Perheenäidistä brändiksi – Somevaikuttaja Marjaana Lehtisen parhaat vinkit menestykseen
Lisää aiheesta
Kun Marjaana Lehtinen, 37, ei enää pysynyt silloin parivuotiaan lapsensa perässä, ainoa mahdollisuus oli tehdä elämäntapamuutos. 80 kilon painonpudotuksen myötä elämä meni uusiksi, ja aikaansaava nainen loi itsestään brändin.
Marjaana Lehtisen Instagramia selatessa huomaa, että Suomen ensimmäiseksi Miss Plus Size Finlandiksi vuonna 2017 kruunattu nainen tekee pitkäkestoista yhteistyötä isojen brändien kanssa. Sädehtivän Lehtisen päällä näkyvät niin kotimaisen ekologisen vaatemerkki Noshin leningit kuin ruotsalaisen Elloksen asutkin. Nykyään Lehtisellä on myös yhteistyömallisto Noshin kanssa, ja hän on ollut mukana Elloksen muotikuvauksissa, joissa kollegat olivat Ruotsin nimekkäimpiä pluskoon vaikuttajia.
– Nöyrä Suomityttö pääsi silloin keskelle ison maailman meininkiä. Tein mitä haluttiin kaksi numeroa liian pienissä korkokengissä. Kun 10 vuotta sitten painoin 170 kiloa, en olisi voinut uskoa, että koittaa päivä, kun olen mallina kansainvälisissä kuvauksissa, Lehtinen muistelee.
Ovien kolkuttelu kannatti
Nöyryys ja kärsivällisyys – niillä on iso merkitys, kun alkaa kasvattaa somekanavia ja kysellä yhteistöiden perään. Sen huomasi Lehtinenkin, kun alkoi luoda someuraansa missikruunun saatuaan. Hän laittoi sähköposteja itseään kiinnostaville yrityksille, eikä lannistunut, vaikkei aina vastausta kuulunut.
– Jos kymmeneen oveen kolkuttaa hattu kourassa, yhdeksän ehkä läimäistään nenän edestä kiinni, mutta yksi avautuu. Lähes kyllästymiseen asti tyrkytin itseäni yrityksille ja laitoin viestiä perään uudestaan, jos en saanut vastausta. Olin todella motivoitunut, sillä halusin alkaa tehdä somea työkseni.
Aluksi Lehtinen teki yhteistöitä tuotteita vastaan. Kun hänellä oli 5 000 Instagram-seuraajaa, hän alkoi saada yhteistöistä rahallisia palkkioita.
– Aloin miettiä, että jos jokin yritys kerran haluaa tehdä kanssani näin paljon hommia, ehkä he ovat myös valmiita maksamaan työstäni. Aloin neuvotella hinnoista, ja nykyään puntaroinkin tarkkaan, missä olen mukana. Jokaisen pitää itse miettiä, minkä arvoista oma vapaa-aika on.
Nykyään Lehtinen on niin kiireinen, ettei ehdi juuri kolkutella ovia – eikä tarvitsekaan.
– Ei saisi jäädä tuleen makaamaan ja vain odottaa, että kultaharkot eli työt tippuvat syliin. Mutta nykyään vapaa-aikani on kortilla, ja olen siitä onnellisessa asemassa, että sometyöt tulevat luokseni.
Somesta sama palkka tai enemmän kuin päivätyöstä
Palkkahallinnossa Team Leaderina työskentelevä Lehtinen tekee vähintään yhtä suurta tiliä kuukaudessa sosiaalisen median yhteistöillä kuin mitä saa päivätöistään huonekaluliike Jyskillä, eikä kyse ole pienistä summista.
– Tienaan kuukaudessa 7 000–10 000 euroa. Vaikka sometyöt vievät aikaa, saan niistä saman rahan vähemmällä vaivalla kuin päivätöistä, jossa teen normia 37,5 tunnin työviikkoa. Somekuvaukset tosin vaativat kahden ihmisen panostuksen, sillä niissä minua auttaa hovikuvaajani, eli kaupan alalla työskentelevä puolisoni.
Usein yhteistöiden tekemisessä on mukana koko perhe, eli puolison lisäksi tytär, 12, ja poika, 9. Kun muotikuvat on saatu napattua vaikka Seurasaaressa, jäädäänkin metsään retkelle ja jäätelölle. 12-vuotiaasta tyttärestä on kehittymässä hyvää vauhtia perheen seuraava someammattilainen, joka stailaa äitiään kuviin ja kommentoi, jos tukka hapsottaa.
Lehtinen ei ole kuitenkaan innostunut jättäytymään pois päivätöistään, koska niissä palkka on varma kuukaudesta toiseen.
– Minulla on perhe ja asuntolaina ja haluan elää varman päälle. Arvostan sivutöitäni suuresti, mutta se rauhoittaa, kun tiedän, että oli tilanne mikä tahansa, päivätöistä kilahtaa tietty summa tilille joka kuukausi.
Viesteihin vastaaminen vie aikaa
Lehtinen ilahduttaa seuraajiaan joka aamuisilla tarinoilla, jotka löytyvät Instagramin Stories -osastosta. Huippusuosittuja ovat päivän asun kuvailut ja Lehtisen hyvinvointiin- tai vanhemmuuteen liittyvät kertomukset.
Hän saa seuraajiltaan satoja viestejä viikoittain.
– Viestejä tulee todella paljon, mikä on ihanaa! Aktiiviset ja sitoutuneet seuraajani kun tuovat sen leivän pöytään. Mutta vastaamiseen kuluu totta kai paljon aikaa. Se onkin hyvä huomioida erityisesti yhteistöissä, että laskee pyytämäänsä hintaan mukaan sen ajan, kun vastailee ihmisten kysymyksiin tuotteista tai palveluista.
Aika ajoin Lehtinen kuitenkin miettii, jäisikö kotiin tekemään vain somea. Sykkiminen sinne tänne ja paikoin 50–70 tuntisten työviikkojen tekeminen kun myös rasittaa ja joskus tuntuu älyttömältä.
– Toistaiseksi jatkan päivätyön ja somen välillä tasapainoilua. Haluan myös kehittyä ja luoda jotain uutta. Ja voi hyvinkin olla, että pitkät, hopeanharmaat hiukset päässäni esittelen Elloksen mekkoja vielä 40 vuodenkin päästä.
Marjaana Lehtisen somevinkit vaikuttajille:
1 Mieti yhteistyön punainen lanka ja avaa se yritykselle: Miksi haluat tehdä juuri kyseisen yrityksen kanssa yhteistyötä? Miten yhteistyö hyödyttää yritystä, entä omia seuraajiasi?
2 Toimita yritykselle yhteistyö avaimet käteen -pakettina. Mieti valmiiksi hinnat, työn toteutus ja aikataulu. Suomalaisyritysten sometiimit ovat pieniä. Hutaisten tehdyt yhteistyöehdotukset eivät kanna hedelmää.
3 Noudata saamiasi ohjeita ja deadlineja. Anna asiakkaallesi jopa enemmän kuin mitä hän odotti.
4 Ole avoin ja rehellinen. Kerro yhteistyökumppanillesi, mikä toimi ja mikä ei, anna palautetta ja tee myös korjausehdotuksia. Raportoi yhteistyön tuloksista analytiikan avulla.
5 Tee itsestäsi tärkeä ja korvaamaton. Pyri parempaan kuin muut. Mieti, mitä sinä voit antaa enemmän kuin joku toinen, joka kilpailee samassa genressä. Se ei vaadi 150 000 seuraajaa, vaan myös mikrovaikuttajat ovat tärkeitä, kunhan visio on selkeä ja kunkin yrityksen kohderyhmä hallussa.
6 Ole oma itsesi. Liian kiiltokuvamainen IG-profiili toimii harvoin, ja swaippaaminen yrityksen sivuille saattaa jäädä seuraajilta tekemättä. Peiliselfie mekosta Instagramin stooreissa voikin saada 800 linkkausta yrityksen sivuille, koska on samastuttavampi kuin jokin liian aseteltu kuva.
7 Mieti, mikä on sinun oma juttusi, josta haluat somessa viestiä. Mitä kohti haluat mennä? Entä olisiko aika uudistua ja kehittää jotain uutta aiemman sisällön lisäksi?
Lue myös:
Koirapäiväkoti: unelma, josta pidetään kiinni viimeiseen asti