Hyvä ammattikuljettaja on tilannetajun mestari
Lisää aiheesta
Millainen henkilö menestyy linja-auton tai taksin ratissa? Luotettava ja turvallinen asiakaspalvelija, joka osaa olla myös arkisten tilanteiden nokkela psykologi, sanoo jo 15 vuotta kaukoliikenteen bussia ajanut Mats Karlsson.
Kuljetatpa ammatiksesi ihmisiä tai tavaroita, on sinun oltava ammattikuskina huolellinen ja täsmällinen sekä taattava, että kuljetus toteutuu turvallisesti.
– Turvallisuuden tunne syntyy matkustajalle siitä, että kuljettaja osaa ajaa kelissä kuin kelissä tasaisesti ja varmasti reittinsä alusta loppuun. Ammattimainen ajaminen on itsestäänselvyys, mikä pitää hallita, mutta sen lisäksi asiakaspalvelutehtävissä toimivalta kuljettajalta vaaditaan tilannetajua ja pelisilmää, jolla ratkoa arjen pienet pulmat, Mats Karlsson sanoo.
Asetu asiakkaan asemaan
Ihmissuhdetaidot korostuvat palveluammatissa, jonka työtila on liikkuva kulkuneuvo, johon tulee joka vuorolla uudet matkustajat. Mukana voi olla vakituisia reittimatkustajia, mutta on myös paljon erityisryhmiä, kuten lapsia, turisteja tai ensi kertaa matkustavia.
– Empaattinen kuljettaja osaa asettua matkustajan asemaan ja luoda hänelle turvalliset puitteet matkalle. Ensikertalaista saattaa joskus jopa pelottaa matkanteko tai bussin laitteet. Huomaavainen kuljettaja opastaa arjen pikku pulmissa. Yksin matkustavat lapset saattavat suhtautua vieraaseen aikuiseen pelottavana mörököllinä, jolloin on tärkeää osata rakentaa luottamusta. Jos aikataulu sallii, annan lasten tutustua kuljettajan tilaan tai jopa käynnistää bussin, Karlsson sanoo.
Turistien kanssa haasteita aiheuttaa joskus kielimuuri, jos kommunikointi ei suju suomella, ruotsilla tai englannilla.
– Silloin otan käyttöön kynän ja paperin. Piirtämällä ja pantomiimilla on ratkottu monet pulmat, Karlsson naurahtaa.
Ole sellainen kuljettaja, jonka kyydissä haluaisit itse matkustaa
Kun bussikuski kohtaa asiakkaan, on kysymys lyhyestä ohikiitävästä hetkestä, joka vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten asiakas tulee kokemaan matkansa.
– Muutaman sekunnin aikana voit voittaa tai menettää kaiken. Ole läsnä hetkessä, asetu asiakkaan asemaan, äläkä käyttäydy ylimielisesti. Ole sellainen kuljettaja, jonka kyydissä haluaisit itsekin matkustaa, Karlsson neuvoo.
Karlsson on ajanut viimeiset 12 vuotta Väino Paunu Oy:n palveluksessa Tampereen ja Helsingin välistä ExpressBus-pikalinjaa. Vaikka Karlsson on ajanut Tampereen ja Helsingin välistä reittiä edestakaisin jo useita vuosia, jaksaa hän innostua yhä uudestaan matkasta, kun hän aloittaa vuoronsa aamulla Tampereelta.
– Tässä työssä ei ole koskaan kahta samanlaista päivää. Vaikka reitti pysyy samana, liittyy jokaiseen vuoroon paljon muuttuvia asioita. Uudella vuorolla mukaan tulee erilaisia asiakkaita. Säät ja vuodenajat vaihtuvat, Karlsson sanoo.
Asiakkaidensa ohella Karlsson inspiroituu Helsingin ja Tampereen välisen reitin maisemista.
– Sääksmäen alue Valkeakoskella on ilmiömäisen kaunista eri vuodenaikoina. Auringon nousut ja laskut ovat myös työn huippuhetkiä, hän sanoo.
Hankalia matkustajia ja kiperiä tilanteita
Karlsson sanoo, ettei vuosien varrelle ole mahtunut mitään vakavampia tilanteita ja kalustokin on pysynyt kunnossa.
– Joskus ihmisiä on jouduttu poistamaan päihteiden vuoksi, mutta näitä tapauksia on todella harvoin. Kun matkan alussa tekee kaikille pelisäännöt selviksi, sujuu yhdessä kulkeminen hyvässä hengessä, Karlsson sanoo.
Kiperiä tilanteita voi kuitenkin syntyä, kun matkalla on usein ihmisiä, joilla on vaihtoyhteys lentokentälle tai satamaan, jolloin pienikin viivästys voi hermostuttaa matkustajia. Tietyöt tai onnettomuudet reitillä voivat aiheuttaa yllätyksiä.
– On tärkeää, että kuljettaja pitää matkustajat ajan tasalla, miten matka etenee. Se rauhoittaa matkustajien oloa ja vahvistaa luottamusta kuljettajaan. Ihmiset arvostavat sitä, että saavat ajoissa tietää, mitä tien päällä tapahtuu, Karlsson sanoo.
Sen minkä teen, teen sen täydellä sydämellä
Karlsson sai ExpressBussin vuoden ammattilainen -palkinnon vuonna 2014, jossa häntä kiiteltiin muun muassa loistavasta ulosannista ja myönteisestä asiakaspalveluasenteesta.
– Hyvä palaute lämmittää. Suhtaudun kaikkiin asioihin elämässä siten, että sen minkä teen, teen sen täydellä sydämellä. Olen aamuvirkku ihminen, jolle vuorotyö sopii mainiosti, Karlsson sanoo.
Bussikuskin työ oli Karlssonin unelma-ammatti jo lapsena. Äitinsä kertoman mukaan hän oli jo kolmivuotiaana Porvoon linja-autoasemalla ihaillut Onni Vilkkaan busseja ja sanonut haluavansa jonain päivänä ajaa linja-autoa.
Hän aloitti uransa Pohjola Liikenteessä Hangon ja Helsingin reitillä ennen siirtymistään Tampereelle. Karlsson kertoo aktiivisesti työstään ammattikuljettajana Twitterissä ja on ilahtunut saamastaan palautteesta.
– Haluan kertoa avoimesti ja kaunistelematta, millaista bussikuskin arki on. Ihmisiä tuntuu kiinnostavan maanläheinen tapani kertoa työstäni, hän sanoo.
Lue myös: Mila Mattila on ollut 21 vuotta raskaan liikenteen kuljettajana – naiskuski on yhä harvinaisuus
Palautuminen on rekkakuskeille haaste – yövuorossa unet jäävät helposti muutamaan tuntiin
Tutustu ammattiliikenteen vakuutuksiin eri toimialoilla ja pyydä tarjous