Nivelen tärkein tehtävä on pitää ihminen liikkeellä.

– Jos se ei pysty siihen, se pitää korjata tai vaihtaa, sanoo ortopedi Panu Hirvinen Aavasta.

Polven tekonivelleikkaukset ovat melko yleisiä: vuonna 2023 niitä tehtiin Suomessa 14 245. Operaatio ei suinkaan ole ensimmäinen vaihtoehto, kun polvi alkaa vihoitella.

Ensin rapistuu polven pehmein osa, nivelkierukka. Vaihe voi olla kivulias. Kierukan osia voi poistaa tähystyksellä, mutta kun kierukka häviää osittain tai kokonaan, rustopintoihin kohdistuva paine kasvaa.

Luupohja on reaktiivista tukikudosta, joka optimoi kalkkipitoisuutensa. Kun luuhun kohdistuva kuormitus lisääntyy, luu joutuu lujittamaan itseään, ja sen kimmoisuus vähenee.

Annetaanko pään kärsiä siitä, ettei polvesta tule kalua laadukkaaseen elämään vai tehdäänkö asialle jotain?

Kun luupohja pettää, puhutaan nivelrikosta. Siitä ei ole paluuta.

Kaikki kuluma ei kuitenkaan ole nivelrikkoa.

– Polvikivulle kannattaa etsiä syy, jota voidaan hoitaa ennen polven vaihtamista.

Hirvinen vertaa tilannetta autonrenkaaseen: jos kahdeksan millimetrin kulutuspinnasta on enää puolet jäljellä, rengas ei ole rikki. Se on vain kulunut.

Polven tila selviää usein magneettikuvassa. Jos luupohja ei ole pettämässä pahasti, voidaan kokeilla ei-leikkauksellisia pistoshoitoja tai polvitukia, jotta polvelle saadaan lisäaikaa.

– Kulumakipu ei ole suoraan verrannollinen kuluman määrään. Se voi myös vaihdella: voi olla huonoja ja vähäoireisia vaiheita, jos polvi ei ole pahasti kulunut.

Tekonivel mahdollistaa monipuolisen liikunnan

Kun luupohja on sohjona, eikä rustoja enää ole, on tehtävä päätöksiä.

– Annetaanko pään kärsiä siitä, ettei polvesta tule kalua laadukkaaseen elämään vai tehdäänkö asialle jotain? Ainut ratkaisu on tekonivelleikkaus. Tekonivelet eivät ole alkuperäisen veroisia mutta riittävän hyviä.

Niillä voi harrastaa varsin monipuolisesti liikuntaa, ei ehkä juosta maratonia mutta pelata esimerkiksi pallopelejä.

Leikkaus maksaa yksityisellä tavallisesti noin 14 000 euroa. Hintahaarukka on 10–15 000 euroa. Leikkausta kallistavat implantit.

Hirvisen mukaan leikatuista tyytyväisimpiä ovat ne, joiden tilanne on ollut huonoin. Kävelymatkat ovat lyhentyneet, ja polvessa on jatkuvaa leposärkyä. Aina tapaus ei ole sellainen, etttä polven voisi leikkauksella parantaa. Yleisempää on, että leikkauksen kanssa hätäillään.

Esimerkiksi Pohjola Terveysvakuutus korvaa polven hoitokuluja monipuolisesti lääkärikäynneistä magneettikuvauksiin sekä leikkauksista lääkkeisiin ja fysioterapiaan asti.

– Semihyvä oma polvi voi olla tekoniveltä parempi ratkaisu.

Useimmat esikeski-ikäiset polvikipupotilaat kaipaavat Hirvisen mukaan rohkaisua.

– Että vaikka nivel kulunut, älä anna sen häiritä vaan ota siitä ilo irti. Sitten kun se on mahdoton, laitetaan uusi. Pidetään huoli, ettei elämän rajoittuminen johdu turhista peloista.

Jos kaikki muut keinot on kokeiltu ja tilanne on edelleen huono, leikkaukseen on syytä mennä.

Polven tekonivelleikkaukset ovat elämänlaatukirurgiaa, jossa tärkein tekijä on leikkauksen oikea ajankohta ja realistinen tavoitetaso. Leikatun on myös sitouduttava leikkauksen jälkeiseen fysioterapiaan, joka on avainasemassa toipumisessa.

Vakuutus auttaa kuluissa

Hirvinen uskoo, että tekonivelleikkausten määrä yksityisellä puolella tulee kasvamaan, kun julkisella keskitytään yhä enemmän vakavien sairauksien hoitoon.

Vakuutus auttaa tilanteessa. Esimerkiksi Pohjola Terveysvakuutus korvaa polven hoitokuluja monipuolisesti lääkärikäynneistä magneettikuvauksiin sekä leikkauksista lääkkeisiin ja fysioterapiaan asti.

Vakuutuksesta voidaan korvata jopa henkilökohtaisen avustajan palveluita leikkauksesta toipumisen aikana, ja yli 14 päivän sairauslomalla korvataan myös kotisiivouksen kuluja.

Nivelet eivät kulu siksi, että on juossut liikaa, vaan ne kuluvat siitä huolimatta.

– Vakuutuksen suurimpia etuja on pääsy laadukkaaseen hoitoon nopeasti. Se tuo mielenrauhaa. Potilaalle on tärkeintä saada polvi kuntoon, jotta voi elää normaalia elämää, sanoo tuoteasiantuntija Jere Nieminen Pohjola Vakuutuksesta.

Entä voiko leikkaukseen joutumista ehkäistä? Mitä parempi lihaksisto ja hermoston koordinaatio, sitä tasaisemmin nivelet kuormittuvat.

– Ihmisen tukielimistö on elävää materiaalia. Vain säännöllisesti kuormittamalla sen lujuutta ja laatua voi pitää yllä. Nivelet eivät kulu siksi, että on juossut liikaa, vaan ne kuluvat siitä huolimatta. Urheileminen pidentää nivelen ikää, Hirvinen sanoo.