Automaation kasvu ja muutokset tuovat haasteita prosessiturvallisuuteen

– Saksassa korostui systemaattisuus ja Hollannissa oli todella hyviä toimintatapoja. Turvallisuusajattelu oli viety siellä pitkälle, kertoo loppuvuodesta 2016 tekniikan tohtoriksi väitellyt Kaisa Kotisalo.

Kotisalolla on takanaan pitkä tutkimustyö‍, jonka tuloksena suomalaisten Seveso-tuotantolaitosten prosessiturvallisuuden tasolle saatiin ensimmäistä kertaa kansainvälistä vertailua. Tutkimuksen alkusysäys lähti Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes), kun haluttiin selvittää, kuinka muissa maissa prosessiturvallisuutta hoidetaan.

– Laitosvalvonnan johtaja Tukesista halusi toteuttaa tutkimuksen, koska oli kuullut monissa yhteyksissä, että Suomi ei ole ihan huippua, mutta ei ihan huonointakaan tasoa prosessiturvallisuudessa. Tätä haluttiin sitten selvittää.

Mukana tutkimuksessa olivat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Belgia, Hollanti, Saksa ja Ranska. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli löytää hyviä turvallisuuskäytäntöjä, joten tutkimukseen pyrittiin saamaan erityisesti yrityksiä, joilla tiedettiin turvallisuustyön olevan hyvällä tolalla.

Tutkimustietoa suuronnettomuuksien estämiseksi

Laitoksia yhdisti hyvän prosessiturvallisuuden lisäksi se, että ne ovat Seveso-laitoksia. Seveso-laitoksilla viitataan vaarallisia kemikaaleja sisältäviin laitoksiin. Seveso-sana on saanut alkunsa samannimisestä italialaiskaupungista, missä tapahtui 1970-luvulla vakava kemikaalionnettomuus.

Seveson pienessä italialaiskaupungissa vapautui vuonna 1976 ympäristöön historian suurin tunnettu määrä tappavaa dioksiinimyrkkyä, kun puutteelliset turvajärjestelyt pettivät paikallisessa tehtaassa. Kemikaalivuodon seurauksena kuoli tuhansia eläimiä ja alueen ihmisille aiheutui välittömiä iho-oireita ja pitkäaikaisia terveysongelmia. Samankaltaista suuronnettomuutta ei enää haluttu kokea ja onnettomuuden seurauksena kehitettiin lainsäädäntöä vastaavien tapaturmien välttämiseksi. EU:n Seveso III -direktiivi sääteleekin nykypäivänä vaarallisia aineita sisältävien tuotantolaitosten toimintaa.

Kotisalon väitöskirjatutkimuksen voi nähdä osana tätä vuonna 1976 alkanutta prosessiturvallisuuden kehityksen jatkumoa. Lainsäädäntö antaa hyvän raamin tuotantolaitosten prosesseille. Turvallisuus mitataan kuitenkin viime kädessä yksittäisten laitosten prosesseissa ja niiden noudattamisessa käytännön tasolla. Kotisalo halusikin pureutua juuri näihin käytännön prosesseihin. Mitkä käytännöt toimivat erityisen hyvin ja mihin kannattaisi kiinnittää huomiota, ja mitä kehitysehdotuksia voitaisiin mahdollisesti viedä lainsäädäntöön asti.

Tuotantolaitoksen kulttuurilla on merkitystä

Kotisalo ei huomannut tutkimuksessaan valtavia eroja eri maiden välillä. Hän myös korostaa sitä, että jokaisesta maasta vierailtiin vain yhdessä tehtaassa, joten on vaikea sanoa, kuinka tyypillinen kyseinen kohde on sille maalle. Sen sijaan tehtaiden kulttuurit erosivat toisistaan. Siihen saattoi vaikuttaa esimerkiksi tehtaan historia.

– Eräässä tehtaassa, missä omistajayritys oli vasta vähän aikaa sitten vaihtunut, näkyi melko vahvana vanhan omistajan tausta. Vanhojen hyvien aikojen muistelu kyti pinnan alla, ja muisteltiin sitä aikaa, kun tehdasalueella oli tuhansia työntekijöitä. Tietenkin nyt nykyaikana on yleistä, että automatiikan myötä työntekijöitä on vähemmän. Mutta mielikuvana työntekijöillä oli, että muutos johtui uudesta omistajasta, ja että silloin entisen omistajan aikana oli niin hyvä, kun jokaiseen tehtävään oli omat tekijänsä.

Kotisalo kertoo myös esimerkin kahdesta laitoksesta, joista kummassakin oli ollut käytössä ohjelmisto, mihin kirjataan muun muassa, jos joku työntekijä huomaa jonkin turvallisuutta uhkaavan asian. Yhdessä laitoksista kehuttiin, että ohjelmisto on erittäin hyvä ja heillä sitä käytetään aktiivisesti. Toisessa laitoksessa sama ohjelmisto haukuttiin aivan lyttyyn ja todettiin, että ei se sovellu ollenkaan heille. Ongelma ei välttämättä tyytymättömän laitoksen kohdalla ollut ohjelmassa vaan siinä, kuinka se haluttiin ottaa käyttöön. Laitokseen oli tullut uusi omistaja, jonka tuomiin uusiin käytäntöihin suhtauduttiin kriittisesti.

Kotisalo myöntää, että tiettyjä kansallisia toimintakulttuurin eroja oli myös havaittavissa, vaikkakin laitokset voivat erota toimintakulttuuriltaan myös saman maan sisällä.

– Saksassa oli hyvin järjestelmällistä. Jokaiseen asiaan oli oma toimintatapansa. Hollannista tuli puolestaan eniten hyviä käytäntöjä. Siellä oli todella hyviä toimintatapoja ja turvallisuusajattelu oli viety pitkälle.

Saman yrityksen eri maissa olevat laitokset voivatkin olla identtisiä visioiltaan ja johtamisjärjestelmiltään, mutta kun laitoksia tarkastelee käytännössä, voi esiin nousta laitoskohtaisia eroja.

– Paperilla jotkut laitokset voivat näyttää samalta, mutta kun menee kentälle, niin siellä voi huomata esimerkiksi, miten henkilökohtaisia riskejä otetaan ja kuinka oma-aloitteista toiminta on vai noudatetaanko systemaattisesti vain ohjeita.

Parannettavaa löytyy niin meillä kuin maailmallakin

Vaikka tutkimuskohteena olleilla laitoksilla olivat prosessit hyvällä mallilla, nostaa Kotisalo esiin muutamia seikkoja ja nykyajan haasteita, joihin kaikkien tuotantolaitosten kannattaa kiinnittää huomiota.

Yksi näistä on turvallisuuteen sitoutuminen. Mikäli johto ei ole sitoutunut turvallisuuteen ja näytä esimerkkiä, ei hienoilla toimintaohjeilla ole virkaa. Tämä näkyy sekä työturvallisuudessa että prosessiturvallisuudessa.

– Yrityksissä, joissa johdon sitoutuminen on suurta, otetaan kaikissa prosesseja käsittelevissä palavereissa aina ensimmäisenä asiana esiin turvallisuus. Investoinneissa huomioidaan myös turvallisuuden parannusehdotukset, vaikka ne eivät toisikaan rahallista tulosta, kuten tuotantokalustoon investoiminen.

Toisekseen Kotisalo mainitsee työntekijöiden ohjeistukset ja koulutukseen.

– Jos esimerkiksi urakoitsijoita tulee laitokselle töihin tai kuljettajat tuovat tai hakevat tavaraa, niin miten varmistetaan, että he osaavat tehdä oman hommansa? Tässä on paljon eroja ja laitoksista löytyy niin huonoja kuin hyviäkin käytäntöjä. Jotkut luottavat täysin, että jos joku tulee, niin kyllä se varmaan hommansa osaa ja jossain taas on tosi tarkka kontrolli, ja tulijaa ei lasketa silmistä ollenkaan.

Kansainvälistymisen myötä mukaan tulee myös kielikysymykset. Millä kielellä opastus menee perille, jos pidetään turvainfo?

– Suomenkielinen turvaopastus ei auta, jos kaikki ovat puolalaisia.

Työntekijöiden koulutukseen liittyy lisäksi automaation mukanaan tuomat haasteet.

Valmistavassa teollisuudessa on vähennetty ihmisiä ja automaatiota on paljon. Kysymykseksi nouseekin, mikä on ihmisen kyky toimia, jos jokin menee pieleen. Pystyykö työntekijä häiriötilanteessa hoitamaan 50 eri asiaa, joita automaatio hoitaa silloin, kun kaikki menee suunnitellusti.

– Prosessiturvallisuudessa äärimmäisen tärkeää on se, että työntekijä tuntee oman laitoksensa, ja tietää, mitä aineita siellä on ja miten ne voivat käyttäytyä. Jos automaatiota koko ajan lisätään, kasvaa paletti, mitä työntekijä joutuu hallitsemaan, Kotisalo toteaa.

Kotisalo muistuttaakin henkilöstön koulutuksesta erityisesti työntekijöiden sukupolvenvaihdoksissa.

– Jos joku on jäämässä eläkkeelle, kannattaa uusi työntekijä ottaa hyvissä ajoin oppimaan. Hiljainen tieto voi olla todella oleellista turvallisuuden kannalta. Vanhat ja kokeneet työntekijät kuulevat, haistavat ja näkevät asioita, joita ei ole mihinkään kirjattu. He pystyvät esimerkiksi aistimaan heti, että nyt on jotain pielessä. Tätä on aika vaikea opettaa kenellekään uudelle muuten kuin, että uusi työntekijä kulkee siinä vanhan työntekijän mukana.

Turvallisuutta ei tulekaan unohtaa missään muutostilanteessa.

– Vaikka ajateltaisiin, että jossain toisessa päässä tuotantolaistosta tehdyt muutokset koskevat vain sitä osaa, niin sillä voikin olla jotain vaikutuksia myös toisaalla, mitä ei olisi ehkä ennalta arvannut. Mikä vaan se muutos on, vaikka pienikin, niin tulisi aina tunnistaa muutokseen liittyvät vaarat ja arvioida niihin liittyvät riskit. Tämä koskee niin teknisiä muutoksia, kuten laitteiden vaihtoa kuin henkilömuutoksiakin, kun henkilöt vaihtavat tehtäviä.

Suomessa Kotisalo haluaisi kiinnittää huomiota laitosten väliseen yhteistyöhön. Suomessa ollaan hänen mielestään vähän jäljessä yhteistyössä muiden laitosten kanssa. Taustalla vaikuttaa se, että Suomessa ei ole paljon alueita, missä teollisuuslaitoksia olisi lähekkäin, kuten Keski-Euroopan teollisuuspuistoissa.

– Yhteistyökuviot vaikuttavat tutkimuksen perusteella olevan Keski-Euroopassa paljon pidemmällä kuin täällä, ja sieltä löytyisi hyviä esimerkkejä, joista Suomi voisi ottaa mallia.