”Teen kirjanpidon itse, jotta eurot pysyvät mielessäni koko ajan”
Lisää aiheesta
Hyvä talousohjelma auttaa pitämään maatilan kirjanpidon järjestyksessä ja ajantasaisena. Se on myös keino pysyä kiinni oman tilan talousluvuissa, kertoo lypsytilan isäntä Tero Rönkkö.
Vuonna 2013 Tero Rönkkö otti vaimonsa Eevan kanssa vetovastuun vanhempiensa Pohjois-Savossa sijaitsevasta maitotilasta. Alusta pitäen hänelle oli selvää, että hän hoitaisi kirjanpidon sähköisesti.
Sopiva palvelu löytyi kokeilun kautta. Hänen isänsä käytti aikoinaan sähköistä kirjanpito-ohjelmaa, jota myös Rönkkö opetteli käyttämään. Hän koki kuitenkin sen käytön ja varmuuskopioiden teon raskaaksi.
– Silloin tuli mainos, että tällainen WebWakka on tulossa markkinoille. Sen käyttöön ei tarvita varmuuskopioita, eikä sitä tarvitse päivittää itse.
Niinpä hän päätti kokeilla ohjelmaa. Reilun neljän vuoden aikana se on vastannut tilan tarpeisiin hyvin. Sen kautta hoituvat niin laskujen maksu, laskutus kuin kuittien talletus.
– Samalla, kun tallennan laskut, voin lyödä ne heti kirjanpitoon. Toinen vaihtoehto olisi se, että menisin verkkopankkiin, maksaisin siellä laskun ja myöhemmin laittaisin sen kirjanpito-ohjelmaan. Tuolla saan kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Tämä on auttanut säästämään aikaa. Rönkkö hoitaa kuittien siirron järjestelmään noin kerran kuukaudessa. Kesäkuukausien aikana väli saattaa venyä pidemmäksi.
– Laskuja pyrin maksamaan heti, kun niitä tulee. Laitan ne kerran viikossa ohjelmaan ja laitan ne maksuun sitä mukaan. Kesäaikaan kuitteja ei tule naputeltua ohjelmaan, vaan siirrän ne loppuvuodesta järjestelmään.
Hintaa ohjelmalla on vuosittain vajaa parisataa euroa. Järjestelmä on Rönkön mukaan kehittynyt viime vuosien aikana eteenpäin. Esimerkiksi maa- ja metsätilan veroilmoituksen tekeminen on hänen mielestään nykyään ohjelman kautta melko vaivatonta. Myös maksupohjien tallennus on sujuvaa.
Hän toivoisi kuitenkin, että myös e-laskut saisi jatkossa entistä näppärämmin suoraan talousohjelmaan.
Omalle tilalle sopiva keino hoitaa taloutta
Nuorkarja mukaan luettuna tilalla on noin sata nautaa. Toistaiseksi taloushallinto-ohjelma on riittänyt hyvin sen tarpeisiin.
Rönkkö on pohtinut myös kirjanpidon ulkoistamista. Arjen kuittien käsittely on kuitenkin sen verran maltillista, että hän on kokenut mielekkääksi pitää maatilan taloudenhallinnan itsellään.
– Tuntuu, että jos itse lähtisin ulkoistamaan kirjanpidon, häviäisi tuntuma euromääriin. Tekisi vain töitä, eikä yhtään ajattelisi, paljonko yksittäinen lehmä tuottaa ja mitkä sen kulut ovat. Teen kirjanpidon itse, jotta eurot pysyvät mielessäni koko ajan.
Tästä on hyötyä esimerkiksi hankintoja tehdessä. Rönkkö arvioi, että isompien tilojen, joilla on jo suurempi liikevaihto, kannattaa harkita kirjanpidon ulkoistamista tai kirjanpitäjän palkkausta
Talouskeskustelut tuovat lisää näkökulmaa
WebWakka ei anna suoria vinkkejä tilanpitoon, mutta se tarjoaa erilaisia raportteja. Niitä voisi lukea enemmänkin, Rönkkö pohtii. Mitä pidempään palvelua käyttää, sen enemmän sinne kertyy dataa tilan taloudesta. Se auttaa vertailemaan taloudellista kehitystä aiempiin vuosiin.
– Ohjelmassa on myös budjetointityökalu. Kun kuitit näpyttelee järjestelmään, se vertaa edellisvuoteen kuukausikohtaisesti budjettia. Sieltä on helppo seurata, kuinka menee.
Rönkkö ei myöskään jää pyörittelemään tilan talouslukuja emännän kanssa kahdestaan. Kerran tai pari vuodessa he käyvät niitä läpi ProAgrian asiantuntijan kanssa välitilinpäätöksen tai tilinpäätöksen yhteydessä.
Näissä keskusteluissa pohditaan, kuinka tilalla on mennyt ja tarvitsisiko joitain erityisiä toimenpiteitä tehdä.
– Itse teen kirjanpidon, ja ProAgrian asiantuntijan kanssa hoidamme veroilmoituksen. Hän on taustavoimana, ja kyselen häneltä, jos on jotain epäselvää kirjanpidossa, Rönkkö kertoo.
WebWakka kirjanpito-ohjelma edulliseen hintaan osuuspankista MTK:n ja SLC:n jäsenille