Merten muoviongelma ratkaistaan maalla
Maailman meriin eksyy vuosittain miljoonia tonneja muoviroskaa. Pysäyttävät uutiskuvat merien muovimassoista ovat herättäneet ihmiset miettimään muovin roolia arjessamme.
Indonesian Nusa Penida -saaren seutu on yksi maailman suosituimmista sukellus- ja snorklauspaikoista. Sinne suuntasi myös Jukka Saarikorpi tämän vuoden tammikuussa. Paikka oli tuttu jo useilta aiemmilta sukellusmatkoilta. Tällä kertaa takana oli lähes vuoden reissu pitkin Aasiaa ja Australiaa.
Saarikorpi rahoittaa osan matkoistaan valokuvaamalla ja kamera oli nytkin mukana. Nusa Penidan eteläpuolinen meri on tunnettu erityisesti suurista paholaisrauskuista, joita on alueella useita satoja. Jättirauskuja houkuttelee paikalle pikkukalaparvi, joka puhdistaa pieneliöitä niiden iholta. Puolentoista tunnin venematka saarelta vei Saarikorven sukelluspaikalle. Tällä kertaa kokemuksesta tulisi erilainen.
– Olen aika monta sukellusta elämäni aikana tehnyt, mutta tällaista en ollut ennen nähnyt. Valtava roskalautta kellui välivedessä. Paikassa yhtyy kaksi merivirtaa ja roskaa oli ajautunut paitsi lähisaarilta, myös avomereltä. Roskalautta oli noin kymmenen metrin korkuinen, Saarikorpi kuvaa.
Muoviroskasta on tullut sukeltajille jo tavallinen näky. Sukeltajilla on tapana kalojen ja korallien ihailun ohella kerätä merestä roskia, kertoo Saarikorpi.
– Roskaa on maailmassa ihan kaikkialla. Esimerkiksi kun olimme Mikronesiassa, yövyimme saarella, jossa ei ollut lainkaan ihmisasutusta. Sielläkin näkyi rannalla muoviroskaa.
Muovipuuroa kauhomassa
Maailman merissä kelluu arviolta 8-12 miljoonaa tonnia muoviroskaa. Tunnettuja jätepyörteitä on viisi. Niihin on kerääntynyt luonnonroskan ohella kalastustarvikkeita, muovia ja muuta jätettä. Kaksi pyörrettä on Tyynellämerellä, kaksi Atlantilla ja yksi Intian valtamerellä. WWF:n meriasiantuntija Anna Soirinsuo kuvaa jätelauttoja jauhautuneeksi muovikeitoksi.
– Jätepyörre ei ole välttämättä sellainen, että sen havaitsisi selvärajaisena meressä. Se on pirstoutunutta ja kelluu osittain pinnassa ja osittain veden pinnan alla. Jos esimerkiksi purjehtii Atlantilla ja täyttää vesipullon merestä, huomaa pullossa paljon pieniä muovinpaloja.
Muoviroska merissä jauhautuu mikromuoviksi, joka ajautuu kalojen kautta myös ihmisten lautaselle. Mikromuovia tulee vesistöihin myös kosmetiikasta.
Emmekä Suomessakaan ole suojassa mikromuovilta, sillä sitä on löytynyt myös järvistämme. Esimerkiksi Kallavedessä alle viiden millimetrin kokoista mikromuovia on tutkimuksissa löytynyt vedestä saman verran kuin Itämerestä.
Muovista irtautuminen kokonaan ei lyhyellä aikavälillä ole todennäköistä. Vaikka aihe on ollut paljon esillä, ei muovin käyttäminen maailmassa ole vähentymässä. Maailmassa tuotetaan vuodessa yli 90 miljardia kiloa muovia, kulutus kasvaa, kun erityisesti Aasian kehittyvissä talouksissa elintaso nousee.
Toki mustasta maineestaan huolimatta muovia on kiittäminen paljosta, sen ansiosta ruoka säilyy, hygieniatuotteet ovat useampien saatavilla ja monien tuotteiden hinnat ovat kohtuulliset. Mutta nykyinen kulutustaso on kestämätön.
Euroopan muovit Aasiaan
USA:ssa ja Euroopassa käytetään enemmän muovia väkimäärään nähden kuin Aasiassa. Silti yli 80 prosenttia maailman meriin päätyvästä muovista tulee Aasiasta. Suurin muoviroskan lähde on Kiina, kertoo WWF:n Soirinsuo.
– Kiinan jälkeen Filippiinit, Indonesia, Vietnam ja Sri Lanka ovat ongelmallisimmat. Monissa saarivaltioissa kulttuuri on täysin muovittunut ja jätehuolto toimimaton, Soirinsuo kuvaa.
Eurooppalaisilla ei kuitenkaan ole syytä ajatella, että ongelma ratkeaa vain, jos kierrätys ja jätehuolto Aasiassa paranee. Paljon Aasian muoviroskasta on itse asiassa peräisin Euroopasta. Yli viidennes Euroopan kierrätysmuovista eli lähes kaksi miljoonaa tonnia vuodessa on viety Kiinaan. Tänä vuonna Kiina lakkasi ottamasta Euroopan muovijätettä vastaan ja Eurooppa on löytänyt uuden vastaanottajamaan esimerkiksi Vietnamista. Soirinsuo on seurannut Kiinan kehitystä tarkasti.
– Kiina on herännyt ympäristön tilaan kovaa vauhtia. Pääomaa on nyt entistä enemmän ja kiinalainen teknologia on noussut sille tasolle, että kierrätyslaitosten rakentaminen ja jätteidenkäsittelyn parantaminen on hyvällä alulla. En sanoisi, että Kiinasta tulee jätteiden suhteen mallimaa ihan lähiaikoina, mutta heillä on entistä enemmän mahdollisuuksia tehdä asialle jotakin.
Kiina on investoinut oman ilmoituksensa mukaan 400 miljoonaa dollaria jätteiden kierrätyksen tehostamiseen. Japanissa kierrätetään muovista jo 80 prosenttia. Kehittyvistä maista esimerkiksi Malesia suunnittelee kertakäyttömuovin kieltoa ja Filippiineillä otetaan ensiaskeleita muovipussien kieltämiseksi. Intia, jolla on 7 500 kilometriä rantaviivaa, on tehnyt yhteistyötä YK:n kanssa saadakseen kertakäyttömuovien käytön maassa vähenemään.
Uudet materiaalit
Muoviongelmaa ratkotaan nyt kovaa vauhtia myös Euroopassa. Vauhtia haetaan erityisesti muovia korvaavien materiaalien kehittämisestä. Meneillään on murroskausi, kuvaa VTT:n erikoistutkija Heidi Peltola.
– Tutkimusta muovin korvaavien materiaalien kehittämiseksi on tehty jo kauan, mutta nyt kuluttajat ja yritykset ovat viimeistään heränneet, Peltola sanoo. Erityisesti pakkauksissa käytetään paljon muovia, jonka korvaajaksi etsitään kiivaasti vaihtoehtoja.
Peltolan erikoisalaa ovat biomuovit ja biokomposiitit, eli muovit, joissa on mukana luonnonkuituja, eritysesti sellukuitua. Sellua on Suomessa vahvan metsäteollisuuden ansiosta runsaasti saatavilla. Biokomposiitissa on uusiutuvia kuituja jopa puolet, joskus enemmänkin. Materiaalia voi muotoilla lämmön ja paineen avulla kuten muoviakin. Isompi läpimurto kuitenkin vielä odottaa tuloaan. Yksi syy saattaa olla hinta, sanoo Peltola.
– Toivottavasti pääsisimme siihen tilanteeseen, jossa biopohjaiset materiaalit eivät olisi merkittävästi kalliimpia ja tuottajat ja kuluttajat näkisivät niissä lisäarvoa.
Biopohjaisista ja biohajoavista muovimateriaaleista kaupallisesti parhaiten saatavilla oleva materiaali maksaa kahdesta kolmeen euroa kilolta. Valtamuovin maailmanmarkkinahinta pyörii euron paikkeilla. Peltola ymmärtää tuotteiden loppukäyttäjää.
– Kuluttaja ei välttämättä olekaan valmis maksamaan elintarvikkeesta enemmän vain siksi, että sen pakkaus on kompostoituva. Lainsäädännöllä voitaisiin tehokkaammin ohjata uusien materiaalien laajempaan käyttöön.
Peltola painii tällä hetkellä eritysesti ohuiden muovien korvaamisen parissa. Aihe on haastava, sillä esimerkiksi elintarvikkeissa on tärkeää, että pakkaus suojaa tuotetta niin kosteudelta kuin hapeltakin. Molempia ominaisuuksia on hankalaa saada läpinäkyvään, ohueen materiaaliin.
Muoviajattelu uusiksi
Vaikka moni uusi innovaatio on vielä kehitysvaiheessa, kaupallisiakin sovelluksia on jo markkinoilla. Yksi lupaava esimerkki on maailmallakin palkintoja kerännyt Suvi Haimin ja Laura Kyllösen innovaatio Sulapac. Materiaalissa yhdistyy puuhake ja biohajoava sidosaine ja se kestää vettä ja rasvaa, eikä läpäise happea.
Tuotanto on saatu jo sille mallille, että massakysyntäänkin vastaaminen on mahdollista. Materiaalista onnistuu niin purkkien, pullojen kuin tuubienkin valmistus, ensi alkuun kosmetikkateollisuuden tarpeisiin.
Myös ohuen kotitalouksissa käytettävän tuorekelmun korvaaminen kokonaan selluloosasta valmistetulla materiaalilla on mahdollista. Suomalainen Welmu International kehitti innovaatiotaan kuusi vuotta ja se on nyt valmis kuluttajien testiin.
Myös tekstiilit on nyt mahdollista korvata sellukuidulla, kiitos suomalaisen keksinnön. Kehitystyötä on tehnyt espoolainen Infinited Fiber Company, jonka teknologiassa selluloosa muutetaan liuokseksi, josta voi valmistaa uutta kuitua kerta kerran jälkeen. Muovikassien korvaajaksi on rynnännyt suomalainen Paptic, joka valmistaa paperikangasta suomalaisesta havusellusta.
Peltola nostaa esille myös VTT:n kehittämän vaahtorainausmenetelmän, jolla on mahdollisuus korvata styroksimuovi. Styroksi ei materiaalina kompostoidu, eikä sen kierrätys ole kannattavaa, joten sen korvaaminen sataprosenttisesti kompostoituvalla ja uusiutuvalla puukuidulla on askel kohti muovitonta maailmaa.
Kaikki isot metsäyhtiöt ovat niin ikään lähteneet mukaan kehittämään muovin korvaavia tuotteita. Maailmanlaajuisesti muovi- ja tekstiilimarkkina on kooltaan yhtä suuri kuin paperin ja kartongin markkina, joten se kiinnostaa metsäyhtiöitä. Sellua saattaa lähitulevaisuudessa löytyä yhä useammasta tuotteesta, jossa olemme ennen tottuneet näkemään muovia.
Jill Heinerth
Kanadalainen Jill Heinerth on vedenalaisen maailman tutkija, valokuvaaja, elokuvantekijä ja kirjailija. Hän on tuottanut useita palkittuja dokumenttielokuvia, ja hänen kuviaan on käytetty tämän jutun kuvituksessa.
Sukeltajana Heinerth on tunnettu erityisesti luolasukelluksista. Hän sukelsi ensimmäisenä Etelämantereen jääluoliin.
Ympäristönäkökulma on vahvasti esillä useissa Heinerthin teoksissa. Hän on perustanut We are water -hankkeen, jonka tarkoitus on lisätä tietoisuutta vesistöjä uhkaavista ongelmista kautta maailman ja kannustaa ihmisiä suojelemaan maailman makeavesivarantoja.