Kumpi kuulostaa maatalousyrittäjän mielestä kiinnostavammalta: talousaiheinen luento, jonka käsitellään keksityn yrityksen tilinpäätöstä, vai maatalousyrittäjille räätälöity talousvalmennus, jossa käsitellään oman tilan numeroita?

Neljä päivää oman tilan numeroiden kimpussa kuulosti Netta Leppärannan mielestä kiinnostavalta, joten hän osallistui OP:n ja ProAgrian järjestämään talousvalmennukseen vuoden 2022 alussa.

– Oman tilan tunnusluvut aukesivat aivan uudella tavalla, kun niitä sai käydä läpi asiantuntijan ja ajan kanssa.

Kukin maatalousyrittäjä käytti talousvalmennuksessa oman yrityksensä kirjanpidon lukuja. Tunnuslukuja käytiin läpi pienellä porukalla, mutta kukin erikseen. Valmennuksessa ei siis tarvinnut pelätä, että tilan taloustilanne vuotaa muiden tietoon.

Leppäranta viljelee miehensä kanssa vilja- ja öljykasveja Päijät-Hämeessä Iitin Lyöttilässä. 12 vuoden yrittäjäuran aikana kirjanpito on käynyt tutuksi, ja lisäksi hänellä on palkkatyö asiantuntijana ProAgrialla.

Silti maatalousyrittäjän talousvalmennus tarjosi uutta pohdittavaa erityisesti budjetointiin. Leppäranta kuvailee, että hän on ennenkin pitänyt tarkkaa kirjaa kuluista ja tuloista, mutta valmennus antoi varmuutta siihen, että kirjanpidon on syytä olla aina ajan tasalla.

”Voisin vain istua ja tuoksutella tässä koko päivän”, Netta Leppäranta kuvailee monimuotoisuuspeltoaan. Hunajakukka, tattari, keltasinappi, auringonkukat, sinimailanen ja monet heinäkasvit houkuttelevat pörriäisiä.

Vielä tarkempi budjetointi

Nykyajan maatilat ovat melkoisen kokoisia yrityksiä, joten budjetoinnin taito on yrittäjälle äärimmäisen tärkeää, Leppäranta pohtii.

Maatalousyrittäjät osaavat kyllä laittaa budjettiin lainanhoitokulut, koneet, lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet, mutta esimerkiksi maan kasvukuntoon ei välttämättä muisteta budjetoida senttiäkään. Leppäranta huomauttaa, että pahimmillaan maan kasvukunnon laiminlyönti laskee vuosien mittaan satotasoja. Tämä taas laskee tuloja, etenkin kasvintuotantotiloilla.

– Sadostahan suurin raha tulee, joten sen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Säihin ei voi vaikuttaa, mutta siihen, mitä maan alla on, voi.

Maan kasvukuntoon voi vaikuttaa esimerkiksi kalkeilla ja muilla maanparannusaineilla ja viljelyä monipuolistamalla. Leppärannankin tilalla pieniä aloja on otettu monimuotoisuuskasvien käyttöön, jotta maa saa välillä levähtää.

Talousvalmennus antoi Leppärannalle lisävarmuutta siihen, että maan kasvukuntoon panostaminen maksaa itsensä takaisin. Hyötyjä riittää, sillä hyvinvoiva ja lieroja kihisevä maa tuottaa enemmän ja monimuotoinen kasvusto houkuttelee muun muassa petohyönteisiä, jotka pitävät tuhohyönteiset kurissa.

Herätyskello soi talousasioissa

Maatalouden kustannuskriisi ja maailmanpolitiikan heilahtelut ovat tehneet viljelijän elämästä hankalasti ennustettavaa, eikä tilannetta helpota sekään, että takana on useita kuivia kesiä.

Maatalousyrittäjän kannattaakin kiinnittää entistä enemmän huomiota tilan talouden seurantaan. Tässä auttavat hyvät taloudenhallintataidot, kertoo OP Päijät-Hämeen asiakkuuspäällikkö Rasmus Solajoki.

– Talouden seuraamisen ja ymmärtämisen merkitys on siis korostunut entisestään, Solajoki tiivistää.

Maatalousyrittäjien talousvalmennus on hänen mukaansa herättänyt mukavasti kiinnostusta yrittäjissä. Valmennukseen osallistumisen kynnys halutaan pitää matalana, eikä tietoa päntätä oppikirjoista. Tarkoitus on, että jokainen yrittäjä löytäisi valmennuksessa ne asiat, joihin juuri hänen kannattaa alkaa kiinnittää huomiota.

Solajoki toivoo, että valmennus toimisi eräänlaisena herättelynä.

– Jos koulutuksessa jää yksi–kaksi asiaa mieleen, yrittäjä voi hyvinkin innostua hankkimaan lisää taloustaitoja.

Ilmoittaudu mukaan maatilaryrittäjille suunnattuun talousvalmennukseen! Valmennus alkaa 29.11.2022. Ilmoittautumislinkin takaa löydät tarkemman aikataulun ja lisätietoa valmennuksen sisällöstä.