Estolääkitys oman harkinnan mukaan

Jos perheenjäsen sairastuu influenssaan tai työpaikalla puhkeaa influenssaepidemia, taudin tarttumisen riskiä voidaan pienentää estolääkityksellä. Viruslääkkeitä Tamifluta ja Relenzaa käytetään puhjenneen influenssan hoitoon, mutta niillä on todettu olevan myös tautia ennaltaehkäisevä vaikutus.

Estolääkitykseen tarve arvioidaan aina yksilöllisesti. Tärkeää on, että lähipiirissä havaittu tauti on todettu influenssaksi, sillä tavalliseen flunssaan lääkkeestä ei ole apua.

Perusterveelle työikäiselle estolääkettä ei suositella sen vähäisen hyödyn vuoksi. Lääkkeellä on tutkimuksissa todettu olevan vain kolme prosenttia influenssaan sairastumisen riskiä pienentävä vaikutus. Kun lisäksi ottaa huomioon lääkkeen sivuvaikutukset, päänsäryn, pahoinvoinnin, psykiatriset oireet ja vaikutukset munuaisiin, ei lääkettä ole järkevä syödä ilman painavaa syytä. Toisaalta lääkitys saattaa vähentää influenssan oireita ja lyhentää taudin kestoa, vaikka se pääsisikin puhkeamaan.

Jos riskiryhmään kuuluva on vaarassa saada tartunnan, estolääkityksen tarpeellisuutta voi arvioida yhdessä lääkärin kanssa. Influenssan riskiryhmään kuuluvat 65 vuotta täyttäneet, alle 3-vuotiaat, raskaana olevat sekä pitkäaikaissairaat.

Käsihygienia vähentää tartuntariskiä

Influenssatartuntojen määrää voi tehokkaasti vähentää hyvällä käsihygienialla. Pese kädet aina ennen ruokailua, niistämisen jälkeen, wc-käynnin yhteydessä ja kotiin tullessa.

Influenssa leviää tautiin sairastuneelta henkilöltä pisaratartuntana yskiessä tai aivastaessa sekä kosketustartuntana käsien välityksellä niistäessä. Taudin voi saada helposti esimerkiksi kouluissa ja julkisissa kulkuvälineissä.

Tartunnan saanut henkilö voi tartuttaa jo päivää ennen oireiden alkua. Suurinta tarttuvuus on 3–4 ensimmäisen sairauspäivän ajan, siksi sairastuneena on hyvä pysytellä kotona.

Rokotteella varmin suoja

Tehokkain keino suojautua influenssalta on rokottaminen. Terveillä työikäisillä rokote torjuu 5–8 influenssaa kymmenestä ja ikääntyneillä joka toisen influenssan.

Vaikka rokotteen ottanut saisikin influenssan, tauti on yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa kuin rokottamattomilla. Rokote suojaa myös muita: kun ei sairastu, ei myöskään tartuta muita.

Rokote on ilmainen 65 vuotta täyttäneille, alle kolmevuotiaille, joillekin pitkäaikaissairaille, raskaana oleville, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon ammattilaisille, varusmiespalveluksessa aloittaville ja vakavalle influenssalle alttiiden lähipiirille.

Influenssavirukset muuntuvat vuosittain, jonka takia rokote pitää ottaa uudestaan joka syksy.

Asiantuntija: Pohjola Sairaalan työterveyslääkäri Martti Rechardt.