Elokuun viimeisen päivän aamuna 2022 Mika Lausamo asteli allekirjoittamaan kaupat yrityksestään. Se oli iso hetki pitkän yrittäjyyden jälkeen. Kauppojen myötä Lausamo sai myös täysin uuden ulottuvuuden sijoittamiseen. 

Aiemmin hän oli sijoittanut pieniä summia rahastoihin kuukausittain, muuhun ei ollut varaa. Samanlaista oli ollut hänen yrityksensä sijoittaminen: säännöllisiä kuukausisijoituksia rahastoihin.

– Rahasto-osuudet omalle ja yrityksen arvo-osuustilille kertyivät hyvin hitaasti. Ja aina välillä rahasto-osuuksia täytyi myydä, jos tuli esimerkiksi matkoja tai mitä ikinä, Lausamo kertoo.

Rahastosijoittaminen oli yksinkertainen tapa laittaa rahaa sivuun yrityksen tulevia tarpeita varten. Lisäksi yrityksen kassavaroille sai tuottoa.

– Tärkeintä oli helppous. Rahastoon sai helposti siirtymään kuukausittain varoja, eikä tarvinnut perustaa erillistä tiliä.

Yrityksen kasvattaminen tietoinen päätös

Viisitoista vuotta sitten nuori datanomi Mika Lausamo lähti osakkaaksi HS-Worksiin, koska halusi luoda itselleen mieleisen työpaikan. Hän alkoi tarjota IT-alan yrityksille palveluja, laitteita ja tukea yhdessä ystävänsä kanssa.

Toiminta alkoi pienimuotoisena, kunnes ystävykset päättivät: tästä voi kasvattaa ja rakentaa suuremmankin yrityksen.

– Ajattelin jo silloin, että yrittäjänä voi pärjätä. Olin seurannut joidenkin tuttujen yrityksiä ja nähnyt, että itse perustetusta omasta yrityksestä voi tulla suuri. Siksi ajatus ei tuntunut kaukaiselta, Lausamo kertoo.

Vaikka Lausamon yritys kasvoi tasaisesti, ja hän pystyi maksamaan itselleen aina palkkansa, usein oli silti mielessä, että riittävätkö rahat. Omat tai yrityksen.

Mika Lausamo istuu neuvottelutilan pöydän reunalla.
Vielä puolitoista vuotta sitten Mika Lausamo eli tavallista yrittäjän arkea eli teki töitä asiakkaiden kanssa ja hoiti yrityksen hallinnollisia asioita.

Helpotus – ja luopumisen tuskaa

Yrittäjänä Lausamolle oli tärkeintä tehdä pienetkin asiat niin hyvin kuin mahdollista. Piti haluta, että asiat etenevät, olla kiinnostunut kehittämään yritystä ja haluta auttaa muita.

Suurin haave ei ollut yrityksen myyminen, vaan Lausamo keskittyi tekemään itselleen ja muille hyvän työpaikan. Arkea elettiin vähän kerrallaan.

– Ajatus myymisestä kävi toki välillä mielessä. Mietin kuitenkin, että kaupat tulevat sitten oikeiden toimien seurauksena, jos tulevat.

Puolitoista vuotta sitten IT-talo Frendy viestitti, että yhdistyminen kiinnostaa.

– Yhdistymisestä neuvoteltiin muutama kuukausi. Sitten, kun alettiin kauppoja tosissaan tekemään, tulivat myyntiä varten tehtävät tarkistukset ja muut. Niitä tehtiin normaalin työn ohella. Oli paljon puuhaa. 

Väkisinkin Lausamo mietti, kuinka paljon omaa vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia menettää, kun ei ole enää yrittäjä.

Yrityskauppojen allekirjoittaminen oli jännittävä hetki.

– Tunsin selvästi helpotusta, koska olin aina enemmän tai vähemmän stressannut, miten yritys pärjää huomenna ja niin edelleen. Mutta samalla tuli myös luopumisen tuskaa.

Olihan HS-Worksilla mennyt hyvin, ja omassa yrityksessä oli ollut mukava olla töissä. Väkisinkin Lausamo mietti, kuinka paljon omaa vapautta ja vaikutusmahdollisuuksia menettää, kun ei ole enää yrittäjä.

Ihan ensiksi hän laittoi perheensä 60-luvun puutalon katon kuntoon. Se oli remontti, joka oli ollut pitkään mielessä. 

Rahat tuottamaan

Yrityskaupoista tulleiden rahojen sijoittaminen oli Mika Lausamolle itsestään selvää. 

– Sen sijaan, että laitan rahat nollakorkotilille, laitan ne mieluummin johonkin, josta saa tuottoa.

Lausamo päätti sijoittaa rahat osakkeisiin. Enimmäkseen hän osti vakaita kotimaisia, osinkoja maksavia osakkeita. 

– Joitakin rohkeampiakin osakeostoja tein, sellaisia, joiden arvo voisi oman arvioni perusteella kasvaa.

Somen sijoitusryhmistä on ollut yllättävää hyötyä.

Entiseen sijoittamiseen verrattuna ero on huikea, Lausamo sanoo. 

– Osakkeiden kanssa on helpompi pelata, kun niitä on enemmän. Voi ostaa, myydä, laittaa osan arvo-osuustilille ja osan osakesäästötilille. Mahdollisuuksia on enemmän.

Ammattilaisia Lausamo ei ole toistaiseksi käyttänyt sijoittamisen apuna. Sen sijaan hän on etsinyt tietoa itsenäisesti. Arvopaperi-lehti on yksi hänen suosikkinsa.

Somen sijoitusryhmistäkin, kuten Facebookin Sijoituskerhosta, on ollut yllättävää hyötyä.

– Kun ihminen lukee jonkin asian vaikkapa netistä, aivot ottavat sen helposti totuutena. Keskusteluja seuratessa näkee vastalauseita ja eriäviä näkemyksiä, ja saa monipuolisemman kuvan aiheesta.

Lisäksi keskusteluja selatessa voi tulla eteen sellaista, mitä ei olisi koskaan tajunnut edes miettiä. Tai jos joku kertoo oman arvionsa jostain tietystä osakkeesta, osake voi jäädä mieleen.

– Muuten ei olisi alkanut mitenkään edes tutkimaan tarkemmin kyseistä osaketta.

Pelot osoittautuivat turhiksi

Pitkän tähtäimen tavoitteena Mika Lausamolla on tasainen tuotto sijoituksista. Ne toimivat myös puskurina, jotta elämässä voi tarvittaessa käyttää rahaa tarpeellisiin asioihin.

– Osakesijoituksia voi muuttaa rahaksi helposti ja nopeasti. Rahahan on loppujen lopuksi tehty käytettäväksi: tulee remonttia, hankintoja lapsille tai ulkomaanmatkoja.

Jokaiselle neljälle lapselleen Lausamo sijoittaa 40 euroa kuussa rahastoihin.

Mika Lausamo seisoo kattamattomalla parvekkeella aurinkoisena päivänä ja puhuu puhelimeensa.
Mika Lausamo viihtyy nykyisessä työssään liiketoimintajohtajana Frendyssä, joka osti hänen yrityksensä.

Yrittäjän elämää Lausamo ei varsinaisesti ikävöi, vaikka välillä muisteleekin sitä hieman haikeasti. Pelot oman luovuuden ja liikkumavaran menettämisestä toisen leivissä osoittautuivat onneksi turhiksi.

– On ollut mielenkiintoista olla töissä liiketoimintajohtajana uudessa paikassa. Saan toteuttaa intohimoani Frendyssä, mistä olen innoissani.

Sitä paitsi Lausamo on huomannut, että työntekijänä pätevät samat periaatteet kuin yrittäjänäkin:

– Pienetkin asiat kannattaa tehdä niin hyvin, että niistä voi ylpeänä kertoa omalle mummolleen. Hyviä asioita tapahtuu sen seurauksena.

Sijoittamisesta Lausamo haluaisi sanoa yrittäjille, että vuodet vierivät nopeasti. Kannattaa aloittaa yrityksen säästäminen ja sijoittaminen nyt.

– Pieni osuus yrityksen kassavirrasta on helppo sijoittaa – ja unohtaa. Varoja kertyy kuin huomaamatta pahan päivän varalle. Sitten, kun rahoille on käyttöä, on mukava palata niiden pariin.