Lomautus tarkoittaa tilannetta, jossa työnantaja keskeyttää työntekijän työnteon ja palkanmaksun tilapäisesti, mutta työsuhde ei pääty. Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan Suomessa oli esimerkiksi toukokuussa 2025 yli 18 000 lomautettua. 

Kysyimme asiantuntijalta, mitä työntekijän olisi syytä ottaa huomioon, kun lomautus osuu omalle kohdalle. 

Lue myös: Pomokin lomautettiin, kun työt loppuivat

Mitä lomautus tarkoittaa?

Lomautus tarkoittaa työnantajan tekemää päätöstä, jonka seurauksena työnteko ja palkanmaksu keskeytyvät tilapäisesti, mutta työsuhde pysyy voimassa. Toisin sanoen työntekijä on edelleen työsuhteessa, mutta hänet vapautetaan työvelvoitteestaan ja samalla palkanmaksuvelvollisuus keskeytyy lomautuksen ajaksi. 

Lomautus voi olla kokopäiväinen tai osa-aikainen, ja sen aikana työnantajalla on oikeus kutsua työntekijä takaisin työhön tilanteen muuttuessa.

Kuinka kauan lomautus kestää?

Lomautus voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva, ja lomautusaika riippuu täysin työnantajan tilanteesta.

Määräaikainen lomautus on yleisempi. Se liittyy usein tilanteisiin, joissa työnantaja arvioi työn vähentyneen vain tilapäisesti.

Toistaiseksi voimassa oleva lomautus tehdään, kun työn vähenemisen kestoa ei voida arvioida luotettavasti. Tällöin lomautus voi jatkua pitkään, kunnes työnantaja kutsuu työntekijän takaisin. 

Lomautus, siistit kengät ristityissä ja ylös nostetuissa jaloissa.
Lomautettu voi saada palkan sijasta päivärahaa.

Saako työntekijä lomautuksen ajalta palkkaa tai tukia?

Lomautuksen aikana työntekijälle ei makseta palkkaa, mutta hänellä voi olla oikeus työttömyysetuuteen. Jos työssäoloehto täyttyy ja työntekijä kuuluu työttömyyskassaan, hän voi saada ansiopäivärahaa. Muussa tapauksessa hän voi hakea Kelan maksamaa tukea.

Etuuden saaminen edellyttää ilmoittautumista TE-toimistoon työnhakijaksi heti lomautuksen alkaessa.

Osa-aikaisessa lomautuksessa voidaan maksaa soviteltua päivärahaa.

Milloin lomautus on sallittua?

Lomautus on sallittua, kun työnantajalla on siihen laissa säädetty peruste. Käytännössä työntekijä voidaan lomauttaa kahdella perusteella:

  • taloudelliset tai tuotannolliset syyt, jotka olisivat riittävä peruste myös työsuhteen irtisanomiseen
  • tilanne, jossa työ on tilapäisesti vähentynyt ja joka kestää enintään 90 päivää 

Ennen lomautusta työnantajan on selvitettävä, voisiko työntekijälle tarjota muuta työtä tai koulutusta. 

Lomautus ei ole sallittu ilman perusteltua syytä. Jos työntekijä epäilee ehtojen rikkomista, tilanne kannattaa selvittää ensisijaisesti työnantajan kanssa. Tarvittaessa voi kääntyä työpaikan luottamushenkilön tai oman ammattiliiton puoleen.

Lue myös: Jos rahat ei riitä, nämä vaihtoehdot voivat tuoda helpotusta tilanteeseen

Miten ja millaisella varoitusajalla lomautuksesta ilmoitetaan?

Lain mukaan työnantajan on annettava työntekijälle kirjallinen lomautusilmoitus viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Jos työehtosopimus määrää pidemmän ilmoitusajan, sitä on noudatettava. 

Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, alkamispäivä sekä arvioitu kesto tai tieto siitä, että lomautus on toistaiseksi voimassa. Lomautusta ei voida panna täytäntöön ilman asianmukaista ennakkotietoa.

Saako työpaikan luontoisetuja käyttää? 

Lomautuksen aikana palkan osana annetut luontoisedut – kuten puhelin- tai lounasedut – lakkaavat, ellei toisin sovita. 

Työsuhde säilyy, ja sen kesto karttuu edelleen. Vuosilomaa kertyy lomautuksen aikana enintään 30 työpäivältä. Mahdollinen työssäolo katkaisee 30 päivän laskemisen. Jos lomautus toteutetaan osa-aikaisesti, lomaa kertyy normaalisti kuudelta kuukaudelta. Tällöinkin uusi kuuden kuukauden jakso alkaa, jos työntekijä tekee lomautusjakson välissä täyden työviikon.

Saako lomautuksen aikana ottaa muuta työtä vastaan?

Työntekijä voi ottaa muuta työtä lomautuksen ajaksi. Etenkin pitkittyneessä lomautuksessa onkin suositeltavaa olla aktiivinen työnhaussa ja ottaa vastaan muuta työtä. Tällöin tulee kuitenkin huomioida kilpailevan toiminnan kielto, mikä on pääsääntöisesti voimassa myös lomautuksen aikana. Lisäksi kannattaa muistaa ilmoittautua työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä. 

Jos työnantaja irtisanoo lomautetun, työntekijällä on oikeus täyteen irtisanomisajan palkkaan.

Lomautuksen aikana työntekijä voi myös irtisanoa työsuhteensa ilman irtisanomisaikaa. Poikkeuksena on tilanne, jossa lomautuksen päättymiseen on alle seitsemän päivää – silloin irtisanoutuminen ei ole enää mahdollista ilman irtisanomisajan noudattamista. Jos työnantaja irtisanoo lomautetun, työntekijällä on oikeus täyteen irtisanomisajan palkkaan.

Jos lomautus kestää yhtäjaksoisesti yli 200 päivää, työntekijällä on oikeus irtisanoa työsuhteensa ilman irtisanomisaikaa. Tällöin irtisanomisajan palkka määräytyy poikkeuksellisesti työnantajan irtisanomisajan mukaan. Työnantaja saa vähentää irtisanomisajan palkasta 14 päivän palkan, jos työntekijä on lomautettu lain tai sopimuksen mukaista yli 14 päivän lomautusilmoitusaikaa käyttäen. 

Kannattaa myös huomioida, että vuosiloma lomautuksen aikana ei katkaise 200 päivän laskentaa. Sen sijaan osa-aikaisesti lomautetulla ei ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan, vaikka lomautus olisi kestänyt yli 200 päivää, eikä hän voi irtisanoutua ilman työttömyysturvan karenssia.

Millaisella varoitusajalla työnantajalla on lupa kutsua työntekijä työhön takaisin? 

Jos lomautuksen päättymispäivää ei ole ilmoitettu lomautusilmoituksessa, työnantajan tulee ilmoittaa lomautuksen päättymisestä seitsemän päivää ennen lomautuksen loppumista.

Tämä tarkoittaa, että lomautetulla on aina oikeus seitsemän päivän varoaikaan, jotta hän voi hoitaa toisen työnsä loppuun ennen paluuta. Tämän lomautuksen ajaksi otetun toisen työn voi poikkeuksellisesti irtisanoa viiden päivän irtisanomisajalla.

Mitä työnantaja ja työntekijä hyötyvät lomautusjärjestelystä?

Lomautus tarjoaa työnantajalle mahdollisuuden sopeuttaa henkilöstökuluja ilman irtisanomisia. Sen avulla voidaan reagoida nopeasti taloudellisiin tai tuotannollisiin muutoksiin ja säilyttää silti osaava henkilöstö tilanteen mahdollisesti parantuessa. 

Työntekijälle lomautus on raskas, mutta työsuhdeturvaa tarjoava vaihtoehto, koska työsuhde pysyy voimassa ja oikeus palata työhön säilyy. Työttömyysturva tarjoaa lomautuksen ajaksi taloudellista turvaa, ja lomautusaikana voi tehdä muuta työtä.

Jääkö jokin lomautukseen liittyvä tieto työntekijältä usein saamatta?

Moni ei välttämättä tiedä, että TE-toimistoon on ilmoittauduttava viimeistään ensimmäisenä lomautuspäivänä, vaikka lomautus olisi lyhyt tai osa-aikainen. Usein epäselväksi jää myös se, että osa-aikainen lomautus oikeuttaa soviteltuun työttömyysetuuteen, tai että lomautuksen aikana voi ottaa muuta työtä vastaan. 

Työnantajan velvollisuus tarjota muuta työtä tai koulutusta ennen lomautusta unohtuu myös helposti. Omat oikeudet lomautustilanteessa kannattaa tarvittaessa varmistaa liiton lakineuvonnasta. 

Asiantuntijana Akavan Erityisalojen johtava juristi Jenni Salonen