Suomen ikäinen yritys – sata vuotta makkaranvalmistusta
Lisää aiheesta
Tampereella toimiva lihanjalostusyritys Yrjö Wigren Oy juhlii satavuotiaan Suomen rinnalla omaa vuosisadan mittaista historiaansa.
Eletään vuotta 1917. Puheet Suomen itsenäistymisestä ovat voimistuneet Venäjän keisarikunnan kaaduttua. Joulukuussa Suomi julistautuu lopulta itsenäiseksi, ja Suomen itsenäisyyden aika alkaa.
Samana vuonna, hieman aiemmin kesällä, sai alkunsa myös toinen tarina. Tampereen kauppahallissa lihaliikkeen juoksupoikana toiminut nuori mies päätti avata Tampereelle oman makkaraliikkeen. Lihanjalostuksesta innostunut nuorukainen oli nimeltään Yrjö Wigren.
Nimi on tuttu monelle suomalaiselle kauppojen hyllyiltä, ja erityisen tunnettu se on Tampereen seudulla, jossa Yrjö Wigren on lähes jokapäiväinen vieras ruokapöydässä.
Laatuun vahvasti panostava yritys on kokenut historiansa aikana suuria muutoksia, ja se on elänyt ja kasvanut ikätoverinsa Suomen vaiheiden mukana.
Kesällä Yrjö Wigren Oy täytti sata vuotta.
– Yritys on lähtenyt liikkeelle hyvin pienestä. Se on kasvanut ja kehittynyt matkan varrella, yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Keijo Vataja kertoo.
Vataja uskoo, että yrityksen pitkän historian salaisuus on rohkeus tehdä asioita eri tavalla. Oma tyyli on ollut mukana aina perustamisesta lähtien.
Erityisesti oma tyyli näkyy laadussa, jonka merkitystä yritys on painottanut aina. Siitä kertoo Yrjö Wigrenin vaimon, Anna Wigrenin, sanonta, joka koristaa edelleen useita tuotepakkauksia.
– Jos ei tehdä hyvää, niin ei sitten tehdä ollenkaan. Siihen kiteytyy niin paljon asioita yhteen lauseeseen. Se on edelleen meidän visio, strategia ja arkipäivän työohje, Vataja kertoo.
Laadun käsite muuttunut
Yrjö Wigren Oy:n perusarvot ovat pysyneet vuosikymmenten ajan samana. Perustaja itse lahjoitti kansalaissodassa haavoittuneiden hoitoon merkittävän summan rahaa, ja myöhemmin hän oli mukana tukemassa suomalaista yliopistoa.
Nykyinen johto pyrkii edistämään samankaltaisia arvoja kuin edeltäjät vuosikymmenten ajan. Tarkoitus on pysyä ajassa mukana.
– Olimme ensimmäinen teollisuusyritys Suomessa, joka alkoi käyttää biokaasua. Lisäksi käytämme runsaasti aurinkoenergiaa. Teemme pieniä tekoja sen eteen, että tulevaisuudessa Suomi on vieläkin parempi, Vataja kertoo tyytyväisenä.
Vaikka arvot ovat säilyneet, paljon on myös muuttunut. Tuotevalikoima on kasvanut, ja esimerkiksi laadun käsite on muuttanut muotoaan vuosien saatossa.
– Leikkeleiden tyypit ovat muuttuneet kokolihatuotteiksi, ja lihapitoisuudet ovat kasvaneet. Meille laatua on nykyään esimerkiksi se, että perusgrillimakkaran lihapitoisuus on 80 prosenttia.
Loppu oli lähellä
Yrjö Wigren Oy:n historia on värikäs ja pitkä, mutta tarina oli lähellä loppua jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaa.
Puoli vuotta perustamisen jälkeen puhjennut Suomen kansalaissota aiheutti pulan niin lihasta kuin muistakin elintarvikkeista. Tämä aiheutti suuria ongelmia tuoreelle yritykselle.
Wigrenin sinnikkyys kuitenkin palkittiin, ja neljä vuotta myöhemmin yritys avasi uuden tehtaan aivan Tampereen keskustaan, nykyiselle Näsilinnankadulle. Työntekijöiden määrä oli kasvanut alkuperäisestä kuudesta henkilöstä jo noin kahteenkymmeneen.
Uuden tehtaan perustaminen oli yksi Wigrenin historian merkittävimmistä käänteistä.
1960-luvun alussa tehdas siirtyi Nekalaan ja sieltä Sarankulmaan Patamäenkadulle, jossa se toimii edelleen.
Yritys oli Wigrenin perheen omistuksessa aina vuoteen 1987 saakka. Parin nopean yrityskaupan jälkeen yritys siirtyi Salosen perheen omistukseen. Kari Salonen oli johtanut yritystä reilun vuoden ajan, ja kun ostomahdollisuus tuli, hän päätti tarttua tilaisuuteen.
Salosen perheen omistuksessa tapahtui jälleen yksi merkittävä käänne. Aiemmin vain paikallisesti Tampereen alueella toiminut yritys päätti laajentaa toimintaansa valtakunnalliseksi.
Konkurssin kautta uuteen nousuun
Jos Suomi on taistellut vuosia noustakseen talouden taantumasta, on Yrjö Wigren Oy:n kohdallekin mahtunut haasteita. Vuonna 2011 yritys oli jälleen syvissä vesissä, kun se ajautui konkurssiin. Kannattavuutensa kanssa taistellut yhtiö nousi kuitenkin uuden omistajan avulla jaloilleen.
Nykyisin Interavanti Oy:n omistamassa yhtiössä menee toimitusjohtajan mukaan kohtuullisen hyvin. Suomen taloustilanne on ollut yritykselle haastava, mutta usko uudelle sadalle vuodelle on vahva.
– Viimeiset vuodet on menty markkinoilla halpa hinta edellä, ja kaikilla on ollut käsijarru päällä. Se ei ole tukenut toimintaamme. Olemme skarpanneet laadullisia asioita, ja täytyy toivoa, että se kantaa hedelmää, kun kansantaloudella alkaa mennä paremmin, Vataja arvioi.
Nykyisin Yrjö Wigrenin tuotteita löytyy kauppojen hyllyiltä aina Hangosta Lappiin saakka.