Koska ilmastonmuutos on globaali ilmiö, ei kannata puhua vain ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Suomessa. Kannattaa mieluummin puhua siitä, miten maailman ilmasto-olojen muuttuminen tulee vaikuttamaan myös Suomessa, pohtii Luonnonvarakeskuksen (Luken) tutkimusprofessori Jyrki Niemi.

– Pitää myös muistaa, että viljelyolosuhteiden muuttumisen ja viljelijän käteen jäävien eurojen välille on mahdotonta laskea kaavaa.

Sinänsä ilmastonmuutos ei ole uusi asia, vaan siihen on jossain määrin sopeuduttu jo 50 vuotta, huomauttaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Lehtonen. Lisäksi ilmastonmuutos nivoutuu muihinkin maailmaa mullistaviin megatrendeihin, kuten biodiversiteetin vähenemiseen.

Isossa kuvassa ilmastonmuutoksen vaikutukset suomalaiseen maatalouteen eivät ole pelkästään negatiivisia, Lehtonen lisää. Etelä-Suomessa viljeltävät kasvit alkavat pärjätä maan pohjoisemmissa osissa ja toisaalta aivan uudetkin lajit alkavat menestyä Suomessa.

Maaperän terveys luo kriisinkestävyyttä ja resilienssiä, ja se pitäisi ottaa myös maatalouspolitiikassa huomioon ja kannustaa siihen suuntaan.

Muuttuva ilmasto saattaa lisätä mahdollisuuksia esimerkiksi kotimaisten hedelmien tuotantoon, Niemi huomauttaa. Omenapuut menestyvät entistä pohjoisempana, ja samalla Suomen eteläisimmillä alueilla voidaan kasvattaa jopa päärynöitä ja luumuja.

Niemi pohtii, että esimerkiksi syysvehnä ja -ruis alkavat yleistyä entisestään, vaikka Suomessa on tähän asti viljelty pääosin kevätlajisia kasveja. Myös öljy- ja valkuaiskasvien kasvuolosuhteet paranevat.

Jos ja kun esimerkiksi rapsia, hernettä ja härkäpapua saadaan viljelykiertoon enemmän, se kasvattaisi myös typpiomavaraisuutta, sillä kyseiset kasvit lataavat maahan typpeä.

Lehtonen kuitenkin muistuttaa, ettei maanviljely jatkossakaan muutu helpoksi. Suomen ilmastosta ei tule leudon tanskalaistyylistä, sillä meillä Siperia on edelleen lähellä.

Ei yhden kortin varaan

Muuttuneessa tilanteessa on mahdollista pärjätä, kunhan ei pitäydy vanhassa eikä pidä kaikkia munia samassa korissa, Lehtonen huomauttaa.

Hän nostaa esimerkiksi salaojituksen tärkeyden. Sateen määrä tulee todennäköisesti kasvamaan, mutta mikään ei takaa, tulevatko sateet kasvin kannalta optimaaliseen aikaan. Kastelunkin tarve siis todennäköisesti tulee kasvamaan.

Jos ojitus on riittämätöntä ja sadekausi iskee, pellolle ei välttämättä pääse keväällä eikä sadonkorjuukaan onnistu ajallaan.

– Tällaisia harmeja on jo koettu. Kaikkien lohkojen salaojituksia ei tietenkään kannata tehdä uusiksi, mutta hyvien kannattaa. Hyvinä kasvukausina kunnon ojitus maksaa itsensä takaisin, Lehtonen huomauttaa.

Toinen ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma tosiasia on lisääntyvä kasvitautipaine. Lehtonen korostaa, että tämäkään ei ole ylitsepääsemätön este.

Viljelyolosuhteiden muuttumisen ja viljelijän käteen jäävien eurojen välille on mahdotonta laskea kaavaa.

Viljelykierron on oltava kunnossa, ja jatkossa meilläkin voidaan nähdä sekakasvustoja. Välillä tarvitaan syväjuurisia kasveja ja kesannointia.

Lehtosen mukaan osa Suomen pelloista on ollut viime vuosikymmeninä liian yksipuolisessa viljelyssä, mikä on pellon kasvukunnolle myrkkyä. Satoisuuteen kannattaa kuitenkin pyrkiä, jotta kehnonakin vuonna on mahdollista saavuttaa kohtuullinen sato.

– Maaperän terveys luo kriisinkestävyyttä ja resilienssiä, ja se pitäisi ottaa myös maatalouspolitiikassa huomioon ja kannustaa siihen suuntaan.

Mitään ei kannata jättää yhden kortin varaan, Lehtonen muistuttaa.

– Puskuria on oltava sekä pellossa että kukkarossa. Jos esimerkiksi investointiohjelma on kovin tiukka ja jokin menee rahtusen pieleen, voi pian joutua kääntymään pankin puoleen.

Yhteistyöstä voimaa

Mitään ei tietenkään kannata viljellä huvin vuoksi, vaikka viljelyolosuhteet muuttuisivat kuinka edullisiksi, Niemi muistuttaa. Uusia arvoketjuja voi muodostua, mutta paljon riippuu siitä, onko teollisuudella mahdollisuutta käyttää uusia kasveja.

Hän antaa esimerkin proteiinikasveista, joiden kysyntä on lisääntynyt, kun kiinnostus kasviruokavalioon on kasvanut. Elintarviketeollisuus käyttää mieluummin valmiita jakeita kuin kokonaisia palkokasveja, joten kysymys kuuluu, muodostuuko kotimaiseen arvoketjuun välivaihe, joka käsittelee palkokasvit teollisuudelle sopivaan muotoon. Jos näin ei käy, teollisuudella on jatkossakin houkutus ostaa herne- ja papujakeensa ulkomailta.

Myllerrysten keskellä yhteistyö ja verkostoituminen on viljelijälle monella tapaa hyödyllistä, Lehtonen muistuttaa. Koneita ja jopa kokonaisia työvaiheita voi jakaa muiden viljelijöiden kanssa, puhumattakaan hiljaisesta tiedosta, kuten kasvinsuojelutoimenpiteiden ajoittamisesta.

Lisäksi etumatkaa voi kerryttää riittävällä tilakoolla ja monipuolisella kasvivalikoimalla.

– Taitavat viljelijät pärjäävät aina, Lehtonen tiivistää.

Voit tutustua maatalousyrittäjän palveluihin op.fi:n puolella täältä‍.