Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden tuloskausi heinä-syyskuulta 2025 näyttää ennusteiden valossa perinteisen vahvalta.

– Yhdysvalloissa analyytikot odottavat maailman tunnetuimman S&P 500 -osakeindeksin yhtiöiden tuloskasvun olevan keskimäärin 8–13 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tämä olisi siten yhdeksäs perättäinen kasvuun päättyvä kvartaali, sanoo OP:n kansainvälisten osakkeiden ja ETF:ien asiantuntija Joona Heinola.

On kuitenkin hyvä muistaa, että ennusteet ovat yleisesti hieman alhaisemmat, jotta ne voidaan tulosjulkistusten yhteydessä ylittää.

– Näin on tapahtunut 13 kertaa edellisestä 15:ta kvartaalista, ja yleisesti noin 80 prosenttia raportoivista yhtiöistä ylittää odotukset. Todellinen eri analyytikoiden odottama tuloskasvu onkin 13 prosenttia, jolloin tämä olisi jo neljäs perättäinen kaksinumeroinen kasvukvartaali, sanoo Heinola.

Teknologiasektori kasvun vetonaulana

Teknologiasektorin odotetaan johtavan kasvua noin 21 prosentin tuloskasvulla finanssisektorin säestäessä.

– Eri analyysitalot odottavat puolestaan energiasektorille, terveydenhuoltoon ja kulutustavaroihin laskua, sanoo Heinola.

Huomionarvoista on, että monet yritykset ovat antaneet positiivista ohjausta Q3-tuloksiinsa liittyen.

Pankit ja isot teknologiayhtiöt, kuten niin sanottu "Magnificent 7", ovat keskeisiä tuloskauden vetureita. Magnificient 7 -yhtiöt tarkoittavat Applea, Microsoftia, Alphabetia, Amazonia, Metaa, Nvidiaa sekä Teslaa.

Yleisesti noin 80 prosenttia raportoivista yhtiöistä ylittää odotukset.

Joona Heinola
OP:n kansainvälisten osakkeiden ja ETF:ien asiantuntija

Marginaalit voivat olla tiukilla kustannuspaineiden takia heikoimmilla yrityksillä, mutta hinnoitteluvoimaiset yritykset pystyvät pitämään kiinni marginaaleistaan.

– Ensimmäiset raportit Q3-tuloksista ovat jo tulleet, ja 78 prosenttia raportoineista S&P 500 -yhtiöistä on yltänyt eri analyytikkojen odotuksia parempiin tuloksiin. Esimerkiksi finanssisektorilta Goldman Sachs ja JPMorgan Chase raportoivat jo odotuksia paremmista tuloksista, mikä lisää luottamusta tuloskauden vahvuuteen, avaa Heinola. 

Yksi erottava tekijä tuloskasvulle on se, missä yhtiö liikevaihtonsa tekee maantieteellisesti. Ne yhtiöt, joiden liikevaihdosta yli puolet tulee Yhdysvalloista, odotetaan kasvattavan tulostaan hieman enemmän kuin ne yhtiöt, joiden liikevaihdosta alle puolet tulee Yhdysvalloista.

– Kotimarkkinoiden saama poliittinen tuki ja tullisuoja selittänevät tätä, sanoo Heinola. 

Tekoäly kasvun ytimessä

Tekoälyteeman onnistuminen on ehdottomasti kriittinen tälle Yhdysvaltain Q3/2025-tuloskaudelle. 

Valtaosa markkinaoptimismista ja tuloskasvusta nojaa tekoälyyn liittyvien investointien ja sovellusten menestykseen niin teknologia-alalla kuin sen ulkopuolellakin.

– Useiden analyytikoiden mukaan tekoälyinvestoinnit muodostavat jopa 40 prosenttia Yhdysvaltain BKT:n kasvusta vuonna 2025. S&P 500 -indeksin teknologiayhtiöiden tulosten odotetaan kasvavan yli 20 prosenttia, ja käytännössä kaikki tämä kasvu juontuu tekoälyyn, pilvipalveluihin ja puolijohteisiin keskittyvien yhtiöiden voitoista, sanoo Heinola. 

Sijoittajat seuraavat nyt tarkasti, tuottavatko massiiviset tekoälypanostukset konkreettisia voittoja vai jäävätkö ne kalliiksi kehitysvaiheiksi.

– Reuters raportoi, että yritysten on osoitettava tekoälymenojen tuovan todellista liikevaihtoa, jotta sijoittajien luottamus pysyy korkealla. Tämän vuoksi esimerkiksi Nvidia, TSMC, ASML ja Microsoft ovat tuloskauden kriittisimpiä nimiä. Ne ovat tekoälyveturin moottoreita. TSMC:n ja ASML julkaisivatkin jo tuloksensa, jotka olivat rohkaisevia tekoälyteeman jatkon kannalta, sanoo Heinola.

Kansainvälisten yhtiöiden tuloskalenteri

Kansainvälisten yhtiöiden Q3/2025-tuloskalenteri
YhtiöRaportointipäiväAika
Microsoft29. lokakuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Alphabet (Google)29. lokakuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Meta Platforms29. lokakuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Amazon30. lokakuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Apple30. lokakuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
AMD4. marraskuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Nvidia19. marraskuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Oracle9. joulukuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen
Broadcom12. joulukuuta 2025Markkinoiden sulkeutumisen jälkeen

Tulosvaikutukset ja riskit

Eri analyysitalojen ennusteiden mukaan ilman tekoälyyn kytkeytyvää kasvuvoimaa Yhdysvaltain tuloskasvu heinä-syyskuulta olisi vain lähellä nollaa.

– Koska tekoäly-yhtiöt määrittävät suuren osan indeksin tuloskehityksestä, niiden epäonnistuminen näkyisi välittömästi koko markkinan suunnassa, sanoo Heinola.

Jos kuitenkin AI-investoinneista ei ala näkyä selkeää tuottavuutta, koko markkinan kasvuodotukset joutuvat painetestaukseen. Tämä voi johtaa reilumpaan koko markkinan korjausliikkeeseen, jossa varsinkin teknologiasektorin arvostuskertoimia lasketaan alaspäin.

– Riskiä lisää se, että tekoälyteeman kypsymisen aika hupenee markkinoiden silmissä ja sen on otettava jossain kohtaa konkreettisia askeleita eteenpäin, sanoo Heinola.

Odotamme indeksitasolla positiivisia tulosyllätyksiä sekä Euroopasta että Yhdysvalloista.

Ville Pekkala
OP:n salkunhoitaja

Kokonaisuudessaan OP odottaa tällä tuloskaudella positiivisia tulosyllätyksiä sekä Euroopasta että Yhdysvalloista.

– Alkava Q3-tuloskausi käynnistyy vahvassa vireessä, ja odotamme indeksitasolla positiivisia tulosyllätyksiä sekä Euroopasta että Yhdysvalloista. Yritysten tuloskunto on säilynyt yllättävän hyvänä, vaikka makrotaloudellinen ympäristö on ollut haastava. Erityisesti seuraamme tarkasti suurten pankkien ja kuluttajasektorin kehitystä molemmin puolin Atlanttia sekä sitä, että laajeneeko tuloskasvu myös teknologiasektorin ulkopuolelle, sanoo OP:n salkunhoitaja Ville Pekkala

Pekkala muistuttaa, että makroympäristö pysyy yhä haastavana.

– Korkotaso, inflaatio ja geopoliittiset riskit luovat epävarmuutta, mutta yritysten sopeutumiskyky on toistaiseksi ollut hyvä, sanoo Pekkala. 

Datalähteet: Bloomberg, Factset ja Reuters

Tämän materiaalin sisältämää tietoa ei tule pitää sijoitusneuvona, tarjouksena eikä kehotuksena yksittäisen sijoituksen toteuttamiseen. Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. Sijoituspalvelut tarjoaa osuuspankki.