Donald Trump on vallannut otsikoita alkuvuoden. Suhteessa uutisotsikoihin markkinat ovat kuitenkin pysyneet rauhallisina.  

– Tietyillä alueilla, kuten Euroopassa ja Suomessa, osakkeet ovat itse asiassa nousseet vahvasti vuoden alussa. Viime vuosien kestomenestyjän Yhdysvaltain osakkeet puolestaan olivat helmikuussa pienessä laskussa painaen koko maailman osakkeita, sanoo OP:n päästrategi Lippo Suominen tuoreessa sijoitusnäkemyksessään

OP:n henkilöasiakkaiden ostetuimpien rahastojen kärjessä ei ollutkaan helmikuussa enää Yhdysvaltoihin sijoittavat rahastot, vaan esimerkiksi Eurooppaan ja maailman osakemarkkinoille sijoittavat rahastot. 

– Kaupankäyntidatamme tukee kurssikehitysten mukaista tarinaa. Asiakkaat ovat helmikuussa suunnanneet selkeästi katseita Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden ulkopuolelle. Yhdysvaltoihin sijoitusten painottaminen oli vielä vuodenvaihteessa todella suosittua, ja nyt moni sijoittaja näyttää tasapainottavan hajautustaan globaalisti, sanoo OP:n varallisuudenhoidon asiantuntija Ville Rajala.

Yhdistelmärahastot ovat yhä edelleen korkealla suosittujen sijoituskohteiden joukossa.

– Ne ovatkin oiva väline tasapainottaa salkun riskitasoa omiin tavoitteisiin ja riskinsietokykyyn sopivaksi. Myös säännöllisen rahastosäästämisen suosio jatkui helmikuussa vahvana, avaa Rajala. 

Puolustusteollisuuden yritys Rheinmetall nousi ostetuimpien osakkeiden listalle

Helmikuussa ostetuimpien osakkeiden kärkeen nousi jälleen tuttuja kotimaisia yhtiöitä, mutta joukkoon on noussut saksalainen puolustusteollisuuden yritys Rheinmetall. 

– Euroopan geopoliittinen tilanne on kääntänyt sijoittajien katseita puolustusteollisuuteen, sanoo Rajala. 

Kokonaisuudessaan helmikuu oli osakekaupankäynnin osalta hyvin aktiivinen: osakkeita ostaneiden ja myyneiden, eli aktiivisten asiakkaiden, määrä nousi helmikuussa uuteen ennätykseen.

OP:n henkilöasiakkaiden ostetuimmat rahastot ja osakkeet helmikuussa 2025:

Rahastot

Osakkeet

  1. Neste 
  2. Nokian Renkaat
  3. Mandatum 
  4. Fortum
  5. Sampo
  6. Kesko
  7. TietoEVRY 
  8. Metsä Board
  9. Rheinmetall
  10. Cargotec

Ylläolevasta datasta on otettu pois varakkaimmat henkilöasiakkaat.

OP:n varakkaimpien asiakkaiden ostetuimmat rahastot ja osakkeet helmikuussa 2025:

Rahastot

Osakkeet

  1. Nokian Renkaat
  2. Neste
  3. Mandatum 
  4. Metsä Board
  5. Rheinmetall
  6. TietoEVRY 
  7. SAAB
  8. Cargotec
  9. Oma Säästöpankki
  10. Anora Group

Listoissa on kuukauden netto-ostetuimmat rahastot ja osakkeet. Netto-osto tarkoittaa, että osakkeesta tai rahastosta on vähennetty siitä kuukauden aikana tehdyt myynnit.

Tämä on mainos. OP:n sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP:n sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP:n rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP:n rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen lopullisen sijoituspäätöksen tekemistä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjoista ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjat ja säännöt ovat saatavilla varainhoitajalta ja verkkosivulta (https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/rahastot/kaikki-rahastot). Rahastoesite sekä sijoitusrahastoja koskeva tiivistelmä sijoittajien oikeuksista ovat saatavilla verkkosivuilta (https://www.op.fi/henkiloasiakkaat/saastot-ja-sijoitukset/rahastot/tutustu-rahastojulkaisuihin). Edellä mainitut asiakirjat ovat saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sijoituspalvelut tarjoaa Osuuspankki.