Suomenlinnan nuori kauppiaspariskunta tasapainoilee erilaisten toiveiden välillä – ”Haluamme palvella hyvin sekä paikallisia että matkailijoita”
Lisää aiheesta
Suomenlinna tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön lähikaupalle, sillä yli miljoonan vuosittaisen kävijän maailmanperintökohteessa on huomioitava sekä matkailijoiden että asukkaiden tarpeet.
Ville Vihavainen ja Aino Korhonen viettävät kiireistä arkea Suomenlinnan maailmanperintökohteessa Helsingin edustalla. Kauppiasuran alkuvaiheessa haasteita on aiheuttanut matkailijoiden ja paikallisten välillä tasapainoilu, sillä molemmat asiakasryhmät on pyrittävä huomioimaan mahdollisimman hyvin.
– Teemme parhaamme, että pystyisimme tarjoamaan parasta mahdollista palvelua sekä asukkaille että matkailijoille. Haasteenamme on pitää pienessä kaupassa monipuolista valikoimaa ja vastata kaikkien asiakkaiden toiveisiin. Vaarana on se, että toista kohderyhmää palvellessaan laiminlyö helposti muiden tarpeita.
Myös suuret kausivaihtelut tuovat omat haasteensa saaristolaiskaupan toimintaan.
– Sanotaan näin, että kesäaikaan kaupan pitäminen on hyvin kannattavaa ja talviaikaan pääsemme juuri ja juuri plussan puolelle. Kesäkuukausina myynti ainakin tuplaantuu, Vihavainen toteaa.
Saaristoympäristön voisi kuvitella asettavan omat haasteensa kaupan toimintaan, mutta Vihavaisen mukaan se ei kuitenkaan suuremmin näy kauppiaan arjessa. Kaupan tuotteet tulevat huoltolautalla Katajanokalta.
– Saaristolaisuus näkyy ennen kaikkea siinä, ettemme saa niin helposti pientoimittajien tuotteita. Leivät tulevat kolme kertaa viikossa, kun taas mantereella ne tulevat kuusi kertaa viikossa. Koska huoltolautta ei kulje pyhinä, elintarvikkeiden tuoreus aiheuttaa jonkin verran haasteita.
Terveystrendi näkyy myös Suomenlinnassa
Kun pariskunta aloitti kauppiaina tämän vuoden helmikuussa, he halusivat heti kehittää K-Market Suomenlinnaa paikalliseen suuntaan.
– Toimme valikoimaan lisää tuoretavaraa ja paikallisten toivomia elintarvikkeita. Heti alussa teimme kyselyn, jossa selvitimme asukkaiden toivomuksia ja tarpeita. Kyselyn perusteella lähdimme kehittämään kauppaa omannäköiseksemme, Vihavainen toteaa.
Helsingin edustalla sijaitsevassa Unescon maailmanperintökohteessa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Suuri osa matkailijoista löytää tiensä saaren ainoaan ruokakauppaan.
– Kevään aikana olemme kehittäneet etenkin takeaway-puolta matkailijoita ajatellen. Olemme tuoneet valikoimiimme lisää terveellisiä vaihtoehtoja: esimerkiksi smoothieita, raakamehuja, pähkinöitä ja salaatteja.
Ylipäätään terveellisyys on teema, johon nuori kauppiaspariskunta on halunnut panostaa paljon.
– Nykyisen terveysbuumin vallitessa on kova juttu syödä terveellisesti ja panostaa itseensä. Perinteisten eväsvaihtoehtojen lisäksi tarjoamme heti kaupan sisääntulossa asiakkaille terveellisempiä elintarvikkeita.
Vihavaisen mukaan asiakkaat ovat ottaneet päivitetyn tuotevalikoiman hyvin vastaan.
– Olemme iloisia siitä, että asiakkaat ovat tykänneet uusista tuotteista. Emme kuitenkaan halua rajata pois mitään asiakasryhmää, sillä tarkoituksemme on tarjota jokaiselle kävijälle jotakin. Terveellisten elintarvikkeiden lisäksi valikoimassamme on myös lihapiirakoita, possunkylkeä ja muita perinteisempiä vaihtoehtoja.
Nuoret kauppiaat Suomenlinnassa
Kaupan maailma tuli tutuksi Villelle jo lapsena, sillä työt vanhempien kaupassa alkoivat ensimmäisen kerran jo 10-vuotiaana. Ravintolakokiksi valmistunut Aino on tehnyt työuraa muun muassa keittiömestarina. Nuori kauppiaspariskunta haaveili kaupasta Suomenlinnassa ja sai myös toteutettua unelmansa.
– Pohtiessamme kauppiasuraa Aino sanoi, että jos haluamme lähteä kauppiaaksi, niin paikkana on Suomenlinna – muuta vaihtoehtoa ei ollut, Vihavainen naurahtaa.
– Mietin alussa, että onko tämä nyt varmasti kannattava paikka, mutta kyllä minäkin sitten innostuin ajatuksesta. Sanoin, että jos kerran Suomenlinnaan haluat, niin sinne myös lähdetään.
Tavoite Suomenlinnan kaupasta toteutui suhteellisen helposti.
– Tiedettiin, että täällä oli juuri K-Marketiksi muutettu Siwa, jossa ei vielä ollut kauppiasta. Ollessani kauppiasvalmennuksessa laitoin heti viestiä Keskolle, että meitä kiinnostaisi tämä paikka. Valmennuksen loppuvaiheessa sain sitten Keskolta soiton, jossa kysyttiin kiinnostusta lähteä tänne kauppiaaksi.
Vihavaisen mukaan kaupan pitäminen nivoutuu osaksi muuta elämää.
– Kyllä kauppa on koko ajan mielessä. Vaikka teemme töitä pääosin kahdeksasta neljään, niin kyllä tämä on elämäntapahommaa. Kuten yrittäjänä millä tahansa alalla, tässäkin saa olla naimisissa yrityksen kanssa.
Merellinen ympäristö tuo tasapainoa arkeen
Suomenlinnan ainutlaatuinen ympäristö antaa mahdollisuuden nauttia luonnonrauhasta meren äärellä.
– Kauppiaan elämä on välillä stressaavaa, mutta saaressa asuminen ja rauhallinen elo palauttavat hyvin työstä. Heti kun astuu kaupasta ulos, niin mieli lepää ja merituuli huuhtoo huolet pois, Vihavainen kertoo.
Ympäristön lisäksi Suomenlinnassa pääsee nauttimaan myös yhteisöllisyyden tunteesta.
– Kyllä täällä on yhteisöllinen henki, ihmiset tykkäävät auttaa muita ja pitää huolta toisistaan. 800 hengen kyläyhteisö on kuitenkin sen verran pieni, että jokainen tuntee toisensa ainakin kasvoilta.
Kauppiaspariskunta haluaa elää hetkessä ja tehdä kaiken mahdollisen kaupan eteen.
– Pyrimme kehittämään kauppaa koko ajan. Neljässä kuukaudessa olemme saaneet jonkin verran aikaiseksi, mutta vielä on paljon työmaata jäljellä. Haluamme tarjota jatkossakin mahdollisimman hyvää palvelua sekä paikallisille asukkaille että saaressa kävijöille.
Lue myös:
Kyläkauppa on saaren sydän – Kesän myynnillä pidetään puoti auki myös talvella