Talven aikana kertyneet lumikasat sulavat lämpiminä kevätpäivinä vauhdilla. Tänä talvena pihojen lumimassat saattavat olla hyvin suuria.

Suomessa rakennusten tulee kestää tavanomaiset sääilmiöt. Sulamisvesivahinkojen estäminen, kuten tonttien salaojien ja ojien toiminnan säännöllinen tarkistaminen, kuuluvat normaaleihin kiinteistön huoltotoimiin. Omakoti- ja rivitaloasujan on siis varmistettava, että sulamisvedet eivät pääse vahingoittamaan talon rakenteita.

Pohjola Vakuutuksen teettämän kyselyn mukaan omakotitalon omistajista kuitenkin vain noin 45 prosenttia tekee tarkastuksen säännöllisesti. 10 prosenttia ei ole tarkistanut ojia tai salaojia koskaan. Sulamisvesien aiheuttamia vahinkoja ei välttämättä vakuutus korvaa.

Viisi vinkkiä estää sulamisvesien aiheuttamia vahinkoja

  1. Siirrä talven aikana kertyneet lumimassat kauemmas talon seinustoilta.
  2. Tarkista rännien kunto, että sulamisvesi pääsee pois katoilta.
  3. Varmista, että sulamisvesi ei pääse kellaritiloihin. Maanpinnan alapuoleisissa varastotiloissa säilytettävä kosteus- ja kastumisvahingoille altis omaisuus on sijoitettava vähintään 10 cm:n korkeudelle lattian pinnasta.
  4. Kun lumi on sulanut, tarkista, että tontin ojat, salaojat ja sadevesikaivot ovat toimintakuntoisia.
  5. Varmista, että pihamaan kallistukset on tehty oikein ja sulamisvedet pääsevät valumaan poispäin rakennuksista. Pidä myös huolta, että vedet eivät pääse valumaan naapureiden rakennuksiin. Kiinteistön omistaja on vastuussa omalta tontiltaan naapurin puolelle valuneiden sulamisvesien aiheuttamista vahingoista.
Olipa kotona sattunut vahinko iso tai pieni, aiheuttaa se harmia ja usein myös ylimääräisiä kuluja. Kotivakuutus turvaa samalla kertaa sekä rakennuksen että tavarasi esimerkiksi äkillisen vuotovahingon, murron tai tulipalon varalta. Lue lisää.

Lue myös:

Seuraa kattojen lumikuormia – kotivakuutus ei lähtökohtaisesti korvaa lumen tai jään kodille tai irtaimistolle aiheuttamia vahinkoja

Kellari täyttyy sadevedestä – korvaako vakuutus?

Myrsky kaatoi puun taloni päälle – mitä voin tehdä?