Henkilöstöravintola on iso ja kiireinenkin lounasaikaan. Pelkästään astiahuoltotiimi koostuu noin kymmenes-tä työntekijästä. Yksi heistä on Tuomo, joka on sujahtanut työyhteisöön kevään mittaan erittäin hyvin. Antell Gallerian ravintolatoimenpäällikkö Päivi Hyttinen kertoo työkokeilun sujuneen hyvin, joten esteitä työsuhteen solmimiselle ei ollut.

– Tuomolla on ollut alusta lähtien mukana työhönvalmentaja Rinnekodista, joka on ollut tukena eri vaiheissa. Tietenkin meidän on pitänyt pitää huolta, että Tuomo saa tarkat ohjeet, sillä astiahuolto on yksi tärkeimmistä osista ravintolassamme. Hän on kuitenkin hyvin sujuva osa monikulttuuristakin tiimiä, osaa puhua myös ruotsia ja englantia, Päivi kertoo.

Työajaksi Tuomolle on sovittu 40 tuntia kolmessa viikossa. Käytännössä se tarkoittaa noin kolmea vuoroa viikossa, mikä on sopinut molemmille osapuolille mainiosti.

– Kuulin tässä yksi päivä, että Tuomo oli jäänyt auttamaan tunniksi pidempään työkaveriaan. Hienoa, että häneltä löytyy myös oma-aloitteisuutta ja joustavuutta, Hyttinen kiittelee.

Osa vastuullisuusstrategiaa

Tuomo ei ole ainoa osatyökykyinen henkilö, joka on ollut työkokeilussa tai työsuhteessa Antellin ravintoloissa. Antell Arkadiassa Helsingin keskustassa keittiöapulaisena työskentelee Jani, joka on reilussa vuodessa niin ikään löytänyt oman paikkansa henkilökunnan keskuudessa. Jani työskentelee Arkadian ravintolassa viitenä päivänä viikossa noin neljän tunnin ajan, mutta tarvittaessa työajoissa joustetaankin.

Kahvilasta ja OP Helsingin henkilöstöravintolasta koostuva ravintola on työpaikkana Janin mieleen, eikä hänellä ole sieltä kiire pois.

– Olen viihtynyt todella hyvin ja työtehtävänikin ovat mieluisia. Parasta täällä on ehdottomasti asiakkaat ja tiimikaverit sekä töiden monipuolisuus. Välillä on hektistäkin kuten esimerkiksi silloin, kun henkilöstöravintolassa on lohipäivä. Sitten tuntuu että pamahtaa ja on kiire, mutta kun pistää ykkösvaihteen päälle, niin kyllä siitäkin selviää, Jani vitsailee.

Osatyökykyisten työllistymisen edistäminen on osa Antellin vastuullisuusstrategiaa, minkä vuoksi yrityksessä on lähdetty pohtimaan erilaisia ratkaisuja tämän toteuttamiseen. Aluepäällikkö Tiina Kähkönen kertoo ravintola-alalta löytyvän useitakin avustavia tehtäviä, mutta silti työllistymisen mahdollisuus on ravintolakohtaista.

– Paljon riippuu ravintolan tyypistä ja siitä, missä ravintola on. Osatyökykyisen työllistäminen tai työkokeiluunkin ottaminen vaatii sen, että ravintolapäällikkö on siihen valmis. On hienoa nähdä, että meillä se on otettu osaksi yhteiskuntavastuun toteuttamista ja että ravintolayksiköt ovat suhtautuneet tähän myönteisesti. Ravintolassa työskennellään tiiviisti yhdessä, joten silloin ihan jokaisen pitää ymmärtää, mistä on kyse, Kähkönen kertoo.

Työhönvalmentaja on työnhakijan ja työnantajan tuki

Työhönvalmennus on yksilöllistä tukea tarjoava palvelu, jonka asiakkaita ovat sekä työnhakijat että työnantajat. Työhönvalmennuksen aluksi valmentaja tutustuu työnhakijaan, etsii tämän kanssa hänelle sopivia työtehtäviä ja harjoittelee työnhakutaitoja. Sopivan työn löydyttyä työhönvalmentaja on tukena muun muassa työsuhdeneuvotteluissa, työtehtävien harjoittelemisessa, työyhteisöön tutustumisessa sekä muissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.

Rinnekodissa työhönvalmentajana työskentelevä Paula Koskelainen-Nordberg tietää, että työhönvalmentajilta vaaditaan silmää monenlaisiin tilanteisiin.

– Haluan aina puhua asioista totuudenmukaisesti ja muun muassa työaika sekä työntekijän kehittämiskohteet ja ominaispiirteet ovat sellaisia. Moni asiakkaistani haluaisi työskennellä pidempiä päiviä, mutta pitää ottaa huomioon myös realistinen jaksaminen. Jos työntekijä kuormittuu liian pitkistä työpäivistä, ei työurasta tule kovin pitkä. Työhönvalmennuksen yhtenä ajatuksena on löytää tasapaino ja mahdollisesti pikkuhiljaa lisätä työtunteja, kun siltä tuntuu, Koskelainen-Nordberg kuvailee työtään.