Viime vuosi päättyi viljelijöiden osalta paikoin katastrofiin. Sateista kesää seurasi sateinen syksy, ja Luonnonvarakeskuksen mukaan viljaa jäi peltoon talven tullessa yli 80 000 hehtaarin alalla. Luken yliaktuaarin Anneli Partalan mukaan Itä- ja Pohjois-Suomessa kato oli pahin 30 vuoteen.

Vaikea vuosi ei kuitenkaan ole saanut viljelijöitä lannistumaan. Kysyimme Suvi Peiposelta Lieksasta ja Laura Parmaiselta Sotkamosta, mikä saa heidät suuntaamaan tulevaan kauteen luottavaisin mielin.

”Tämä on se minun juttuni, jota haluan tehdä”

Lieksassa Pohjois-Karjalassa 60 hehtaarin luomutilaa pitävälle Suvi Peiposelle ei ollut aina täysin selvää, että hänestä tulisi kotitilansa jatkaja.

– 16-vuotiaana lähdin muualle opiskelemaan sillä mielellä, että tänne en ainakaan takaisin tule. Sitten löysin kuitenkin itseni opiskelemasta ammattikorkeakoulussa agrologiksi ja aloin pohtia, tulisiko minusta maatalousyrittäjä.

Viisi vuotta sitten hän otti vetovastuun kotitilastaan. Tuolloin se oli vielä maitotila, ja Peiponen lähti kehittämään siitä luomusiementä tuottavan kasvinviljelytilan.

Taloudellinen menestyminen on tärkeää, mutta maatilan arki on myös muuta.

– Itselle yksi tärkeä syy, miksi päädyin maatalousyrittäjyyteen, on se, että kyseessä on sukutila. Olen yrittäjä neljännessä polvessa. Isäni ukki on aikanaan tullut Karjalasta evakkona ja raivannut tähän tilan. Saan tehdä arvokasta työtä ja jatkaa sitä, minkä edelliset sukupolvet ovat aloittaneet.

Viime vuosi oli sateinen myös Lieksassa. Peiponen kertoo, etteivät edes pitkän linjan maatalousyrittäjät muista vastaavaa.

– Sain puitua lokakuun viimeisellä viikolla. Oli perjantaipäivä, kun sain viimeiset viljat pois pellolta. Ihme kyllä sain kaiken korjattua. Seuraavana päivänä lumi satoi maahan.

Peiponen suhtautuu säähän realistisesti: jokaisessa yrityksessä on omat haasteensa.

– Kyllä se vaatii varmasti tietynlaista luonteenlaatua ja yrittäjämäistä otetta, että tälle alalle lähtee. Siihen kuuluvat myös yrittäjän riskit. Meidän alallamme suurin riski on sää. Pitää vain hyväksyä, että tiettyyn pisteeseen asti asioihin voi varautua. Sää on, mikä on, sen mukaan mennään.

Maaliskuun lopussa Pohjois-Karjalassa on lunta vielä päälle metri. Vähitellen kevätaurinko alkaa kuitenkin sulatella hankea pois. Millä mielin Peiponen lähtee tulevaan kauteen?

– Kyllä viime vuosi kummasti unohtuu, kun kevät tulee ja aurinko alkaa paistaa ja lämmittää. Niin sanottu maausko on vahva. Hyvä tästä tulee.

Arjessa parasta on Peiposen mukaan konkreettisuus. Oman käden jäljen näkee nopeasti.

– Tämä on se minun juttuni, jota haluan tehdä. Pääsääntöisesti peltotöissä ollaan silloin, kun aurinko paistaa, on hyvä sää ja hyvä mieli.

Myös yhdessä tekeminen on tärkeää. Toista viljelijää autetaan, ja yhdessä mennään eteenpäin. Viidessä vuodessa Peiponen on tutustunut moniin paikallisiin tuottajiin.

– Yhteistyö on tärkeää maatalousalalla ja täällä, jossa ollaan pitkien välimatkojen päässä. En näe, että kukaan pystyisi yksinään pärjäämään. Esimerkiksi viime syksynä, kun pellolle pääsi puimaan, koneet olivat kovilla. Sillä koneella, joka milloinkin toimi, käytiin puimassa sen aikaa, että naapuri sai omansa kuntoon. Naapurien avulla saatiin viljat pois pelloilta.

Tilojen määrä vähenee, mutta jäljelle jäävät ne, jotka tekevät täysillä, Peiponen pohtii. Hän arvioi, että maatalouden suuntaan vaikuttaa muun muassa se, kykeneekö Suomi erikoistumaan.

– Määrän ja volyymin suhteen emme voi kilpailla suurempien maataloustuottajamaiden kanssa. Meillä on täällä omat vahvuutemme: puhdas luonto ja laadukkaat tuotteet. Se on mielestäni se, millä voimme lähteä kilpailemaan vientimarkkinoille. Toivoisin, että siinä rinnalla pysyisivät arvot ja esimerkiksi perheviljelmät eivät häviäisi kokonaan.

Suvi Peiposen kotitila sijaitsee Pohjois-Karjalassa Lieksassa.

”Tälle alalle on mahdollista työllistyä”

Keväällä 2016 Laura Parmaisesta tuli maitotilan emäntä. Reitti maitotilalliseksi kulki hieman erilaista tietä kuin tavallisesti: Sukupolvenvaihdoksen sijaan Parmainen osti tuotantotilat entiseltä pariskunnalta ja vuokrasi tilat käyttöönsä.

– Halusin yrittäjäksi ja koska rahoituksen saaminen oli tuskaista, omaa ei ollut mahdollista ostaa. Kun ei ole omistamisen pakkomiellettä, vuokraaminen istui siihen hyvin.

Sopiva tila tuli vastaan entisen työkaverin vinkin avulla. Neuvotteluja Parmainen kävi myös muiden tilojen kanssa, mutta nykyinen tila löytyi Sotkamosta. Vuokrasopimus tehtiin kymmeneksi vuodeksi.

Nykyään tilalla on 60 lypsävää lehmää, ja nuorkarja mukaan luettuna luku nousee 90:een. Peltoa hänellä on noin 95 hehtaaria.

Maitoala ei ollut Parmaiselle entuudestaan tuntematon, koska hän on kotoisin maitotilalta. Sen sukupolvenvaihdos ei kuitenkaan vielä ollut ajankohtainen, joten tilan vuokraus oli mainio tilaisuus toteuttaa oma haave.

Kuluneet kaksi vuotta ovat osoittaneet, että tilan arki on vastannut hänen mielikuviaan hyvin. Töitä saa tehdä tosissaan, eikä maidontuotannon heikohko kannattavuus tullut yllätyksenä. Realistisuus on auttanut varautumaan riskeihin, Parmainen kertoo.

– Olen ollut koko ajan tässä niin sanotun huonon hinnan aikana, enkä kokenut pudotusta hyvästä hinnasta, niin se ei ole tuntunut niin vaikealta. Mutta vaikka tätä tekee rakkaudesta lajiin, pitää realistisesti laskea, millä hinnalla pystyy tuottamaan. Tämä tila ei ollut sellainen, ettei olisi kannattanut aloittaa.

Parmainen painottaa, että omia toimintatapoja on osattava tarkastella kriittisesti ja myös muuttaa.

– Jos viivan alle ei jää mitään, pitää laskea ja selvittää pullonkaulat. Taloudenhallinnan ja ylipäätään seurannan pitää parantua. Vaikka kirjanpidon ulkoistaa, yrittäjällä on oltava tarkka kuva siitä, mikä tilanne on.

Parmainen toivoo, että hänen esimerkkinsä kannustaisi muitakin nuoria etsimään tapoja lähteä tilan pitoon. Ostaminen ei ole ainoa vaihtoehto.

Viime syksyn märkyys toi sorsat myös Parmaisen pelloille. Rehusato jäi aiottua pienemmäksi, mutta se ei himmennä nuoren yrittäjän liekkiä. Mistä usko tulevaan kumpuaa?

– Varmaankin suhteellisen perinteisistä arvoista ja uskosta omaan tekemiseen. Siihen, että tekee tärkeitä asioita. Näen, että tälle alalle on mahdollista työllistyä. Tarvitsemme ruokaa, ja tärkeää on saada kuluttajat ymmärtämään tuottamamme ruuan laadukkuus. Käymme globaalia kilpailua kuluttajista. Jospa pystyisimme erottumaan puhtailla tuotteillamme.

Ne saavat alkunsa tarkalla työllä ja eläinten hyvällä hoidolla. Talvella se voi tarkoittaa esimerkiksi traktorilla uran auraamista umpihankeen, jotta lehmät pääsevät jaloittelemaan.

Arjen pieniä iloja tuottajalle ovat esimerkiksi vasikoiden syntymät. Eteenpäin vievät myös hyvät oman alan verkostot.

– Olen mukana pienryhmissä, joissa on samanhenkisiä tuottajia, jotka haluavat kehittyä ja mennä eteenpäin, enkä kohtaa sitä negatiivisuutta. Kannattaa kerätä ympärilleen verkosto, jossa muutkin ovat menossa eteenpäin. Varmasti on tiukkaa, mutta jos tätä haluaa tehdä, eteenpäin on mentävä.