Nyt on erinomainen aika laittaa mökki vuokralle, sillä kesä on mökkivuokrauksen kulta-aikaa.

Parhaiten kauppansa tekevät omarantaiset mökit, joissa on omakotitalon mukavuudet ja hoidettu piha. Jos mökkisi kuuluu tähän kategoriaan, voit odottaa yli tuhannen euron viikkovuokraa. 

Vuokramökkien viikkohinnat ovat alimmillaan noin 400 euroa, mutta kalleimmista mökeistä pyydetään jopa 6000 euroa viikossa. Tuottoisimpia ovat Etelä-Suomessa sekä tunnetuissa hiihto- ja ulkoilukeskuksissa sijaitsevat luksusmökit. Paras aika mökin vuokraamiselle kesällä on juhannuksesta elokuun puoliväliin.​

Päätös on tehty, nyt paikat kuntoon!

Ennen mökin vuokrausta siivoa mökki huolellisesti, korjaa rikkinäiset ja repsottavat paikat sekä poista ylimääräiset kalusteet ja tavarat. Valokuvien kaltaiset henkilökohtaiset tavarat eivät kuulu vuokramökkiin. Kunnosta myös piha-alue.

Varaa vuokralaisten käyttöön perusastiat sekä yleisimmin käytetyt siivous- ja ruuanlaittovälineet. Lisäksi siivouskaapista on hyvä löytyä ainakin vaihtopattereita esimerkiksi palohälyttimiin, sulakkeita sekä vaihtolamppuja valaisimiin.​ Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on tehnyt mökin vuokraajalle tarkastuslistan paloturvallisuuden varalta, joka on myös hyvä käydä läpi ennen mökin vuokraamista.

Vuokraanko itse vai käytänkö välittäjää?

Jos haluat vuokrata mökkiäsi itse, markkinoi sitä esimerkiksi AirbnbNettimökki-, Gofinland-, Mökit.fi- tai Oikotie -palveluissa kuvallisen ilmoituksen kera. 

Tee vuokralaisen kanssa aina kirjallinen vuokrasopimus. Siihen kirjataan vähintään vuokra-aika, vuokran suuruus, mitä vuokraukseen kuuluu ja mitkä ovat osapuolten velvollisuudet sekä vuokralaisen korvausvelvollisuus vahinkojen sattuessa. Sopimuksessa voidaan sopia myös varauksen yhteydessä maksettavasta ennakkomaksusta, jonka saat pitää, vaikka vuokralainen peruu sopimuksen. Tyypillinen ennakkomaksu on 20 prosenttia vuokrahinnasta.

Voit jättää vuokraamisen myös välittäjälle, kuten Lomarenkaalle tai Suomen Mökkivuokraamolle. Ne hoitavat markkinoinnin, mökkivaraukset, vuokrasopimusten tekemisen ja vuokraukseen liittyvän rahaliikenteen.

Välittäjä voi tarjota myös muita palveluita. Esimerkiksi Lomarengas tarkastaa ja kuvaa välittämänsä mökit sekä hankkii mökeille irtaimistovakuutuksen, jonka enimmäiskorvausmäärä on 5000 euroa. Välitysfirmat perivät vuokrahinnasta 20–25 prosentin provision. Kulua ei synny, jos mökkiä ei saada vuokrattua.

Palkkaa mökkitalkkari auttamaan käytännön asioissa

Yleensä käytön jälkeinen perussiivous kuuluu mökin vuokralaiselle, mutta pientä viimeistelyä kannattaa valmistautua tekemään. Ihmisten siisteyskäsityksissä on eroja.

Vuokralle laitetun mökin huolto- ja siivoustyöt, asiakkaiden vastaanottaminen ja avaimenluovutukset sitovat vuokraajaa ja vievät paljon aikaa. Jos asut kaukana kesämökistäsi, edestakaisiin matkoihin palaa ajan lisäksi ainakin bensarahaa.

Työt on mahdollista ulkoistaa esimerkiksi paikalliselle mökkitalkkariyritykselle. Etsinnän voi aloittaa vaikkapa kirjoittamalla Googleen sanat mökkitalkkari ja mökin sijaintipaikkakunta. 

Muista vakuutukset ja varotoimet

Ennen kuin aloitat vuokraamisen, ota yhteys vakuutusyhtiöösi ja varmista, mitä mökkivakuutuksesi kattaa, jos mökissä sattuu vahinko vuokralaisten aikana. Varmista, että vakuutuksen enimmäiskorvaus tavaroille on riittävän suuri. Yksityisellä mökinomistajalla kannattaa aina olla vakuutus, jolla vakuutetaan mökki irtaimistoineen. Jos vuokraat mökkiäsi pitkäaikaisesti yli kolmen kuukauden ajan, kannattaa mökki turvata kattavalla vuokranantajan vakuutuksella.

Vuokraustoiminnassa on vakuutusnäkökulmasta silti aina pieni riski: jos vuokralainen aiheuttaa vahinkoja tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan, vakuutus korvaa ainoastaan palo- ja vuotovahingot. Muut vahingot jäävät vuokranantajan kärsittäväksi.

Ennen kuin vuokraaja saa avaimet, tarkista palovaroittimien toimivuus ja hanki tarvittavat ensisammutusvälineet. Jos mökissä on käytössä takka, myös häkävaroitin on tärkeä. Pane kaikki arvotavarat lukolliseen kaappiin vuokrauksen ajaksi tai vie arvotavarat pois mökiltä.

Ilmoita vuokratulot verottajalle vähennyksineen

Mökin vuokrauksella tienaamasi vuokratulo on pääomatuloa, josta maksetaan veroa 30 prosenttia 30 000 euroon saakka ja sen jälkeen 34 prosenttia. Verotettavasta tulosta voi kuitenkin vähentää vuokraustoiminnan kuluja, kuten vakuutusmaksut, mökin vuosikorjaukset sekä vesi-, sähkö- ja lämmityskulut. Vuokratulo ja vähennettävät kulut ilmoitetaan veroilmoituksessa. Lue lisää vuokratulojen verotuksesta täältä.

Lähteet: myyntipäällikkö Mia Kinnunen, Lomarengas Oy sekä tuoteasiantuntija Hannu Partanen ja korvauspäällikkö Sini Kujala Pohjola Vakuutus.

Lue myös:

Tällainen vuokramökki viedään nyt käsistä – vuokraaja, panosta mukavuuteen ja ruokapöytään

Mökkiä vuokraamassa? – Varmista myös paloturvallisuus

Vakuutusvinkit sijoitusasunnon omistajalle – Näin turvaat vuokra-asuntosi

Artikkeli on julkaistu 24.5.2017 ja sitä on päivitetty 8.6.2023.