Millaista palkkaa yrittäjät nostavat? Kaksi yrittäjää kertoo
Lisää aiheesta
Yrittäjän alkutaipaleella voi olla vaikeaa nostaa palkkaa. Toiminnan vakiinnuttua osinko on yrittäjälle vaihtoehto.
Yrittäjän on helpompi puhua palkastaan kuin työntekijän. Näin ajattelee helsinkiläinen yrittäjä Kia Arpia. Hän on ravintoloihin ja ruokaan erikoistuneen strategiatoimisto Brinnan perustaja.
– Kun yrittäjänä lähettää tyytyväiselle asiakkaalle laskun, tietää konkreettisesti ansainneensa palkkansa, Arpia sanoo.
Arpia on ollut yrittäjä vuoden 2018 tammikuusta alkaen. Muutamaan ensimmäiseen kuukauteen hän ei nostanut itselleen palkkaa, vaan eli starttirahan ja omien säästöjensä turvin.
Ensimmäisenä yrittäjävuotenaan Arpia nosti palkkaa noin 12 000 euroa.
Autotalo Pelttarin perustaja, toimitusjohtaja Jukka Pelttari kertoo aloittaneensa yrittäjänä 1980-luvun lopulla. Päälle iskenyt lama vaikeutti liiketoimintaa heti aluksi.
Yrityksen perustamisen yhteydessä Pelttari palkkasi viisi työntekijää, joille hän maksoi palkkaa koko ajan. Itselleen Pelttari ei nostanut palkkaa ensimmäisinä vuosina. Arki pyöri puolison tuloilla.
Kuukausipalkkaa ja osinkotuloa
Viiden ensimmäisen vuoden jälkeen autokauppias Pelttari alkoi nostaa itselleen pientä kuukausipalkkaa. 1990-luvulta lähtien palkka on ollut sama, mutta tarkkaa summaa hän ei paljasta.
Palkan lisäksi Pelttari on nostanut lähes vuosittain osinkoa yrityksensä tekemästä voitosta. Hänen toimeentulonsa koostuu siis kuukausipalkasta ja vuosittaisesta osinkotulosta. Osan tuloistaan Pelttari sijoittaa eläkettään varten.
Pelttari pitää kuukausipalkkansa tarkoituksella pienenä, jottei siitä tarvitse maksaa veroa enempää kuin osinkoina nostetuista pääomatuloista.
Pääomatuloista maksetaan 30 000 euroon asti 30 prosenttia veroa ja yli menevästä summasta 34 prosenttia.
Arpia rahoittaa elämänsä kuten Pelttari. Hän nostaa noin 1 500 euron kuukausipalkkaa, ja tänä keväänä hän nosti ensimmäistä kertaa osinkotuloa. Jatkossa Arpia haluaa nostaa sekä palkkaa että osinkoa.
Yrittäjät eivät kuitenkaan suosittele kaikkien varojen nostamista, vaan iso osa voitosta kannattaa käyttää liiketoiminnan kehittämiseen.
Hyvä kirjanpitäjä on kannattava investointi
Yrittäjänä palkan nostamiseen liittyy muistettavaa, jota palkansaajana ei tule ajatelleeksi.
– Kun nostin ensimmäisen palkan, oli suuri yllätys, kuinka paljon kuluja on maksettavana. Varmistin vielä kirjanpitäjältäni, etten ollut vahingossa maksanut esimerkiksi veroja kahteen kertaan, Arpia sanoo.
Arpian mielestä hyvä kirjanpitäjä on tärkeä osa liiketoimintaa. Kirjanpitäjä auttaa käytännön asioissa ja toimii ikään kuin liikekumppanina, vaikka tekee omaa bisnestään. Heidän asiantuntijuutta voi hyödyntää muun muassa verosuunnittelussa.
Työntekijöiden palkkaus
Autotalo Pelttari toimii tällä hetkellä Porissa, Raisiossa ja Huittisissa, ja Pelttari maksaa palkkaa 70 kokopäiväiselle työntekijälle. Osa työntekijöistä saa lisää palkkaa suoritusperusteisesti, mikä on Pelttarin mukaan hyvä asia. Motivaatiolla ja työllä voi kasvattaa tilipussiaan ja samalla vaikuttaa yrityksen menestykseen.
Arpia on minimoinut työntekijän palkkaamiseen liittyvät riskit ja kustannukset ostamalla palvelut kahdelta oman yrityksen kautta toimivalta freelancerilta.
– Työllistämäni yrittäjät ovat kiinnostuneita oman liiketoimintansa kehittämisestä, eli käytännössä osaamisensa kehittämisessä. Heidän osaamisensa karttuminen hyödyttää myös minua.
Kehittymisen seurauksena Arpia maksaa yrittäjille enemmän kuin sopimuksen alussa.
Halu kasvaa
Toimitusjohtaja Pelttarin mukaan Autotalo Pelttarilla menee hyvin, ja liiketoiminnan tarkoitus on vielä kasvaa. Se tarkoittaa luultavasti myös uuden työvoiman palkkaamista.
Rekrytointifirmojen kautta Pelttari on löytänyt hyviä työntekijöitä ja vakinaistanut heidät.
Aloittavia yrittäjiä hän kehottaa miettimään työvoiman todellista tarvetta. Esimerkiksi henkilöstövuokrayrityksen kautta saa kokemuksen työntekijän tarpeellisuudesta ja sopivuudesta. Vuokratyöntekijän avulla voi esimerkiksi huomata, että uutta kokoaikaista työntekijää ei tarvita.
Pelttarin mukaan työntekijöiden palkkaamiseen liittyy aina riski. Jos esimerkiksi työntekijä sairastuu ja hänen tilalleen täytyy hankkia sijainen, yhdestä työstä maksetaan ikään kuin tuplapalkka.
– Jos henkilöstösivukulut olisivat pienemmät, se helpottaisi erityisesti pienyrittäjiä, Pelttari sanoo.
Myös Arpia haluaa kasvattaa yritystään. Brändityötä tekevän yrityksen markkina-alue ei rajoitu vain Suomeen ja tavoitteet ovat korkealla.
– Brinnan tavoitteena on olla alan johtava yritys Pohjoismaissa.
Oletpa aloitteleva tai kokenut yrittäjä, OP:lta löydät ratkaisut yrityksesi liiketoimintaan. Haluamme tukea yrityksesi toimintaa kaikissa tilanteissa. Tutustu palveluihimme.