Miksi tästä pitää edes enää kirjoittaa?
Ilmastonmuutoksen suurin uhka on politiikka, ei niinkään teknologia tai talous.
– Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää energiavallankumousta, mutta myös globaalia ilmastosolidaarisuutta. Päästöt kasvavat erityisesti kehittyvissä maissa, sanoo Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund, joka tutkii tulevaisuuden energiakysymyksiä.
Ilmastonmuutoksen lähtökohdat ovat energian tuotannossa ja sen päästöissä. 80 prosenttia maailman energiasta on fossiilisia polttoaineita. Energialla on merkittävä yhteys myös muihin globaaleihin haasteisiin kuten veteen, ruokaan ja terveyteen.
Lundin mukaan tarvitsemme globaalin energiatilanteen täyskäännöksen: vuosisadan loppuun mennessä puhtaiden energiatekniikoiden pitäisi vastata vähintään 80 prosentista maailman energiasta.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että merkittävä osa tarvittavasta muutoksesta tulee uusiutuvista energialähteistä ja energiankäytön tehostamisesta. Muutos on verrattavissa teolliseen vallankumoukseen, joka myös myllertää liiketoimintamallit, instituutiot ja käyttäjätottumukset.
Suomen kannalta ilmastonmuutoksessa yksi merkittävin osa-alue on metsien käyttö. Tiede on lukuisia kertoja todistanut, että metsät ovat arvokkaita hiilen nieluja sekä varastoja. Tärkeää on kuitenkin pohtia, mikä on tasapaino talousmetsien ja hiilinielujen välillä.
Suomessa on metsää yli 22 miljoonaa hehtaaria eli jokaista suomalaista kohden noin neljä hehtaaria. Ilmastonmuutoksen seurauksena metsien merkitys korostuu muutoksiin sopeutumisessa ja hillinnässä.
Lisäksi ratkaisevaa on, miten käy bioenergian ja -polttoaineiden, sekä turpeen käytön, joka on päästömielessä hiiltäkin saastuttavampi vaihtoehto.
Mitä tapahtuu seuraavaksi?
– Periaatteessa meillä on nyt varaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, Lund sanoo.
Hänen mielestä tarvitaan poliittista tahtoa, jotta uudet ratkaisut pääsevät korvaamaan vanhoja.
– Suomessa valtio tukee vuosittain 2,3 miljardilla eurolla saastuttavaa energiaa, joihin kuuluvat muun muassa kuljetustuet ja energiaverojen helpotukset. Jos nämä tuet suunnattaisiin puhtaaseen ja tehokkaaseen energiaan, olisi se rahallisesti riittävästi ilmastonmuutoksen torjumiseen Suomessa.
Enää ei riitä, että teollisuuslaitokset vähentävät ilmastopäästöjään. Länsimaissa myös kulutustottumusten on muututtava.
Monet tutkijat ovat todenneet lokakuisen IPCC-raportin jälkeen, että 1,5 asteen tavoitteeseen pääseminen on hyvin vaikeaa. Se tarkoittaisi, että kasvihuonekaasujen päästöjä pitäisi leikata paljon nopeammin kuin kahden asteen tavoitteessa.
– Jos päästöt saadaan laskuun heti, maailmalla on 20–40 vuotta aikaa saavuttaa nettona nollapäästöt -tilanne, jossa hiiltä sidotaan ilmakehästä yhtä paljon kuin sitä sinne päästetään. Mitä pitempään päästöjen taittamista lykätään, sitä rajumpia toimia tarvitaan – ja sitä kalliimmaksi se tulee, Lund toteaa tyynesti.
Ensin oli lupaava alku
Lokakuun alussa saimme Pariisin ilmastosopimuksesta asti odotellun ilmastoraportin, jonka viesti oli selkeä: maailman pitää olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä, ja silloinkin voi olla liian myöhäistä. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n sihteeri ja Ilmatieteen laitoksen erityistutkija Heikki Tuomenvirta ei ole yllättynyt raportin tuloksista.
– Luonnonlakien puitteissa 1,5 asteen tavoitteeseen voidaan päästä. Yhteiskuntien toimintojen uudelleen järjestäminen siten, että kasvihuonekaasupäästöt lähtevät laskuun, on ennennäkemättömän suuri urakka. Keinojakin on ja uusia kehitetään koko ajan, mutta löytyykö sopua ja tahtoa toimia. Se minua arveluttaa eniten, Tuomenvirta kertoo.
Ilmastoraportin luonnostellut IPCC perustettiin 30 vuotta sitten arvioimaan tieteellis-teknillis-taloudellista tietoa ilmastonmuutoksesta päätöksenteon tueksi. Ensimmäisen IPCC:n arviointiraportin jälkeen maailman valtiot allekirjoittivat Rio de Janeirossa YK:n ilmastosopimuksen ”UN Framework Convention on Climate Change”, jossa ”ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet vakiinnutetaan tasolle, josta ei aiheudu vaaraa”. Se oli aikoinaan lupaava alku, joka ei kuitenkaan aiheuttanut riittäviä toimenpiteitä.
– Toivo päästöjen kasvun taltuttamisesta syttyi vasta 2016 Pariisissa. Samaan aikaan IPCC:n arviointiraporteissa ihmiskunnan rooli ilmastonmuutoksessa on käynyt yhä selvemmäksi ja viesti muutoksen kielteisistä vaikutuksista aina vain uhkaavammaksi, Tuomenvirta täsmentää vuosien jahkailua.
Tuomenvirran mukaan fossiiliset polttoaineet ovat mahdollistaneet teollistumisen, materiaalisen hyvinvoinnin leviämisen ja siinä samalla modernin yhteiskunnan hyvine ja huonoine puolineen. Fossiiliset polttoaineet ovat olleet perusedellytys talouskasvulle ja tämän yhteyden korvaaminen uusilla energianlähteillä ei ole hänen mielestään edennyt riittävän nopeasti.
– Vasta reilun kymmenen vuoden ajan kehittyneissä maissa talouskasvuun ei ole tarvittu fossiilisten polttoaineiden käytön lisäystä.
Miksi vasta nyt?
Ensimmäistä kertaa ilmastonmuutoskeskustelussa mentiin vikaan, kun sitä mietittiin pelkästään luonnon asiana. Myös Ilmatieteenlaitoksen Tuomenvirta hämmästelee aikaisemmin vallinnutta keskustelua. Hänestä ilmastonmuutos vaikuttaa luontoon, mutta myös niin keskeisesti moniin yhteiskunnan toimialoihin, ettei ilmiötä voi tarkastella vain luontoa koskevana.
– Erityisen vaikeaa ilmastonmuutoksessa ovat pitkät aikajänteet ja se, että hillintätoimien vaikutukset näkyvät vasta viiveellä. Päästöjä täytyy alentaa jyrkästi jo nyt, jotta vuonna 2040 ei ylitetä 1,5 asteen rajaa.
Talous ja tekniikka eivät ole varmaankaan esteenä toimenpiteille, mutta onko politiikka?
Tuomenvirran mukaan politiikkakin taipuu ja mahdollistaa muutoksen, jos vain tahtoa löytyy. Sen kautta voidaan luoda edellytykset uusien teknologioiden pääsylle markkinoille. Lisäksi tuottajia kuin kuluttajiakin kuuluisi palkita päästöjen vähenemiseen johtavista valinnoista. On kuitenkin muistettava, että ilmasto muuttuu joka tapauksessa ja siihen täytyy sopeutua.
– Suomeakin kohtaavat uudet riskit ja mahdollisuudet, joihin kuuluu varautua. Sopeutuminen on valtava haaste kehittyvissä maissa, joissa on usein sää- ja ilmastotekijöille haavoittuvia ihmisryhmiä. Olenkin sitä mieltä, että rikkaiden maiden kuuluu olla auttamassa muita maita katastrofien välttämisessä, Tuomenvirta sanoo.