Saat yhteydenoton puhelimitse tai sähköpostitse. Yhteydenotossa tarjotaan sijoitusta esimerkiksi osakkeisiin, joukkolainoihin tai kryptovaluuttaan, jolle luvataan poikkeuksellisen suuria tuottoja. Tuotot ovat suurempia kuin yleensä osakemarkkinoilta saatavat voitot, ja ne luvataan mahdollisimman nopeasti.

– Sijoitushuijaus alkaa monesti juuri näin, kertoo tiimipäällikkö Kalle Varmola OP:n pankkitoiminnan väärinkäytösten torjunnasta.

Huijaukset ovat taidokaasti rakennettuja. Yhteydenottoja on ollut tyypillisesti englanniksi, mutta viime aikoina uhreja on kalasteltu myös suomeksi. Huijauksen ympärille on rakennettu erilaisia sisältöä, joissa näyttää siltä, että tunnettu media on tehnyt tuotteesta artikkelin. Lisäksi julkisuuden henkilöiden kuvia ja nimiä saatetaan luvatta käyttää palvelun mainostamiseen. Uhri voidaan myös ohjata tekaistulle verkkosivulle, jossa kerrotaan valheellisesti toteutuneista tuotoista.

Uhrin kannalta vakava osuus alkaa, kun häntä pyydetään luovuttamaan omia tietojaan sijoituspalvelua tarjoavalle huijarille.

– Yhteydenoton jälkeen tyypillisesti tapahtuu se, että uhri rekisteröityy tekaistuille sivuille. Tässä yhteydessä luovutetaan esimerkiksi luottokortin tiedot, mahdollisesti verkkopankkitunnukset sekä kuva henkilöllisyystodistuksesta. Rekisteröitymisen jälkeen uhriin ottaa yhteyttä sijoitusneuvoja, jonka saatetaan kertoa tulevan Lontoon pankkimaailmasta. Puhelinkeskustelun aikana uhrin koneelle ladataan etäyhteysohjelma, jonka kautta uhri tekee rikollisen avustamana korttimaksuja ja tilisiirtoja. Rikollinen voi myös itse tehdä maksuja etäyhteyden avulla, kun uhri on luovuttanut verkkopalvelutunnukset, Varmola sanoo.

Huijaus etenee kuin juna. Usein huijaus lähtee pienistä summista, esimerkiksi 250 euron alkusijoituksesta. Rikollinen luo uhriin suhteen ja hänelle esitetään tuottoja, joita hänen on mahdollista tienata, jos hän sijoittaa enemmän. Kun uhri on osoittanut kiinnostuksensa jatkaa, summat kasvavat.

– Puhutaan jopa kymmenistä tai sadoista tuhansista euroista, Varmola kuvaa.

Sijoitetut varat päätyvät huijareille rikollisen toiminnan rahoittamiseen, jopa huume- tai ihmiskauppaan tai terrorismiin, eikä sijoitettuja varoja ei saa takaisin.

Joskus uhrit ovat huijauksen paljastuttua saaneet yhteydenoton kansainvälisen poliisin tai juristin nimissä esiintyviltä henkilöiltä, jotka lupaavat auttaa saamaan rahat takaisin. Usein kyse on samoista henkilöistä, jotka ovat olleet sijoitushuijauksen taustalla. Uhri voi joutua huijatuksi uudelleen.

Miten sijoitushuijaukselta voi välttyä?

Jos saat liian hyvän sijoitustarjouksen, mieti seuraavia asioita, ennen kuin lähdet sijoittamaan:

1) Mieti, miksi juuri minulle tarjotaan huimaa sijoitustuottoa.

2) Jos sinulle tarjotaan sisältöä julkisuuden henkilöiden kehumasta sijoitustuotteesta, mieti, miksi nämä henkilöt suosittelisivat tuotteita.

3) Etsi tietoja tarjoavasta yrityksestä ja sinulle tarjotusta tuotteesta.

4) Katso Finanssivalvonnan ylläpitämästä varoituslistasta, varoitetaanko palvelun tarjoajasta tai sijoitustuotteesta.

5) Muista, etteivät luotettavat toimijat koskaan pyydä asentamaan etäyhteysohjelmistoa käyttämällesi tietokoneelle.

Varmola kertoo, että pankki seuraa asiakkaidensa poikkeavaa maksukäyttäytymistä huijauksien ehkäisemiseksi. Jos pankki havaitsee poikkeavaa toimintaa, se ottaa asiakkaaseensa yhteyttä, ja varoittaa meneillään olevasta huijauksesta.

– Osa huijauksista on kuitenkin niin vakuuttavia, etteivät asiakkaat usko tulleensa huijatuksi, vaikka oma pankki varoittaa siitä, Varmola kertoo.

Kuuntele lisää sijoitushuijauksista Rahapuhetta-podcastista.

Lue myös:

Lisää tietoa sijoitushuijauksista

Näin tunnistat verkkorikollisuuden huijausyritykset