Renkaat alle armeijan leivissä – ”Olemme Suomen suurin autokoulu”
Lisää aiheesta
Sotilaan perustaitojen lisäksi armeijasta voi saada eväät kuljetusalalle. Varusmiespalveluksen aikana voi suorittaa kuorma-autokortin ja tavaraliikenteen kuljettajan ammattipätevyyden.
Yksi asia oli Juuso Ervelälle selvää jo ennen varusmiespalvelukseen astumista: kuljettajakoulutukseen on päästävä.
– Aluksi tuntui hurjalta lähteä Poriin ajamaan isolla rekalla, mutta onneksi oli hyvät opettajat. Jonkin aikaa ajeltuaan siihen alkoi tottua, ja sen jälkeen oma auto tuntui ihan pikkuautolta, sanoo 19-vuotias jääkäri.
Ervelä suorittaa palvelustaan Porin prikaatissa, Niinisalon varuskunnassa.
Varusmiespalveluksessa Ervelä ajoi ensin puolustusvoimien C-kortin eli kuorma-autokortin. Tämän jälkeen hän suoritti CE-korttikoulutuksen eli yhdistelmäkortin, ja niin Ervelästä tuli yhdistelmäajoneuvon kuljettaja.
Ervelän käsityksen mukaan työnantajat arvostavat armeijassa kuljettajakoulutuksen suorittaneita.
– Armeijassa kortin ajaneet osaavat katsoa kelloa. Koska palveluksessa eletään tarkan aikataulun mukaan, ajankäytöstä huolehtiminen jää selkärankaan, eikä sitten myöhästele työelämässäkään, hän sanoo.
Suomen suurin autokoulu
EU:n ammattipätevyysdirektiivi tuli voimaan vuonna 2009. Siitä lähtien puolustusvoimat on järjestänyt kuljettajien ammattipätevyyskoulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että varusmiehillä on mahdollisuus saada koulutus ja sen mukana tullut ajokortti käyttöön siviiliin.
– Lähtökohtaisesti kuljettajat koulutetaan armeijan omiin tarpeisiin. Varusmiehen henkilökohtainen hyöty tulee koulutuksen kylkiäisenä, sanoo kuljetusalan toimialapäällikkö, everstiluutnantti Arto Purkunen Pääesikunnan logistiikkaosastolta.
Purkusen mukaan sotilaskuljettaja on haluttu palvelustehtävä.
– Olemme Suomen suurin autokoulu, sillä koulutamme vuodessa noin 3000 kuljettajaa. Kolme neljästä kuljettajiksi valituista ovat itse halukkaita tehtäviin, vaikka tuolloin palvelusaika on pisin eli vähän vajaan vuoden, Purkunen sanoo.
Sotilaskuljettajakurssi pitää sisällään ajokorttikoulutuksen ja ammattipätevyyskoulutuksen. Ajokorttikoulutus kestää noin viisi viikkoa, minkä jälkeen varusmies suorittaa kuljettajan ammattipätevyyskoulutuksen. Ajokortti- sekä tutkintokoe ovat sisällöltään samat kuin siviilissä.
Armeijassa kuorma-autoluokan (C+C1E) suorittaville ammattipätevyys annetaan niin sanotusti nopeutettuna eli opetusta on 140 tuntia. Kuljettaja voi siviilissä täydentää koulutuksen täysimääräiseksi täytettyään 21 vuotta. CE- eli niin sanotun rekkakortin suorittavat opiskelevat ammattipätevyyden täysimääräisenä eli yhteensä 280 tuntia.
Suomessa on kymmenen puolustusvoimien kuljettajakoulutuskeskusta. Eteläisin on ruotsinkielinen Uudenmaan prikaati Raaseporissa ja pohjoisin on Sodankylässä ja Rovaniemellä toimiva Jääkäriprikaati.
Ovet auki useammalle uralle
Kuljetusalalla on tällä hetkellä kova työvoimapula. Suomen kuljetus ja logistiikka ry SKAL:n arvion mukaan noin kolmasosa koulutetuista hakeutuu suoraan varusmiespalveluksen jälkeen kuljetusalalle töihin.
Purkunen tietää, että puolustusvoimien ammattikuskit ovat haluttuja työelämässä:
– Työnantaja saa valmiiksi koulutetun, itsenäisesti toimivan kaverin, jolla on varusmiespalveluksen aikana kertynyt runsaasti ajokokemusta haastavissakin olosuhteissa.
Kuljettajantehtävien lisäksi koulutus avaa mahdollisuuksia muille logistiikka-aloille. Purkusen mukaan palveluksen jälkeen moni laajentaa osaamistaan esimerkiksi logistiikkainsinöörin tai liikenneopettajan opinnoilla.
Rekkakuskiksi Ruotsiin
Sotilaskuljettajakoulutuksessa opetusta on maanantaista perjantaihin joka päivä vähintään kahdeksan tuntia. Varusmies Ervelälle tiivis tahti ei ole tuottanut ongelmia. Hänen mielestään tekemällä oppii parhaiten.
– Ammattipätevyyskoulutuksen ajo-opetuksessa kuskailin tavaraa ympäri Suomea ja tein lastaus- ja purkuharjoituksia. Lisäksi osallistuin maastoajoleireille, joilla opeteltiin ajoneuvon käyttöä sekä huoltoa maastossa, hän kertoo.
Ervelä arvioi, että hänen palveluksessaan saamat koulutukset maksaisivat siviilissä suoritettuna yhteensä yli 10 000 euroa.
– On se aika hyvä palkka, kun täältä joulukuussa kotiutuu, hän myhäilee.
Nuori jääkäri kokee, että ammattilaiseksi tullaan työelämässä, ja armeijan kuljettajakoulutus antaa hyvän pohjan tuleviin haasteisiin. Kun Ervelä vuodenvaihteessa kotiutuu, hän haluaa jatkaa kuljetusalan töihin.