Seela Sella on asunut Tampereen Pispalassa, Helsingin Metsälässä ja nyt yli 10 koiran talossa – "Viimeksi tuli kolmijalkainen"
Lisää aiheesta
Näyttelijä Seela Sella on tottunut luomaan ympärilleen turvan ja rauhan myös väliaikaisasunnoissa. Yksi hänen tärkeimmistä kodeistaan on sielunpaikka ylitse muiden.
Seitsemällä vuosikymmenellä näytellyt Seela Sella, 88, on kiitollinen siitä, että voi olla kodissaan ja mökillään kuin kuka tahansa. Lapsuus Tampereen Pispalassa selittää osaltaan näyttelijälegendan mutkattomuutta.
– Juureni ovat niissä tavallisissa ihmisissä. Vielä vuosikymmenten jälkeen kun kävin Pispalassa, minut tunnistettiin ja sanottiin, että sää oot meirän plikkoja. Ei Pispalassa kasvaessa mikään päässyt nousemaan päähän, Sella sanoo.
Hän on työnsä vuoksi viettänyt aikaa lukuisissa väliaikaiskodeissa ja pystyykin luomaan kodin tunnun vain ajatuksissaan. Nyt Seela Sella kertoo kolmesta elämänsä tärkeimmästä kodista.
Niiden joukkoon kuuluvat myös kaikki näyttämöt, joilla on hän vuosikymmenten varrella esiintynyt.

Seela puhuu mökillään lapsuutensa murretta. ”Meitin mökkinaapurikin sattuu olemaan Pispalasta kotoisin."
1. Kesämökki Nokialla
Vuodenkierto on näyttelijä Seela Sellasta parhaimmillaan toukokuussa, joka merkitsee mökkikauden alkua.
– Odotan, että näen pihakoivujemme voiman. Puita ei tarvitse pysähtyä katsomaan kuin hetkeksi niin näkee, kuinka lehdet versovat ja voima tulee esiin.
Mökillä myös Sellan puhetapa muuttuu.
– Entisenä Pispalan plikkana vanha murteeni palaa aina, kun pääsen Nokialle.
Hänen vanhempansa rakennuttivat perheen kesänviettopaikan 1950-luvun loppupuolella. Mökillä on hirsinen päärakennus ja omat soppensa kolmelle sukupolvelle. Päärakennusta emännöivä Ilana-tytär on laajentanut piha-aluetta ja remontoinut mökkiään mieluisakseen.
Parhaimmillaan Tottijärvellä ovat Ilanan lisäksi tyttären aikuinen poika ja Seela Sellan Israelissa asuva Ariel-poika perheineen.
– Voimme halutessamme vetäytyä omiin majapaikkoihimme. Päärakennuksen ja minun mökkeröni lisäksi meillä on pieni mökki poikani perheelle, tyttärenpoikani majoittuu saunamökillä ja minulla on käytössäni reilun kymmenen neliön mökkelö.
Vaikka minulla olisi silmät kiinni, tiedän tarkalleen, minkä suuruisia aallot ovat.
Tulevan kesän kalenteri on töiden suhteen täynnä, mutta töiltä liikenevän ajan Sella mökkeilee.
– Kotini on se sielunpaikka – ne koivut, se hiljaisuus, luonto ja vesi. Vaikka minulla olisi silmät kiinni, tiedän tarkalleen, minkä suuruisia aallot ovat. Luen koko ajan sitä, mitä vedessä, maassa ja ilmassa tapahtuu.
Seela Sella sanoo olevansa täydellinen järvi-ihminen. Vaaleankeltainen rantasauna sijaitsee lähes kiinni Tottijärvessä, ja sen ikkunasta avautuu upea maisema. Sella nauttii saunan verannalla istuskelusta, vaikka moottoriveneilijöitä hän haluaisi toppuutella.
– Ajattelen, että menkää pois! Älkää häiritkö lahdenpoukamassamme vuosikymmeniä viihtynyttä joutsenpariskuntaa. Meillä on oma sorsaperhekin.
Eläinrakas näyttelijä ei listisi edes hyttysiä. Hiirenloukkuja ei ole eikä tule.
– Aiemmin meillä oli kaksi hiirtä, Huli ja Vili. Silloiset koirammekaan eivät haukkuneet niille.

Lavalla Seela Sella tuntee olevansa kotonaan, kuvassa Seppo Maijalan kanssa. Kuvan on ottanut Espoon Kaupunginteatterille Yehia Eweis.
2. Kaikki elämän näyttämöt
Jos elämä olisi edennyt suunnitellusti, Sella olisi asunut jo pitkään Jerusalemissa. Hän ja puoliso Elis Sella olivat hankkineet Israelista kerrostalokodin, ja ajatuksissa oli vain piipahdella työkeikoilla Suomessa.
– Mutta sitten se ryökäle meni kuolemaan, hän sanoo vuonna 1992 menehtyneestä puolisostaan.
Leskeksi jäätyään Seela Sella on tehnyt paljon töitä, ja väliaikaiskoteja on ennättänyt olla valtava määrä.
– Ei minulle ole ollut mitään väliä, kun on ollut vain joku punkka jossain. On ihan sama, missä olen asunut, sillä koti kulkee mukanani aina. Koti ovat ajatukseni. Kun suljen itseni omaan kolooni, minulla on turva ja rauha.
Hän on kokenut olevansa kotonaan varsinkin näyttämöllä.
– Lavalla ja minua ymmärtävien ihmisten keskuudessa olen aina kotona. Näyttämöllä en myöskään pelkää mitään, vaan olen turvassa. Esiintymishinku tulee perheeltäni. Vaarini oli perustamassa Valkeakosken Työväen Näyttämöä, mummo ja äiti olivat harrastajanäyttelijöitä.
Tänä keväänä ilmestyvässä Antti Heikkisen kirjassa "Sellasta -Seela Sellan tarina" näyttelijäikoni kertoo seitsemän vuosikymmentä jatkuneesta urastaan.
– Siinä laitetaan elämän ja omaistenkin elämä peliin, läheisetkin joutuvat työkuvioihin mukaan. Kyllä minä perhe-elämänkin aikaan kotona usein vain luin vuorosanoja tai nukuin.
Seela Sellan esikoistytär syntyi Turun Kaupunginteatterin työvuosien aikana, mutta muuten perhe asui Helsingissä. Töölöntorilta muutettiin Munkkiniemeen, Munkkiniemestä rivitalokotiin Metsälään. Elis Sella teki uraa Helsingin kaupungin johtavana kulttuurisihteerinä, näyttelijänä, laulajana ja vastasi perhearjen pyörittämisestä.
– Siihen aikaan oli ihan ihmeellistä, että mies teki kotityöt ja vei lapset tarhaan. Mutta Elis teki kaiken, kävi kaupassa ja teki ruoatkin.
3. Koti Helsingissä
Nykyiseen kotiin muuttaessaan Seela Sellasta tuli kolmatta kertaa elämässään munkkiniemeläinen. Ensimmäisen kerran hän asui Munkkiniemessä teatterikoululaisena. Nykyisessä, tyttärensä löytämässä kodissa hän on viihtynyt 25 vuotta.
Olohuoneessa tärkeintä on iso ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu perhettä ja ystäviä. Kotitalossaan Sella tuntee kaikki asukkaat vähintään ulkonäöltä, osan koirien kautta. Kotitalossa asuu yli kymmenen koiraa.
– Yläkerrassani on ihana, Ukrainasta löytökoiria Suomeen tuova tyttö. Pari viikkoa sitten tuli juuri kolmijalkainen koira, jolle naapurini löysi hyvän kodin.
Kotikulmilla tutuiksi ovat tulleet myös laitapuolen kulkijat.
– Pultsarit uskaltavat puhua minulle ja kysyvät aina, että mistäs sinä Seela nyt olet tulossa. Ja kyllä minä tunnen heitä aika paljon siksikin, että olen auttanut Hurstin porukoissa.

Hänen reviirinsä kaventui äkisti lokakuisen aivoinfarktin jälkeen.
– Viis kaupassa käynnistä ja muusta, mutta kun en päässyt autolla koirapuistoon!
Nyt Sella on saanut ajokorttinsa takaisin, ja Nasu-koira on päässyt palaamaan kotiin. Työpäivien jälkeen Seela käy pitkälleen sohvalle ja huutaa: Nasuli, tule tänne näin.
– Siinä me sitten rentoudutaan, kutsun oloamme ”kiusataan koiraa” -rutiiniksi. Se tarkoittaa, että paijaan Nasua niin pitkään, että Nasu tuntee, että nyt riittää, en kestä enää!
Kodissa on esillä fanilahjoja, kuten nukkeja ja virkattuja pikkueläimiä. Seinillä on taidetta ja kunniakirjoja.
– Olisipa äitini nähnyt, kun sain Taideyliopiston kunniatohtorinhatun! Lapsille olen sanonut, että säästäkää Jussi-patsaat ja tohtorinhattu ja tapelkaa niistä, Sella sanoo ja virnistää.
Nykyisin hän käy työkseen muun muassa puhumassa vanhenemisesta, rohkeudesta ja erilaisuudesta. Hän toivoo voivansa asua nykyisessä kodissaan loppuun saakka. Tottijärven kesäpaikastaankaan hän ei haluaisi luopua.
– Sitä kaipaisin, vaikka onhan se paikka aina päässäni ja sielussani, hän sanoo
5 kysymystä kodeista
Esine, joka on kulkenut mukanasi kodista toiseen?
Kaksi korua; medaljongissa on edesmenneen puolisoni kuva, ja Daavidin tähti -korun Elis osti minulle vuonna 1962 Lontoon Portobello Roadilta.
Mitä muistat ensimmäisestä lapsuudenkodistasi?
Asuimme puutalon alimmassa kerroksessa. Äitini avasi aina ikkunan tarkastaakseen, olenko pysynyt pihalla.
Mitä haluaisit muuttaa nykyisessä kodissasi?
En mitään. Sain kaksi kertaa kaaduttuani turvarannekkeen, eli nyt minulla on henkisen turvan lisäksi myös tekninen turva.
Missä kodissasi et viihtynyt ja miksi?
Olen viihtynyt ihan kaikkialla. Jopa maisemat ovat olleet kivoja, erilaisia.
Millainen on seuraava kotisi?
Kävin lasten kanssa tutustumassa palvelutaloihin, mutten halua sulkeutua mihinkään. Minun täytyy saada virikkeitä aivoille ja olla kontaktissa ihmisiin, käyn töissäkin joka päivä.
Lue myös
- Niko Saarinen muutti äidin helmoista "Keravan lottovoittoon" – mediapersoonan 3 tärkeintä kotia
- Siivouskuningatar Auri Kananen esittelee 3 tärkeintä kotiaan: Kotona miehellä on yksi kielto
- Rivitalon ”klassinen kirous” ajoi muuttopäätökseen – Christoffer Strandberg näyttää 3 tärkeintä kotiaan
- Laulaja Sara Siipolan 3 tärkeintä kotia: Viimeinen muutto vei pois Helsingistä, ja tältä koti näyttää