Meidän talossamme on ollut perinteenä, että kinkut laitetaan suolaan itsenäisyyspäiväviikolla. Muistan jo lapsuudesta, kuinka vaarini teki isoihin saaveihin suolavedet salaisella reseptillä, joka kulkee vain isännältä isännälle. Kerran vaarini siinä suolavettä saunakammarissa tehdessään sanoi minulle, että sinä Kukka sitten teet tämän, kun olet isäntä. Isäni jatkoi perinnettä ja nyt minä jo muutaman vuoden.

Lapsena olin jopa hiukan kateellinen kirkonkylässä asuvalle Salla-ystävälleni, koska hän voi pyöräillä asvaltilla, kunnes keksin, että sikalamme käytävällähän voi pyöräillä. Kasvoin lapsuuteni sikalassa, ruokin porsaita, leikin niiden kanssa lämpölampun alla ja olin mukana katsomassa nenä pitkällä kaikki eri työvaiheet. Ala-asteella otin jo vastuuta. Olin kuudennella luokalla, kun vanhempani lähtivät matkalle. En luottanut lomittajaan ja niinpä en suostunut lähtemään muiden sisarusteni kanssa toisille isovanhemmillemme, vaan jäin kotiin vaarin ja mummin luokse, jotta voisin käydä sikalassa lomittajaa valvomassa.

Meillä oli 170 emakon sikala. Vaarini vaihtoi lypsylehmät sioiksi 70-luvulla, kun oli ensin keskustellut isäni kanssa hänen toiveistaan tulevaisuuden suhteen. Aikoinaan sikalamme oli iso, ja meillä oli jo 90-luvun alussa tietokoneruokkijakin joutilaille. Sikalaamme käytiin tuolloin ihailemassa ulkomaita myöten. Tuli EU ja lopulta aika, jolloin piti päättää, että laajennetaanko rajusti vai laitetaanko siat pois. Vajaa kymmenen vuotta sitten olin totisen kysymyksen edessä, kun minut otettiin tähän keskusteluun mukaan. Päädyimme silloin ratkaisuun, että sikalan pito lopetetaan tilallamme. Muistan päätöksessä olleen haikeutta. Olihan tilamme ollut aina eläintila. Pihassa oli isot määrät rakennuksia ja niillekin oli keksittävä jotain käyttöä

Maatalous on isossa rakennemuutoksessa. Monella tilalla mietitään sitä, että jatkaako nykyistä tuotantoa vai onko parempi lopettaa, tai että kannattaako lähteä investoimaan vai kenties muuttaa koko tuotantosuunta. Suomen Gallup Elintarviketiedon Maatilojen kehitysnäkymät -raportista käy ilmi, että vuonna 2015 tiloja oli 52 900 ja vuonna 2022 niitä arvioidaan olevan 37 100. Seitsemässä vuodessa tulee katoamaan liki 16 000 tilaa. Samalla kuitenkin tilojen keskikoko puolitoistakertaistunee 42 hehtaarista 62 hehtaariin.

Kun siat lähtivät, halusimme kehittää jotain uutta. Sikala kerrallaan muutettiin talleiksi. Nyt vanhoissa sikaloissamme asustaa lähes 50 täysihoidossa olevaa ratsua. Piha ja ympäristö ovat muuttuneet paljon. Yksi isoimmista muutoksista kuitenkin on ollut pihassa pyörivät ihmiset, asiakkaat. Siihenkin tottuu. Mutta välillä, kun kesäisenä aamuyönä lähtee ruiskuttamaan ja pihassa ei ole muita kuin minä, nouseva aurinko, kesäyön aamukaste ja veden lorina ruiskun tankissa, kaipaan aikoja, jolloin oli siat ja oma rauha.

Eteenpäin on mentävä ja keksittävä uusia toimintoja. Tulevaisuuteen on suhtauduttava positiivisesti ja tarpeen vaatiessa muututtava maailman muuttuessa. Jos minulta kuitenkin kysyttäisiin haavetta, niin toivoisin sitä, että vielä jonakin päivänä tilamme olisi taas oikea perinteinen eläintila ja vainioilla käyskentelisivät emolehmät.

Kirjoittaja Kukka Backman voi ylpeydellä kertoa olevansa maanviljelijä. Hän isännöi sukutilaansa Kangasalla. Kukka työskentelee myös OPssa maa- ja metsätalousasiakkuuksien myyntipäällikkönä. Viikonloppuisin hän suuntaa autonsa nokan kohti kotitilaa ja vaihtaa korkokengät kumisaappaisiin.