Sosiaalinen media on tuonut viljelijöille mahdollisuuden jakaa ja avata ruuantuotannon arkea uudella tavalla. Parhaimmillaan tieto voi tavoittaa satojatuhansia katsojia.

Näin kävi ilomantsilaiselle Ville Puhakalle. Keväällä hän kuvasi työnteon lomassa spontaanin videon kotitilansa navetasta‍. Videolla hän kertoi rennolla otteella maatilan arjesta.

– Kaveripiirissäni Pohjois-Karjalassa harva on kotoisin maatilalta. Kuvasin heille videon siitä, mitä työni on ja mitä teen.

Alun perin omalle kaveriporukalle suunnattu video sai kuitenkin pian laajemman yleisön. Puhakan Seinäjoen agrologiopiskelukaverit kannustivat jakamaan videon myös muille. Ja niin Puhakka teki.

Video lähti nopeasti melkoiseen kiitoon, ja Puhakasta tuli eräänlainen alan julkisuudenhenkilö. Hän antoi kasvot suomalaisille tuottajille, ja maaliskuun alussa julkaistua videota on katsottu 211 000 kertaa.

Kiitosta hyvästä kuluttajatyöstä tuli aina maa- ja metsätalousministeri Jari Lepältä. Myös monet mediat tekivät nuoresta tuottajasta jutun.

Entistä avoimempaa ruuantuotantoa?

Videon suosio pääsi yllättämään Puhakan. Katselukerrat osoittavat, että kotimainen ruuantuotanto todella kiinnostaa suomalaisia. Siksi siitä on tärkeää kertoa jatkossakin.

Puhakan mukaan yleinen ongelma on, että ihmiset eivät tiedä, millainen merkitys heidän ostopäätöksillään on.

– Tärkeää olisi saada kuluttajat ymmärtämään, mitä se tarkoittaisi, jos he valitsisivat kaupan hyllyltä kotimaisen tuotteen.

Puhakka ei vielä osaa antaa yksiselitteistä ratkaisua siihen, miten tämä onnistuu. Hän on kuitenkin miettinyt asiaa paljon. Eri tapoja pohditaan myös opinnoissa. Keväällä Puhakka innostui miettimään opiskelukavereidensa kanssa jatkoa vastaavalle videotuotannolle.

– Aina puhutaan siitä, että ihmiset eivät tiedä tarpeeksi. Tekemäni videon jälkeen parin koulukaverin kanssa oli puhe, että tekisimme kaikista tuotantosuunnista samantyyliset videot.

Kiireiden keskellä niiden teko kuitenkin jäi. Kysyntää niille voisi Puhakan mukaan olla. Myös tuotantosuuntien välillä on epätietoisuutta siitä, mitä toiset käytännössä tekevät.

Oppia Texasista

Kesällä Puhakka sai vertailukohtaa maatalouden käytännön työn eroavaisuuksiin ulkomailta. Osana opintojaan hän oli kolme kuukautta harjoittelussa texasilaisella 3 000 lehmän tilalla. Se oli kokemuksena silmät avaava ja nosti esiin myös kotimaisen ruuantuotannon hyviä puolia.

– Omaan kotitilaan ja aika moneen muuhun tilaan, joissa olen ollut Suomessa töissä, verrattuna erona on eläinten käsittely. Suomessa ajatellaan, että ne ovat eläviä olentoja, joille ei haluta aiheuttaa kipua ja joita halutaan käsitellä hyvin. Isossa maailmassa sillä ei oikeastaan ollut mitään väliä. Jos eläin piti siirtää, niin tärkeintä oli, että se saadaan paikasta A paikkaan B.

Kiireessä eläinten kohteluun ei kiinnitetty yhtä paljon huomiota kuin Suomessa. Yhdysvalloissa myös lääkintäkäytännöt olivat erilaisia.

– Kun eläimiä on paljon, ei ole enää niin yksilökohtaista se kohtelu, eikä oltu niin eläimen tarkkuudella niissä hommissa. Koko karjalle annettiin ennaltaehkäisevästi lääkkeitä. Se tuntui oudolta.

Myös tuotantotilojen siisteys oli hyvin eri tasolla. Kotimaassa hygieniasta ollaan hänen mukaansa paljon tarkempia.

– Kyllä täällä tulee suuremmalla osalla tilallisista automaationa, että tuotetaan puhdasta elintarviketta ja toimitaan sen mukaan. Laitteet ovat puhtaat. Tehdään ruokaa, jota itse syödään ja jolla ruokitaan muita. Tietty ammattiylpeys on siinä hygienian osalta Suomessa olemassa.

Puhakka arvioi, etteivät Yhdysvaltojen tuotantotavat välttämättä läpäisisi kotimaan tarkastuksia.

– On nämä tietyt normit, joiden kanssa eletään, ja kun rakennetaan uusia tuotantotiloja, jo suunnitteluvaiheessa niistä tehdään hyvät. Sellaiset, joissa on helppo toimia ja jotka pysyvät puhtaana ja joissa eläimillä on hyvät oltavat.

Tilakoot kasvavat

Suomessakin kuljetaan kohti suurempia tilakokoja. Puhakka ei kuitenkaan usko, että eläinten kohtelu muuttuisi kasvun myötä.

– Eivät nämä Suomen tilakoot ole vielä niin suuria, että näissä ei pystyisi järkevästi ja eläintä kohtaan fiksusti pyörittämään sitä toimintaan. Kai se lähtee siitä, että on jaksavat yrittäjät. Kun yrittäjällä on asiat kunnossa, eläimetkin voivat varmasti hyvin.

Yritykselle suurempi tilakoko on myös strateginen valinta. Isommassa yksikössä tuotanto voi olla tehokkaampaa ja kustannukset pienemmät. Se voi olla myös arvovalinta.

– Maatila on yritys, joka totta kai tavoittelee voittoa. Elätämme sillä itseämme. Minä olen aina ajatellut myös niin, että tehtävämme on ruokkia tämä kansa ja muut ihmiset. Maailman väestö kasvaa koko ajan ja ruokittavien suiden määrä lisääntyy.

Myös viljelijät voivat kantaa kortensa kekoon.

– Me laajennamme ja lisäämme eläinmääriä ja kasvatamme tuotantoa, jotta ruuan määrä kasvaisi samaa tahtia kuin ruokittavien ihmisten määrä.