomattavasti pienempi.

– Sosiaalinen media tarjoaa nuorille monia samaistuttavia sijoitusalan vaikuttajia, mutta myös yltiöoptimistisia tarinoita onnistuneista sijoituksista. Sosiaalisen median sijoitusvinkkejä onkin syytä tarkastella kriittisesti. Somen informaatiotulvan keskellä on olennaista tehdä oma sijoitussuunnitelma realistisin odotuksin ja pitäytyä siinä, muistuttaa OP:n sijoittamisen ja säästämisen asiantuntija Tiina Routamaa.

Routamaa vinkkaa, että kannattaa kiinnittää huomiota sijoitusvinkkejä tarjoavan vaikuttajan uskottavuuteen esimerkiksi muita julkaisuja ja seuraajamäärää tarkastelemalla.

– Lisäksi kannattaa tutustua pankkien tarjoamiin laskureihin ja sijoittamisen perustietopaketteihin sekä sijoituskouluihin. Pankkeja velvoittaa sääntely, joten voit luottaa tietoon, jota pankit julkaisevat, kertoo Routamaa.

Esimerkiksi op.fi-sivustolla voit kokeilla korkoa korolle -laskuria. Korkoa korolle -laskurin avulla voit selvittää sinun säästötavoitteisiisi parhaat rahastot. 

Vanhemmissa ikäryhmissä juuri pankki on tärkein kanava kuulla ja oppia sijoittamisesta. Vanhemmille sijoittajille myös perinteisen median, kuten sanomalehtien, television ja radion, osuus on nuoriin verrattuna suuri. Nuorille perinteisen median rooli on jäänyt pienemmäksi, sillä noin joka viides 16–25-vuotiaista sijoittajista sanoo kuulleensa tai oppineensa sijoittamisesta eniten median kautta.

Myös lähipiirin merkitys sijoittamisen oppimisen kannalta on nuorten kohdalla merkittävä. Peräti 35 prosenttia 16–25-vuotiaista sijoittajista kertoo, että on kuullut tai oppinut sijoittamisesta eniten vanhempien kautta, kun 65–79-vuotiaiden kohdalla osuus on 9 prosenttia.

– Olen iloinen, että some tarjoaa maksutta paljon hyvää tietoa sijoittamisesta, jolloin sijoittamisen oppiminen ei jää vain lähipiirin tiedon varaan. Näen somen sijoittamisen kannalta tasa-arvoistavana paikkana, sanoo Routamaa. 

Nuorten edut säästämiseen ja sijoittamiseen
Alle 26-vuotiaana sijoitat osakesäästötilin ja arvo-osuustilin kautta ilman kuukausimaksuja. Saat lähes kaikki palvelupaketit maksutta. Lue lisää nuorten eduista

Sijoittaminen opettaa suomalaisten mukaan pitkäjänteisyyttä ja oman talouden hallintaa

Kyselytutkimuksessa kysyttiin myös, mitä suomalaissijoittajat ovat oppineet sijoittamisen kautta.

Monivalintakysymyksessä 65 prosenttia vastaajista kertoo sijoittamisen opettaneen pitkäjänteisyyttä. Toiseksi eniten sijoittajat kertovat oppineensa sijoittamisen kautta oman talouden hallintaa, näin sanoo 49 prosenttia vastaajista.

Lisäksi erityisesti nuoret kertovat oppineensa sijoittamisen kautta tietoa, josta on hyötyä työelämässä – näin kertoo noin joka neljäs 16–34-vuotias suomalaissijoittaja.

– Sijoittaminen ei ole vain oman varallisuuden kartuttamista, vaan sen kautta voi oppia monia hyödyllisiä taloustaitoja. Oman talouden tasapainon löytäminen on tärkeä taito niin nuorille kuin vanhemmillekin. Jos säästät, mutta joudut aina tasaisesti lunastamaan pitkän tavoitteen säästöjä, voi vika löytyä säästösummasta tai omasta kulutuksesta, sanoo Routamaa.

OP Ryhmän syyskuussa 2023 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 16–79-vuotiaita suomalaisia (n=1670) valtakunnallisesti edustavasti. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään +/- 3,0 prosenttiyksikköä.

Osakesäästötili on tili, jonka kautta sijoitat suomalaisyhtiöiden pörssiosakkeisiin siten, että myynneistä ja mahdollisista osingoista ei tule välittömiä verovaikutuksia. Lue lisää osakesäästötilistä

Arvo-osuustili on arvopapereiden säilyttämiseen tarkoitettu tili. Arvo-osuustilillä säilytetään erilaisia sähköisiä arvopapereita, kuten osakkeita, ETF-rahastoja ja joukkovelkakirjalainoja. Lue lisää arvo-osuustilistä

Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.