EU:n liikenteen päästötavoitteet paineistavat logistiikka-alan yrityksiä uusimaan kalustoaan vähäpäästöisemmäksi. Dieselillä pääosin kulkevalle alalla liikenteen päästöjen puolittaminen sekä dieselin veronkorotus merkitsevät isoja kannattavuushaasteita lähivuosina.

Päästöjä voidaan vähentää kalustoinvestointien lisäksi myös parantamalla tieverkoston kuntoa tai ennakoivalla reittisuunnittelulla.

SKALin kuljetusbarometrin mukaan joka viides kuljetusyritys aikoo uusia kuljetuskalustoaan lähiaikoina. Peräti 98 prosenttia kuorma-autohankintoja suunnittelvista investoi dieselkalustoon, sillä etenkin raskaalle kalustolle on tarjolla vain vähän teknisesti järkeviä ja kilpailukykyisiä vaihtoehtoja.

Vastuullisuus, ekologisuus ja asiakaspaine kirittävät investointeihin

Kevyemmille kuorma- ja pakettiautoille löytyy kuitenkin jo hyviä haastajia päästöttömyyden edistämiseksi. Esimerkiksi Posti on satsannut nesteytettyä maakaasua käyttäviin LNG-rekkoihin, DB Schenker sähkökäyttöisiin jakeluautoihin ja Nobina toi puolestaan sähkökäyttöiset haitaribussit HKL:n reiteille.

Myös alan pk-yrityksiä kiinnostavat yhä enemmän vaihtoehtoiset käyttövoimat. Investointeja perustellaan sekä halulla osallistua etulinjassa ilmastotalkoisiin että imagohyödyllä. Asiakkaat vaativat yhä useammin vastuullista ja ekologista ajattelua kuljetuspartneriltaan.

Asiakkaita kiinnostaa nyt kuljetusten hiilijalanjälki

Ekologisen kuljettamisen pioneeriksi itseään markkinoiva A2B aloitti toimintansa jo kymmenen vuotta sitten ja on alusta alkaen panostanut ilmastoystävällisiin ja lähipäästöttömiin kuljetuspalveluihin.

– Koko kalustomme toimii 100-prosenttisesti ekologisesti. Käytössämme on 50 kappaletta biokaasulla toimivia autoja sekä seitsemän kappaletta sähköautoja, sanoo yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Tero Kakko.

Kakon mukaan viimeisen parin vuoden aikana sekä yritysten että kuluttajien asenteissa on tapahtunut selvä muutos.

A2B on edelläkävijä ekologisten kuljetusten toteuttajana. Yrityksen toimitusjohtaja Tero Kakko sanoo, että asiakkaiden asenteissa on tapahtunut selkeä muutos parin viime vuoden aikana. ”Kuljetusten hiilijalanjälki kiinnostaa”.

– Yhä useampi asiakas on kiinnostunut kuljetusten hiilijalanjäljestä ja arvostaa päästöttömiä kuljetuspalveluita. Hinta ei ole enää aina ainoa ratkaiseva kriteeri kuljetusta valittaessa. Ekologisuudesta on meille hyötyä myynnissä ja yritys kasvaa vauhdilla, Kakko sanoo.

A2B:n paketti- ja kuorma-autot käyttävät Gasumin jätteistä tuottamaa kotimaista biokaasua. Sähköautot ladataan tuulivoimalla. Nyt jo 60 henkilöä työllistävä kuljetusliike operoi pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristökunnissa sekä myös Turussa ja Tampereella.

– Viimeisen parin vuoden aikana kuljetuspalvelujemme kysyntä on ollut kovassa kasvussa. Koronan myötä etenkin elintarvikekuljetusten määrä on lisääntynyt. Moniin autoihimme on asennettu elintarvikekuljetuksia varten eristykset ja lämmönhallintalaitteet sekä seuranta, Kakko sanoo.

Dieselin tilalle korvaava käyttövoima

Kakko uskoo, että yhä useammat kuljetusyritykset alkavat investoida dieselin korvaaviin käyttövoimiin, kun markkinoille tulee enemmän kustannuksiltaan ja tekniikaltaan kilpailukykyistä tarjontaa.

– Diesel on ympäristövaikutuksiltaan melkoinen mörkö. Euroopan ympäristökeskuksen arvion mukaan Euroopan unionin alueella kuolee vuosittain jopa 800 000 ihmistä ilmansaasteisiin, enemmän kuin koronaan, Kakko vertailee.

A2B:n tuorein lisä kalustoon ovat sähköavusteiset tavarapyörät, jotka ovat käytössä Pasilassa Helsingissä. Ympyrä tavallaan sulkeutuu, sillä Kakko oli jo 1990-luvulla perustamassa Fillarilähetit K&V V Oy:tä.

– Se oli oman aikansa hiilineutraali uranuurtaja, tosin silloin arvostettin enemmän sitä, että lähetit näyttivät sporttisilta eikä puhuttu hiilijalanjäljestä.

Firma myytiin Norjan Postin tytäryhtiölle vuonna 2005. Palava halu yrittää ja tehdä asioita paremmin inspiroi Kakkoa perustamaan pian uuden yrityksen.

– Olen sielultani sarjayrittäjä ja haluan tuoda markkinoille uutta ekologisempaa kuljetuspalvelua, hän sanoo.

Vantaalainen kuljetusyrittäjä Kim Tiilikainen (kuvassa vasemmalla) innostui hankkimaan CNG kaasulla toimivan kuorma-auton setänsä Ossin (kuvassa oikealla) hyvien kokemusten myötä

Esimerkki innosti investoimaan

Vantaalainen kuljetusyrittäjä Kim Tiilikainen hankki vuosi sitten yritykseensä CNG kaasulla toimivan Iveco Eurocargo -kuorma-auton. Investointipäätökseen inspiroi hänen setänsä Ossi, joka oli hankkinut omaan kuljetusyritykseensä vastaavanlaisen kaasukuorma-auton jo vuotta aiemmin.

– Ossi-sedän hyvien kokemusten innoittamana halusin laajentaa oman yritykseni kalustoa myös vihreämpään suuntaan, Kim Tiilikainen sanoo.

DB Schenkerille alihankantana kuljetuskeikkoja tekevän K. Tiilikainen Oy:n käytössä on kaasurekan lisäksi neljä diesel-pakettiautoa.

– Tähän mennessä olen ollut tyytyväinen Ivecon kaasulla käyvään kuorma-autoon. Se on toiminut moitteettomasti. Lisäksi kaasun hinta on hieman edullisempi kuin dieselin, hän sanoo.

Tiilikaisen käyttökokemusten perusteella kaasuautossa kylmäkäynnistys on toiminut paremmin kuin dieselissä, mutta muutoin autot ovat toiminnallisesti samanlaisia.

– Pääkaupunkiseudulla tankkauspisteitä on riittävästi, mutta jos tulee toimitus esimerkiksi Hankoon, on tankkaus tehtävä ennen lähtöä, sillä Hangon seudulla ei ole tällä hetkellä tankkauspistettä. Sellainen on kuitenkin tiettävästi suunnitteilla Tammisaareen, Tiilikainen sanoo.

Tiilikaisen kaasuautolla tehdään kahden miehen erikoisjakeluja ja -noutoja pääkaupunkiseudulla, kun taas pakettiautoilla kuljetetaan muuta kappaletavaraa.

Uusien kuljetusajoneuvojen hankintaan tarvitaan usein rahoitusta, jotta yrityksesi kassavarat voidaan käyttää ydinliiketoiminnan pyörittämiseen. OP:n kattavasta rahoitusvalikoimasta löydät yrityksellesi sopivimmat ratkaisut investointien rahoittamiseen. Lue lisää.