Olo oli kuolemanväsynyt. En saanut mitään aikaiseksi, enkä kyennyt nousemaan sängystä aamulla. Työstä oli kadonnut kaikki ilo.

Näin yrittäjä Pasi Rautio kuvailee tilannetta, jolloin ymmärsi olevansa vakavasti uupunut. Monen kuukauden pähkäilyn päätteeksi hän otti vihdoin yhteyttä työterveyspsykologiin.

Rautio on järjestänyt työkseen myynnin ja markkinoinnin koulutuksia muille yrityksille jo reilun kymmenen vuoden ajan. ”Myyntikuiskaajana” Rautio on tullut tunnetuksi erityisesti tarttuvasta innostuksestaan ja lavaenergiastaan. Viimeinen vuosi on kuitenkin kulunut työuupumuksesta toipuessa.

Yrittäjien uupumus on usein monen asian summa, ja niin kuvailee kokemustaan myös Rautio.

– Lähdimme yhtiökumppanini kanssa rakentamaan konseptia ja asiakaskuntaa nollasta. Kymmeneen vuoteen on mahtunut hirveästi erilaisia palasia: paljon työtä, monia ylä- ja alamäkiä.

Suuri syy uupumiseen oli Raution mukaan myös alituinen huolehtiminen, erityisesti omista työntekijöistä. Takaraivossa nakersi usein voimakas epäonnistumisen pelko. Se selittynee ainakin osin Raution omilla lapsuudenkokemuksilla. Hänen vanhempansa oli pienyrittäjä, joka koki vastoinkäymisiä 90-luvun laman aikana.

Liian vähän ja liian myöhään

Rautio uskoo, että uupumassa olevat yrittäjät ovat lähes aina jossain määrin tietoisia tilanteestaan mutta eivät kykene varaamaan tarpeeksi aikaa sen parantamiselle. Erityisesti yksinyrittäjälle töiden vähentäminen voi tuntua käytännössä mahdottomalta.

Kun Rautio huomasi väsyvänsä, hän alkoi vähitellen muuttaa arkeaan ja tiputti paletistaan esimerkiksi hallituspaikkoja. Muutokset olivat kuitenkin liian pieniä ja tulivat liian myöhässä.

– Tuntui siltä, että juna vaan puskutti eteenpäin ja energiavarastot olivat jo liian alhaalla. Sitten tuli todellinen stoppi.

Hän haluaa korostaa, että uupumisesta toipuminen ei ole mikään taikatemppu, jossa parin viikon levon jälkeen palataan töihin entistä energisempänä. Kun voimavarat on käytetty kerran täysin nollaan, rajat voivat tulla vastaan tulevaisuudessa aiempaa helpommin.

– Teen jo töitä, mutta matka on yhä kesken. On pitänyt hyväksyä, että tässä asiassa kokemus ei tehnytkään minusta vahvempaa, Rautio kuvailee.

Avun pyytäminen on tärkeä askel

Tällä hetkellä Rautio opettelee ennen kaikkea kalenterinsa tyhjentämistä ja itsestään huolehtimista.

– Keskitän energiani siihen rahavirtojen menettämisenkin uhalla, ja olen valmis tekemään aika raakoja valintoja, jotta saan aikaa itselleni, perheelle, läheisille ja ystäville.

Virkistävä liikunta ja säännöllinen ruokailu ovat tärkeä osa Raution uudenlaista arkea. Merkittävin asia on kuitenkin ollut uupumisen myöntäminen ja siitä puhuminen.

– Siihen liittyy paljon häpeää, mutta pitää uskaltaa myöntää tilanne itselleen, läheisilleen ja vaikkapa luotetulle yrittäjäystävälle. Avun pyytäminen ei ole huono juttu.

Yrittäjä, näin huolehdit palautumisestasi

Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Jaana Laitinen komppaa Raution sanoja. Yrittäjän on usein vaikea palautua, sillä rooli vaatii usein paljon sekä yrittäjyyteen että omaan erikoisalaan liittyvää osaamista.

– Melko yleistä on myös stressi yrityksen taloudesta sekä siihen liittyvät päätökset ja ennakointi. Se on hyvin kuormittavaa.

Palautumisesta ja työkyvystä huolehtimiseen on kuitenkin monia keinoja, Laitinen muistuttaa. Parempaa työarkea voi lähestyä esimerkiksi alla olevan muistilistan avulla.

Ole itsellesi rehellinen

Kysy itseltäsi säännöllisesti kuulumisia ja ole vastauksessasi mahdollisimman rehellinen. Miten jaksan ja voin? Jääkö työpäivän jälkeen riittävästi aikaa palautumiselle, läheisten kanssa olemiselle ja levolle?

Huolehdi nukkumisestasi

Fysiologian lainalaisuudet koskevat myös yrittäjiä: jokainen tarvitsee tarpeeksi laadukasta unta palautuakseen. Siitä ei kannata nipistää, sillä vaikutukset alkavat näkyä ennemmin tai myöhemmin. Alkoholi saattaa rentouttaa hetkellisesti, mutta se heikentää merkittävästi unen laatua ja sitä kautta palautumista.

– Aivot ja lihakset tarvitsevat polttoainetta jaksaakseen. Työpäivän aikana pitää järjestää aikaa ruoka- ja kahvitauoille, Laitinen kertaa.

Tee työstä irrottautumisesta rutiini

Vaikka työpäivä olisi ohi, yrittäjän voi olla vaikea irrottaa ajatukset töistä. Siksikin täysin työstä irralliset harrastukset, kuten luonnossa liikkuminen, ovat erityisen tärkeitä. Laitisen mukaan tärkeää ei ole niinkään se, mitä tekee, vaan se, että tekeminen tuottaa mielihyvää ja antaa vastapainoa työlle.

– Työajatukset voi yrittää siirtää sivuun myös tietynlaisen rutiinin avulla, joka merkitsee siirtymistä työajasta vapa-ajalle. Jotkut esimerkiksi kävelevät työpaikalta kotiin, toiset vaihtavat heti kotona vaatteet.

Keskity yhteen asian kerrallaan

Vaikka työssä olisi paljon erilaisia palikoita ja kiirettä, tärkeää on opetella keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Aivomme eivät pysty aidosti käsittelemään useaa asiaa kerrallaan, Laitinen muistuttaa.

Yhden asian tekeminen kerrallaan pakottaa myös suunnittelemaan ja aikatauluttamaan omaa työtä ja vapaa-aikaa selvemmällä tavalla.

– Pitää opetella luottamaan siihen, että asiat valmistuvat yksi asia kerrallaan. Samalla työstä saa paremmin tärkeitä onnistumisen kokemuksia, Laitinen summaa.

Lue lisää työhyvinvoinnin edistämisestä ja työkyvyttömyyden ehkäisemisestä.