Ensimmäiset lehmät muuttivat reilun 230 eläinpaikan pihattonavettaan joulukuun alussa. Nyt noin puolet navetan kapasiteetista on käytössä. Ari Lajunen arvioi, että keväällä 2018 ovat kaikki paikat käytössä. – Navetta valmistui nopeasti, mutta monta vuotta sitä suunnittelin.

Hyvä ennakkovalmistelu onkin yksi osatekijöistä, joiden ansiosta budjetoidun 2,3 miljoonan euron sijasta navettahankkeen hinta jäi alle 1,85 miljoonan euron.

– Mietin tarkkaan miksi ja miten navetta tehdään, minkä kokoinen ja mihin paikkaan. Rakennusaika ja aikataulu ovat tärkeitä, ja kaikki osatekijät vaikuttavat lopputulokseen. Esimerkiksi lypsyrobotit, syvät lantakuilut ja betonielementtilietelantalan hylkäsin osittain kustannussyistä.

Yrittäjä tietää, että yllätyksiä voi tulla varsinkin maankaivussa. – Meillä oli kalliota ainoastaan lietesäiliön alla.

Päätöksen tilan laajentamisesta Lajunen teki jo vuonna 2014. Siitä alkoi suunnittelu. – Kun on aikaa, tulee käytyä läpi eri vaihtoehtoja. Lyhyellä aikataululla sitä ei ehdi tehdä.

Sitovat urakkatarjoukset

Myös tarjouksiin perehtymiseen ja kustannusten vertailuun kului aikaa. – Puolisen vuotta meni, vaikka kilpailutin hanketta isoina erinä. Isommat kokonaisuudet ovat helpompia hallita.

Rakennukselle, sisäkalusteille ja työlle oli hankkeessa omat kilpailutuksensa. Tavoitteena oli sitovien kokonaisurakkatarjousten hakeminen. – Valitsin edullisimman, jos en nähnyt ratkaisuissa laadullista eroa. Työn osuudessakin voi hinta vaihdella suuresti.

Aikataulutus oli sovittu tarkasti ja sidottu hintaan. Rakennustyö tehtiin sulan maan aikaan huhtikuusta marraskuulle.

Realistinen taloussuunnittelu

Hankkeessa kulki rinnakkain kaksi kustannusarvioita, joista toinen oli tehty maatalouden rahoitustuen ja julkishallinnon mitoitusten ja mallin mukaan. Sen loppusumma oli 2,3 miljoonaa euroa.

– Oma kustannusarvioni oli todellisuuteen pohjautuva ja realistinen. Se oli 1,85 miljoonaa.

Tästäkin arviosta budjetti vielä alittui jonkin verran.

OP Kiteen Seudulle hanke oli epätavallisen suuri. Maakunnan mittakaavassakin navettainvestointi kuuluu viime vuosien suurimpiin. Pankki oli tyytyväinen Lajusen omaan rahoituslaskelmaan.

Kun tila sai luomupäätöksen juuri navetanrakennusprojektin aikana, alkoi tulevaisuus näyttää entistä valoisammalta investoinnin kokoon nähden. Lajusen lehmät tuottavat luomumaitoa kesäkuusta alkaen. – Jo rahoituslaskelmassa oli varjolaskelmana luomuvaihtoehto. Tilan pellot ovat olleet luomussa jo vuodesta 2004.

Tarkka kustannusseuranta

Talousagronomin koulutuksen ansiosta budjettilaskenta ja realistinen taloussuunnittelu ovat Ari Lajuselle luontevaa puuhaa. Tarkka projektinaikainen kustannusseuranta ja yhteistyö rahoittajan kanssa olivat kustannusarviossa pysymisen avaintekijöitä.

Navetta syntyi ulkopuoliseen työvoimaan perustuvana avaimet käteen -hankkeena. Yrittäjä itse panosti kuitenkin rakennusaikana työnjohtoon ja valvontaan. – Olin työmaalla päivittäin, vaikkakaan en ollut töissä fyysisesti mukana. Oma kuormaaja oli töissä koko ajan.

Yrittäjä on tyytyväinen yhteistyöhön OP Kiteen Seudun kanssa koko projektin ajalta. – Asiantuntemusta ja tietoa löytyi omasta Osuuspankista. Pankissa tunnetaan maaseudun asiat. Näin isoissa hankkeissa on käytössä myös koko OP Ryhmän osaaminen ja taustatuki, tietää Lajunen.

Hän kiittelee myös sitä, että pankissa pohdittiin hyvissä ajoin erilaisia mahdollisia riskiversioita. – Kannattavuuslaskelmat tehtiin pankissa tiukoiksi.

Uusinta tekniikkaa käyttöön

Budjetin alittaminen ei suinkaan merkinnyt tinkimistä modernista tekniikasta. Navetassa on muun muassa automaattinen generaattori sähkökatkosten varalta. Uudisrakennuksessa on onnistuttu huomioimaan myös energiataloudellisia ratkaisuja.

– Maito esijäähdytetään rinnakkain kulkevissa putkissa vesijohtovedellä, joka puolestaan lämpiää karjalle sopivaksi juomavedeksi.

Energiataloudellinen ratkaisu on myös harmaiden vesien talteenotto ja kierrätys navetan lattioiden pesuvedeksi. Veden varajärjestelmänä on navetan oma kaivo.

Eläinten valvontaan liittyvien tietoteknisten ratkaisujen, kuten valvontakamerajärjestelmän, lisäksi eläinten aktiivisuutta ja syömistä tarkkaillaan kaulaan pujotetun seurantapannan avulla. Tiedot niin eläinten kiimasta kuin hyvinvoinnistakin välittyvät suoraan isännän kännykkään.

Myöskään tilasta ei tingitty. Minimimitoitusta väljemmillä käytävillä sopii liikkumaan traktorilla ja apevaunulla, mikä helpottaa eläinten ruokintaa ja kuivikkeiden jakoa.