Yhä useampi nuori sijoittaa. OP:n tilastot paljastavat, että esimerkiksi kuukausisäästäminen rahastoihin on tänä vuonna ollut kasvussa juuri nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla.

Kuukausisäästämisen kautta tehtyjen rahastomerkintöjen määrä on OP:n 18–24-vuotiaiden asiakkaiden keskuudessa kasvanut noin 22 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.  

Tavallisesti nuoret sijoittavat hieman pienemmillä summilla kuin vanhemmat ikäryhmät. OP:n 18–24-vuotiaiden asiakkaiden keskiarvomerkintä kuukausisäästötopimusten kautta rahastoihin on tänä vuonna ollut 40 euroa kuukaudessa. 

– Vanhemmilla ikäryhmillä kuukausimerkinnät ovat tavanomaisesti tätä suuremmat, mikä on luonnollista, sillä vanhemmilla on yleensä vakaammat ja korkeammat tulot, joten säästöjä jää myös sijoittamiseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että kuukausisäästämisen rahastoihin voi aloittaa jo 10 eurolla kuukaudessa, kertoo OP:n varallisuudenhoidon asiantuntija Ville Rajala

Yleisesti nuoret sijoittavat OP:n tilastojen mukaan enemmän rahastoihin kuin osakkeisiin, kuten myös muut ikäryhmät. Tänä vuonna eniten uniikkeja 18–24-vuotiaita ostajia on ollut OP-Maltillinen-sijoitusrahastolla, joka sijoittaa sekä osakkeisiin että korkoihin.

Nämä ovat 18–24-vuotiaiden OP:n asiakkaiden TOP 30 tämän vuoden ostetuimmat rahastot ja osakkeet

Lista on järjestetty sen perusteella, millä rahastolla tai osakkeella on eniten uniikkeja ostajia. Ostot on katsottu ajanjaksolla 1.1.–6.11.2024. 

  1. OP-Maltillinen (rahasto)
  2. OP-Amerikka Indeksi (rahasto)
  3. OP-Rohkea (rahasto)
  4. OP-Maailma Indeksi (rahasto)
  5. OP-Pohjoismaat Indeksi (rahasto)
  6. OP-Eurooppa Indeksi (rahasto)
  7. OP-Ilmasto (rahasto)
  8. OP-Aasia Indeksi (rahasto)
  9. Neste (osake)
  10. OP-Varovainen (rahasto)
  11. OP-Puhdas Vesi (rahasto)
  12. OP-Suomi Indeksi (rahasto)
  13. OP-Maailma (rahasto)
  14. OP-Suomi (rahasto)
  15. Nordea (osake)
  16. OP-Amerikka Arvoyhtiöt (rahasto)
  17. OP-Japani (rahasto)
  18. OP-Kestävä Maailma (rahasto)
  19. Fortum (osake)
  20. OP-Vähähiilinen Maailma (rahasto)
  21. OP-Tavoite 4 (rahasto)
  22. OP-Amerikka Pienyhtiöt (rahasto)
  23. Kempower (osake)
  24. Finnair (osake)
  25. OP-Taktinen Salkku (rahasto)
  26. OP-Suomi Pienyhtiöt (rahasto)
  27. Mandatum (osake)
  28. OP-Intia (rahasto)
  29. Nokian Renkaat (osake)
  30. OP-Eurooppa Osinkoyhtiöt (rahasto)

Mistä inspiraatiota sijoituskohteiden valintaan?

OP Ryhmän syyskuussa 2023 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 16–25-vuotiasta suomalaissijoittajista 44 prosenttia, eli lähes puolet, on kuullut tai oppinut sijoittamisesta eniten sosiaalisesta mediasta. Vanhemmissa ikäryhmissä puolestaan pankki on tärkein kanava kuulla ja oppia sijoittamisesta. Vanhemmille sijoittajille myös perinteisen median osuus on nuoriin verrattuna suuri. 

– Sosiaalinen media tarjoaa nuorille monia samaistuttavia sijoitusalan vaikuttajia, mutta myös yltiöoptimistisia tarinoita onnistuneista sijoituksista. Sosiaalisen median sijoitusvinkkejä onkin syytä tarkastella kriittisesti. Somen informaatiotulvan keskellä on olennaista tehdä oma sijoitussuunnitelma realistisin odotuksin ja pitäytyä siinä, muistuttaa OP:n sijoittamisen ja säästämisen asiantuntija Tiina Routamaa.

Routamaa vinkkaa, että kannattaa kiinnittää huomiota sijoitusvinkkejä tarjoavan vaikuttajan uskottavuuteen esimerkiksi muita julkaisuja ja seuraajamäärää tarkastelemalla. 

– Lisäksi kannattaa tutustua pankkien tarjoamiin laskureihin ja sijoittamisen perustietopaketteihin sekä sijoituskouluihin. Pankkeja velvoittaa sääntely, joten voit luottaa tietoon, jota pankit julkaisevat, kertoo Routamaa.

OP:n sijoitusideoita löydät Mihin sijoittaa juuri nyt? -verkkosivulta. Olemme koonneet sivustolle asiantuntijoiden viikon sijoitusideat. Voit tutustua uusimpiin sijoitusvinkkeihin ja napata salkkuusi kuumimmat osakkeet ja muut sijoitustuotteet. 

Tutustu myös Korkoa korolle -laskuriin, jolla voit esimerkiksi selvittää, mikä on sinulle paras rahasto säästämiseen.

Tämä on mainos. Tutustu ennen lopullisten sijoituspäätösten tekemistä sijoitusrahastojen avaintietoasiakirjoihin. Tuotteen keskeisimmät ominaisuudet kerrotaan rahastoesitteessä ja avaintietoesitteessä, jotka ovat saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi osoitteessa www.op.fi. Muistathan, että sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja kuluja. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy ja salkunhoitajana toimii OP Varainhoito. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.