Riina Koskinen, 31, on hämmästyttävän energinen tapaus. Lähihoitajan vuorotyötä tekevä yksinhuoltaja pyörittää myös omaa stailausyritystä.

Riina kasvoi jo lapsena sekä yrittäjän että hoitoalan maailmaan.

– Olin koko nuoruuteni töissä äitini omistamassa yksityisessä hoivakodissa.

Siksi ei ollut ihme, että Riina hankki itselleen lähihoitajan koulutuksen. Hän ei kuitenkaan päätynyt alan töihin Suomessa, vaan löysi itsensä Turkin Alanyasta.

– Lähihoitajan koulutuksessa oli mahdollista tehdä työharjoittelu ulkomailla. Saimme luokkakaverini kanssa päähän lähteä Alanyaan, ja yhtäkkiä olimmekin kuukauden ajan sikäläisessä yksityissairaalassa töissä.

Harjoittelukuukauden aikana Riina tutustui Alanyassa työskenteleviin matkaoppaisiin, jotka istuttivat parikymppiseen naiseen kipinän uudesta ammatista.

– Kävin kuitenkin lähihoitajakoulutukseni loppuun ja hain sen jälkeen kansanopiston matkailulinjalle. Sitä kautta päädyin takaisin Alanyaan, tällä kertaa matkaoppaaksi.

Välivuosi venyi kahdeksaksi vuodeksi

Riina kertoo haaveilleensa työskentelystä ulkomailla, mutta silti hän ei ajatellut jäävänsä Turkkiin pysyvästi.

– Tarkoituksenani oli pitää välivuosi, työskennellä Turkissa ehkä pari kesää ja palata sitten takaisin Suomeen. Pesti venähti kuitenkin kahdeksaksi vuodeksi.

Oleskelun pituutta venytti osaltaan myös puolison löytyminen Turkista. Riina kertoo, että moni on kysellyt, kuinka hän uskalsi hypätä tuntemattomaan ja lähteä Turkkiin töihin.

– Olen aina halunnut haastaa itseni ja hankkia uusia kokemuksia. En halua katua myöhemmin sitä, että olen jättänyt jotain tekemättä. Omasta asenteesta on kiinni, uskaltaako. Itse en kokenut, että olisin tehnyt jotain mullistavaa.

Riinan mielestä aika ulkomailla kasvatti häntä: kahdeksassa vuodessa ehti kertyä paljon hyviä muistoja, vaikka joukkoon mahtui tietysti myös vaikeita hetkiä.

– Enää en kyllä lähtisi, Riina toteaa.

– Matkaoppaan työssä ei ole oikeastaan minkäänlaista rytmiä. Nuorena sitä jaksoi, mutta ei enää. Kohtalo toi Suomeen

Riina ei koskaan ajatellut, että olisi matkaopas lopun ikäänsä.

– Viimeisinä Turkin-vuosina en tehnytkään oikeastaan enää oppaan töitä, vaan suunnittelin esimerkiksi uusia retkiä ja toimin oppaiden esimiehenä.

Samaan aikaan hän mietti myös oman yrityksen perustamista Turkkiin.

– Turkissa elää jo paljon suomalaisia eläkeläisiä ja ajattelin, että voisin perustaa heille esimerkiksi vanhainkodin.

Kohtalo puuttui kuitenkin peliin. Riina erosi turkkilaisesta miehestään, minkä lisäksi hänen isosiskonsa kuoli yllättäen samoihin aikoihin.

– En nähnyt enää mitään syytä, miksi perustaisin koko loppuelämäni Turkkiin. Suomessa minulla olisi paremmat mahdollisuudet rakentaa oma elämäni alusta uudelleen.

Suuret käännekohdat saivat nuoren naisen miettimään toden teolla, mitä hän haluaa.

– Ymmärsin, etten voi elää tekemällä vain muita onnelliseksi, vaan minun täytyy ensin tehdä itseni onnelliseksi.

Niinpä hän pakkasi vähät tavaransa ja muutti pienen poikansa kanssa takaisin Suomeen, Järvenpäähän. Paluuta kotimaahan helpotti matkatoimiston tarjoama pesti Suomen-toimistossa.

– Ehkä suurin haaste paluussa oli se, että kahdeksan vuoden aikana myös vanhojen ystävieni elämä oli mennyt eteenpäin eikä vanhaa tukiverkkoa ollutkaan ympärillä. Elämä piti rakentaa uudestaan.

Paluu juurille

Melko pian Riinan veri alkoi vetää kohti vanhoja kotiseutuja Pohjanmaalla ja Seinäjoella. Sopivasti kuin tarjottimella Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymässä oli lähihoitajan koulutusta vastaavia töitä tarjolla.

– Laitoin hakemuksen ja ajattelin, että teen aluksi vähän keikkatyötä. Nyt on kolme vuotta täynnä.

Tällä hetkellä Riina Koskinen työskentelee kehitysvammaisten kanssa.

– Työ ja asukkaat ovat mahtavia. Heidän kanssaan katse on aina eteenpäin ja hoitosuunnitelmassa mietitään, miten me voisimme tukea heitä itsenäistymisessä. Tämä tuo minunkin työhöni tavoitetta ja siten myös jatkumoa ja motivaatiota. Toisaalta työssä on haasteita ja vaikeita tilanteita, joihin pitää uskaltaa hypätä rohkeasti ja joita pitää osata tulkita.

Harrastuksena yrittäjyys

Vaikka Riina pitääkin työstään kehitysvammaisten kanssa, ei vierivä kivi ole sammaloitunut: viime keväänä hän perusti yhdessä kahden ystävänsä kanssa oman stailaus- ja tapahtuma-alan yrityksen, Beauty Promotionsin.

– Olen aina tykännyt tyttömäisistä asioista. Pienenä katsoin vierestä, kun isosiskoni laittautuivat. Ihannoin kauneutta ja olen paljon stailannut myös omia ystäviäni. Palatessani Suomeen ryhdyin harrastamaan pinupia, ja sitä kautta olen tutustunut uusiin ystäviin ja luonut verkostoja.

Hyppy yrittäjäksi ei tuntunut pelottavalta.

– Olimme tehneet jo aiemmin vähän samanlaisia juttuja, promokeikkoja ja stailausta.

– Kaikkein haastavinta oli paperisota. Olin alussa ihan pihalla, mitä pitäisi ilmoittaa ja minnekin. Onneksi Seinäjoella on hyvin yhteistyökumppaneita tarjolla. Heidän kanssaan pystymme kehittelemään uusia ideoita ja tapahtumia.

Syksyksi onkin luvassa muun muassa burleski-iltoja paikallisessa ravintolassa sekä stailausiltoja eri teemoilla. Osan keikoista Riina ja kollegat hoitavat kolmisin, mutta tarvittaessa ympärillä on iso freelancereiden verkosto.

– Haaveena toki on, että voisin hoitaa yritystä ihan päätyönä. En kuitenkaan uskalla vielä ajatella niin pitkälle, pienin askelin mennään. Haaveita pitää olla, niistä ei saa luopua.