Joulumuistamiset asiakkaille, paketit yhteistyökumppaneille ja joulupukki työntekijöiden puurojuhlaan. Nämä kaikki ovat yrittäjän tulonhankkimismenoja, jotka voi vähentää verotuksessa. Esimerkiksi viinipullojen lahjoittamisesta tai hyväntekeväisyyteen menevistä lahjoituksista verottajalla on kuitenkin omat suosituksensa, kertoo HT-tilintarkastaja Mikael Hedlund Rantalaiselta.

1. Voiko yrittäjä vähentää firman pikkujoulujen kulut verotuksessa?

”Yrityksen pikkujoulut tai joulujuhlat ovat henkilökunnan virkistystoimintaa siinä missä tyky-päivätkin, joten niidet kulut ovat verovähennyskelpoisia. Keskeistä on se, että tilaisuus on yhteinen koko henkilökunnalle tai tiimille, ja sen ajan ja paikan määrää työnantaja.

Juhliksi ei siis lasketa sitä, että yksi työntekijä pitää virkistyspäivää baarissa ja toinen teatterissa. Sekään ei käy laatuun, että vain yksi osasto saa pitää pikkujoulut ja muut eivät.”

2. Millaiset juhlat käyvät päinsä?

”Pikkujoulujen tai vastaavien juhlien kulujen tulee olla osallistujaa kohden kohtuulliset. Jos virkistystoiminta tarkoittaa esimerkiksi matkaa ulkomaille, verottaja voi katsoa sen olevan verotettavaa etua työntekijälle. Tällöin pitää huolehtia myös sivukuluista ja ennakonpidätyksistä. Reissu Tallinnaan on kuitenkin vielä käypä tapa joulun juhlistamiseen.

Juhlia ei myöskään voi olla, miten usein tahansa. Tavanomaiset pikkujoulut ja kesäjuhlat ovat kuitenkin hyväksyttäviä. Pirskeiden kuluista voi vähennyksiin laittaa sekä tilan että tarjottavat ‒ alkoholijuomat mukaan lukien. Joulupukin, stand up -koomikon tai muiden esiintyjien kulut voi niin ikään vähentää verotuksessa. Kaikki järjestelykulut voi vähentää sekä tulo- että arvonlisäverotuksessa.”

3. Ovatko työntekijöille annettavat joululahjat vähennyskelpoisia?

”Työnantaja voi verottajan ohjeiden mukaan muistaa työntekijää suurina merkkipäivinä jopa yhden tai kahden viikon bruttopalkkaa vastaavalla lahjalla. Vähäisempiä lahjoja voi antaa esimerkiksi jouluisin. Niiden arvo ei saa ylittää sataa euroa.

Jos lahja on rahaan verrattavissa oleva asia kuten lahjakortti, se rinnastetaan palkkaan, jolloin pitää jälleen huomioida sivukulut ja ennakonpidätykset. Palkaksi ei kuitenkaan katsota lahjakorttia, jolla voi hankkia vain jonkin tietyn yksittäisen esineen. Olennaista on se, että työnantaja valitsee, minkä lahjan työntekijä saa.”

4. Voiko asiakkaille tai yhteistyökumppaneille annettavia lahjoja laittaa vähennyksiin?

”Jos yritys haluaa muistaa asiakkaitaan laajasti pienellä lahjalla tai tuotenäytteellä, tämän voi merkitä markkinointikuluihin, jotka ovat kokonaan verovähennyskelpoisia. Verottaja katsoo, että tällaisen lahjan arvo voi olla enintään muutamia kymppejä.

Jos taas ajatuksena on muistaa lahjalla yhteistyökumppaneita tai rajattua asiakasjoukkoa, verottajan mukaan kyse on edustuskuluista. Näin käy myös, jos kyse on markkinointilahjaa arvokkaammasta paketista tai alkoholijuoman lahjoittamisesta. Tällöin tuloverotuksessa voi vähentää puolet lahjojen arvosta, mutta arvonlisäveroa ei lainkaan.”

5. Entä jos yritys lähettää joulutervehdyksiä tai tekee jouluna lahjoituksen hyväntekeväisyyteen?

Joulutervehdykset eli esimerkiksi postikortit voi laittaa verovähennyksiin yrityksen markkinointikuluina. Joskus yritykset haluavat käyttää joulutervehdyksiin budjetoidun rahan hyväntekeväisyyteen tai muuten lahjoittaa joulun alla rahaa hyvään tarkoitukseen.

Verottajalla on lista hyväksytyistä kohteista, joihin tehdyt lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Listalla on tahoja, jotka edistävät tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä. Lahjoitusvähennyksen voi saada, jos lahjoitus on vähintään 850 ja enintään 250 000 euroa.