Motonet ryhtyi energiansäästötalkoisiin – tavoitteena jopa 20 prosentin säästöt
Lisää aiheesta
Motonet-tavaratalojen energiansäästöohjelmalla on saavutettu jo ensimmäisillä viikoilla odotettua suuremmat säästöt. Tavarataloissa himmennettiin valaistusta ja laskettiin lämpötilaa. Energiankulutusta minimoidaan asiakaspalvelusta tai turvallisuudesta tinkimättä.
Broman Group -konsernin omistama kotimainen autovaraosien ja -tarvikkeiden sekä työkalujen tavarataloketju Motonet on mukana Perheyritysten Liiton ja OP Ryhmän kannustamassa energiansäästöhaasteessa. Motonet käynnisti syyskuussa oman energiansäästöohjelmansa, jolla tavoitellaan vähintään 20 prosentin säästöjä energiankulutukseen.
– Ensimmäisten viikkojen tulokset ovat todella lupaavia. Useiden eri toimenpiteiden ansiosta olemme onnistuneet vähentämään sähkön- ja lämmönkulutusta Motonet-tavarataloissa ja muissa Broman Group -konsernin kiinteistöissä jopa 25 prosentilla viikkotasolla, Motonet-ketjun toimitusjohtaja Marko Röytiö sanoo.
Käytännössä energiansäästöohjelma näkyy yli 40:ssä Motonet-tavaratalossa kuluttajille niin, että valaistusta on vähennetty liikkeiden sisällä ja pihojen valomainoksissa.
– Energiansäästöratkaisut on toteutettu tinkimättä asiakaspalvelusta tai turvallisuudesta. Myymälätiloissa on edelleen miellyttävää tehdä ostoksia ja piha-alueiden turvallisuuden kannalta valaistus on pidetty riittävänä, Röytiö sanoo.
Sen enempää asiakkailta kuin henkilökunnaltakaan ei ole toistaiseksi tullut valituksia muutoksista, kun toimitilojen lämpötiloja on alennettu 20 asteeseen ja myymälöiden 18 asteeseen.
Energiatehokkuus on huomioitu jo suunnittelussa
Röytiön mukaan energiatehokkuus ja ilmastonmuutoksen haasteet on huomioitu Motonet-tavarataloissa jo suunnittelupöydällä. Keväällä 2015 aloitettu myymäläverkoston uudistus sekä Keravan logistiikkakeskuksen laajennus ovat pitkän tähtäimen ratkaisuja vastauksena näihin haasteisiin. Nyt loppuvuodesta on skarpattu vielä hieman lisää, miten pienentää kohonneita sähkö- ja lämpökustannuksia.
– Kun 90 prosenttia tavarataloistamme sijaitsee Broman Group -konsernin kiinteistöyhtiössä, voimme keskitetysti ohjata ja kontrolloida energiatehokkuutta toimipisteissämme. Hyödynnämme kiinteistöissämme aurinkosähköä, maalämpöä ja etähallittavaa rakennusautomaatiota. Valaistus on uusittu led-valaistukseksi, joka on säädettävissä valaisinkohtaisesti, Röytiö sanoo.
Autonpesupaikat kiinni marraskuusta helmikuuhun
Energiansäästöratkaisuissa on puntaroitava asioita Röytiön mukaan energiatehokkuuden, turvallisuuden, asiakaspalvelun sekä työskentely- ja asiointiviihtyvyyden näkökulmasta. Yksi pulmallisimmista ratkaisuista koskee Röytiön mukaan Motonetin tarjoamia autojen pesupisteitä, joista suurin osa on päätetty sulkea marraskuusta helmikuuhun. Itsepalvelupesupaikat ovat melkoisia energiasyöppöjä.
– Talvipesujen edellyttämä sulanapitojärjestelmä kuluttaa valtavasti energiaa. Kun suljemme tämän palvelun kylmimmän kauden ajaksi, säästämme laskelmiemme mukaan noin 200 MWh, Röytiö sanoo.
Palvelujen karsiminen on tietysti ikävää, mutta Röytiö uskoo asiakaskunnan ymmärtävän ratkaisun.
– Olemme viestineet ratkaisusta aktiivisesti asiakkaille, jotta kaikki tietävät, missä mennään. Reagoimme herkällä korvalla palautteeseen ja seuraamme talvikauden säätilannetta. Jos talvesta tulee leuto, on kenties mahdollista lyhentää pesupaikkojen sulkuaikaa, Röytiö pohtii.
Hyviä neuvoja muille yrityksille
Mitä neuvoja tai vinkkejä Motonetin toimitusjohtaja antaisi yrityksille, jotka vielä miettivät omia energiansäästöratkaisujaan tulevaan talveen, kun sähkönhinnan arvioidaan olevan huipussaan?
– On iso kuva ja sitten ne pienet purot. Kannattaa aluksi kartoittaa oman kiinteistön sähkön ja lämmönkulutus ja miettiä, millaisin toimenpitein on mahdollista saada aikaan suurin vaikutus. Sitten on tietysti myös paljon pieniä arjen tekoja, joiden avulla voi syntyä merkittäviä säästöjä, Röytiö sanoo.
Kun korona-aika opetti meidän huolehtimaan tarkoin arjen hygieniasta, niin nyt on aika ottaa vastuu energiankulutuksesta.
– Suljetaan ovet ja ikkunat, tarkistetaan ikkunatiivisteiden kunto ja seurataan aktiivisesti energiankulutusta, mitä varten on saatavilla nykyisin paljon erilaisia apuvälineitä. Olemme liittyneet TEM:n Astetta Alemmas -kampanjaan ja omalla esimerkillämme voimme myös kannustaa asiakkaitamme ja sidosryhmiämme vastuulliseen energiankäyttöön, Röytiö sanoo.
Energian hinta ja sen niukkuus ovat tulevana talvena vakava uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. OP Ryhmä on aloittanut energiansäästötalkoot alentamalla toimipaikkojensa lämpötilaa ensi alkuun vähintään yhdellä asteella. Samalla aloitamme #energiansäästöhaaste’en ja kannustamme yritys- ja henkilöasiakkaitamme sekä yhteistyökumppaneitamme ja muita yrityksiä mukaan. Lue lisää. |