Oman sijoitusasunnon vuokraamisessa on aina omat riskinsä ja huolensa: mitä jos asunnossa sattuu vahinkoja? Mitä jos menetän vuokratulot putkivahingon takia?

Vuokranantajan vakuutus eli sijoitusasunnon kotivakuutus vastaa moniin vuokranantajan huolenaiheisiin. Se kattaa esimerkiksi sijoitusasunnon pinnat, kiintokalusteet, irtaimiston ja vaikkapa parvekelasit. 

Vuokranantaja voi täydentää sijoitusasunnon kotivakuutuksen turvaa lisäturvilla. Lisäturvalla voi varautua vuokratulon menetykseen, muille aiheuttamiin henkilö- ja esinevahinkoihin sekä mahdollisten riitatilanteiden aiheuttamiin kustannuksiin. Lisäturva on mahdollista ottaa asuntokohtaisesti. 

Miksi lisäturvia kannattaa ottaa?  

– Vuokranantajan vakuutukset tuovat sijoitusasunnolle merkittävää lisäturvaa. Taloyhtiön, kiinteistön tai vuokralaisen omat vakuutukset eivät usein riitä. Vuokralaisen vakuutus voi päättyä tietämättäsi, tai taloyhtiö tai kiinteistö on voinut ulkoistaa yhtiöjärjestyksessä tai -kokouksessa esimerkiksi kattorakenteet ja LVI:n osakkaiden vastuulle, Pohjola Vakuutuksen tuoteasiantuntija Hannu Partanen kertoo.  

Täydennä vuokrakohteittesi kotivakuutuksia lisäturvilla

Mihin tarpeisiin mikäkin lisäturva vastaa? Vuokranantajan vastuuvakuutus kattaa vahingot, josta asunnon tai kiinteistön omistaja on vastuussa. Jos omistaja aiheuttaa esimerkiksi remontoidessaan vuokra-asuntoa vahinkoa taloyhtiön kiinteistölle tai vuokralaisen irtaimistolle, vastuuvakuutus korvaa vahingot vuokralaiselle.  

Vuokranantajan oikeusturvavakuutuksella vuokranantaja voi varautua sijoitusasuntoa tai kiinteistöä koskeviin riitoihin esimerkiksi asunnon myynti- ja ostotilanteissa. Keskeytysvakuutus taas korvaa, jos asunto tai kiinteistö on esimerkiksi vesivahingon takia kokonaan tai väliaikaisesti asuinkelvoton ja vuokratulo jää saamatta remontin aikana. 

– Monen vuokranantajan suuri huoli on putkivahinko, jolloin voi menettää useiden kuukausien vuokratulot. Keskeytysvakuutus tuo turvaa jopa 12 kuukauden ajaksi. Tämä uusi lisäturva voi myös vauhdittaa aiemmin sijoitusasuntotoiminnan aloittamista empiviä henkilöitä tarjoamaan sijoitusasuntonsa vuokralle, Partanen selventää.  

Vuokranantajan kotivakuutus korvaa myös vuokralaisen tai hänen vieraansa tahallisella tai törkeällä huolimattomuudella aiheutettuja palo- ja vuotovahinkoja. Vuotovahinkoja korvataan, jos asunnolle on lisäksi otettu putkistovuototurva.  

– Sijoitusasunnon omistaja voi nukkua yöunensa paremmin, kun vuokra-asunnolla on laaja turva. Vakuutusmaksut eivät ole suuria ja ne ovat verovähennyskelpoisia. Esimerkiksi helsinkiläiskaksion vastuu- ja keskeytysvakuutus kustantavat keskimäärin 35 euroa vuodessa, Partanen kertoo.  

Vuokralainen tarvitsee oman kotivakuutuksen 

On hyvä muistaa, että vuokranantajan vakuutukset eivät poista vuokralaisen oman kotivakuutuksen ja vastuuvakuutuksen tarvetta. Vuokralaisen oma kotivakuutus turvaa hänen oman irtaimistonsa. Jos vuokralainen aiheuttaa esimerkiksi taloyhtiölle vahingon huolimattomuudellaan tai varomattomuudellaan, vastuuvakuutus korvaa vahingon.

Omistatko yhden vai useamman sijoitusasunnon?  

Sijoitusasunnon vakuutustarve vaihtelee sen mukaan, kuinka monta sijoitusasuntoa itse tai samassa taloudessa asuvat henkilöt omistavat.  

– Jos sinulla on jo Pohjola Kotivakuutus omassa asuinkodissasi ja omistat vain yhden sijoitusasunnon, taloutesi omat oikeusturva- ja vastuuvakuutukset kattavat myös sijoitusasuntosi. Näissä tapauksissa suosittelemme sinulle lisäksi vuokranantajan keskeytysvakuutusta, Partanen selventää. 

– Jos taas taloutesi omistaa useamman kuin yhden sijoitusasunnon, sinun täytyy ottaa kotivakuutus ja valinnaiset vakuutukset asuntokohtaisesti kaikille sijoitusasunnoillesi ja -kiinteistöillesi, hän jatkaa. 

Pohjola Vuokranantajan vakuutus on luokiteltu yhdeksi parhaimmista laajan vakuutusturvan tarjoajista Suomen Vuokranantajien teettämässä vakuutusvertailussa (koko vertailu luettavissa Suomen Vuokranantajat ry:n jäsenille). Vuoden 2023 vertailussa vakuutus sai kiitosta muun muassa sen kattavuudesta, hintakilpailukyvystä ja sen laajasta räätälöitävyydestä.

Lue myös:

Vuokranantaja, näillä 10 vinkillä vältät virheet vuokralaisen valinnassa

Juttu on julkaistu 1.4.2022 ja sitä on päivitetty 21.3.2024 Suomen Vuokranantajien vakuutusvertailun tuloksella.