Korona vauhdittaa metsäalan kuljetuksia
Lisää aiheesta
Vaikka korona on rokottanut rankasti kuljetusyritysten liiketoimintaa, menee kuitenkin metsäalan kuljetusyrityksillä lujaa poikkeusaikanakin. Asuntojen ja kesämökkien remontit sekä kasvava verkkokauppa kiihdyttävät metsäalan tuotteiden kysyntää maailmanlaajuisesti.
SKAL ry:n vuoden 2021 ensimmäisen kuljetusbarometrin mukaan metsäalan kuljetusyritysten hyvä vire tulee jatkumaan edelleen tänä vuonna. Jopa 63 prosenttia kuljetusbarometriin vastanneista metsäalan kuljetusyrittäjistä ennakoi liikevaihtonsa kasvavan tammi-huhtikuun aikana viime vuoteen verrattuna sekä myös kuljetusmääriensä lisääntyvän kevään mittaan.
– Talvi on yleensäkin metsäalan kuljetusyrittäjien näkökulmasta hyvää aikaa, sillä hakkuut ovat kiivaimmillaan alkuvuodesta, jolloin tehdään usein koko vuoden tulos, sanoo Metsäalan kuljetusyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Kari Palojärvi.
Viime vuonna teollisuuspuun hakkuut notkahtivat noin 10 prosenttia 56 miljoonaan kuutiometriin, mutta tänä vuonna päästään takaisin noin 62–63 miljoonan kuutiometrin tasolle.
– Saadaan kurottua takaisin kiinni koronaa edeltänyt taso, Palojärvi toteaa.
Sahatavaran kansainvälinen kysyntä yllätti
Palojärven mukaan oli yllätys, että sahatavaran kauppa lähti kovaan laukkaan jo viime syksynä.
– Viime kesänä kotimaisista rautakaupoista loppui sahatavara, kun koronan vuoksi kotoilevat ja etätyöskentelevät ihmiset alkoivat sisustaa, rakentaa ja remontoida asuntojaan ja kesämökkejään. Kotimainen kysyntä on kuitenkin koko kakusta vain noin 10 prosenttia. Toden teolla sahatavarakauppaa kiihdytti vienti ulkomaille. Etenkin Amerikkaan päin tehtiin isoja kauppoja ja sama tahti jatkuu edelleen, Palojärvi sanoo.
Kalustoa käytössä nyt sopiva määrä
Verkkokaupan kasvu on puolestaan lisännyt kartonkiteollisuuden pakkausmateriaalien kysyntää, mikä on merkinnyt kuljetusyrityksille lisää sellupuun kuljetuksia. Metsäalan kuljetukset työllistävät tällä hetkellä 1 500 puuautoa.
– Määrä on vähentynyt noin sadalla, mutta nyt kaluston määrä on optimaalinen. Kaikelle kalustolle löytyy kuljetuksia eikä ylikapasiteettia ole, Palojärvi sanoo.
Sellun hinta huimassa nousussa
Sellun hinta maailmanmarkkinoilla on lähtenyt rajuun nousuun vuodenvaihteessa, mikä vahvistaa metsäteollisuuden painoarvoa Suomen tärkeänä vientialana.
– Kiinan markkinoilla sellun hinta oli viime vuonna 600 taalaa tonni, nyt ollaan tasolla 1 000 taalaa tonni. Sillä on tuntuva vaikutus Suomen kansantaloudelle, Palojärvi sanoo.
Palojärvi haluaa muistuttaa, että metsäteollisuus on edelleen Suomen talouden keskeinen kivijalka sekä viennin että kotimaan markkinoiden kannalta.
– Koronapandemian poikkeusoloissakin metsäteollisuus pitää Suomen talouden pyörät pyörimässä. Parin miljardin puukauppatuloista valuu myös maakuntiin rahaa. Ilman puukauppaa moni asuntokauppa tai maatalouden investointi jäisi tekemättä. Helsingissäkin on paljon metsänomistajia, jotka rahoittavat asuntoinvestointinsa myymällä puuta, Palojärvi muistuttaa.