Asuntokaupoillakin taito ja viisaus karttuvat kokemuksen myötä. Useampaan otteeseen ostoksilla olleet jakoivat parhaat kodinostotärppinsä. Muista siis ainakin nämä tehdessäsi elämäsi kalleinta ostosta.

Kartoita kunto, tarpeet ja tulevat remontit

Jaana, 37: "Ei enää remppoja"

Ensimmäisellä kerralla ostin rivitalo-osakkeen silloisen kumppanini kanssa. Kaikki meni sinällään ihan hyvin, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä, mitä oikein ajattelin. Emme tehneet kunnollista vertailua ja ostimme ihan kivan asunnon, johon piti tehdä kylpyhuoneremontti. Kylpyhuone olikin sitten pois käytöstä kuukauden, ja sinä aikana piti käydä taloyhtiön vessassa ja suihkussa. Remonttimiesten epäluotettavuus oli ärsyttävää ja väsyttävää. Se aiheutti myös aikamoista aikataulujen sumplimista päivätyön kanssa, kun piti olla paikalla, vaikka eivät he sitten olisi tulleetkaan.

Nyt, kun katselimme ostettavaa asunto-osaketta nykyisen kumppanini kanssa, listalla oli myös kohteita, joissa oli putkiremppa juuri alkamassa tai päällä. Olisimme voineet asua nykyisessä vuokra-asunnossa ja muuttaa valmiiseen. Laskelmat kuitenkin osoittivat, ettei se monessakaan tapauksessa olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Päädyimme uudiskohteeseen helppouden takia. Pääsimme silloin myös vaikuttamaan sisustusratkaisuihin.

Juha, 43: "Näin potentiaalin"

Kolmansilla asuntokaupoilla ostin ensimmäistä kertaa omakotitaloa, joten teetätin kuntokartoituksen välttyäkseni yllätyksiltä. Osasin myös edellisiä kertoja paremmin katsoa sen hetkisen varsin ruman ja huonoilla materiaaleilla remontoidun ulkonäön taakse, ja nähdä talon potentiaalin.

Tutustu alueeseen

Anna, 36: "Mieti, missä on hyvä koti"

Toisella kerralla otin huomioon sen, millainen on hyvä koti lapsiperheelle. Ensimmäinen asunto ostettiin lapsettoman näkökulmasta, ja se oli hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa.

Seuraavalla kerralla tutustuisin ehkä vielä enemmän kyseisen alueen kehityssuunnitelmiin. Varsinkin uuden alueen kohdalla olisi hyvä tietää, mitä palveluita sinne on tulossa. Jos ostaisin uudiskohteen, käyttäisin myös enemmän aikaa materiaalien ja ratkaisujen valintaan.

Laura, 43: "Kaavoitus kertoo"

Nykyisin tutustun paljon tarkemmin itse asunnon lisäksi esimerkiksi alueen kaavoitukseen ja kaupunginosan kehittymiseen. Enää varsinainen asunto ei ratkaise kauppaa, vaan enemmänkin juuri alueen kehitys ja ympäröivä miljöö, taloyhtiön taloustilanne ja alueen palvelut.

Essi, 37: "Vuodenaika voi hämätä"

Opin, että ostettava talo voi näyttäytyä eri valossa talvella ja kesällä. Kesällä talon piha oli paratiisi kaikkine kukkineen, ikkunoista tulvii valoa ja pensasaita suojasi pihaa kauniisti. Talvella tilanne oli eri: lumitöitä riitti, osa pensasaidasta kuoli, sekä ovista ja ikkunoista puhalsi kylmää ilmaa enemmän kuin olimme ajatelleet. Myös alueen betoniset kerrostalot näkyivät suoraan ikkunoista sisään talvella. Ehkä ihastuin turhan paljon kesän kauneuteen ensimmäisellä ostokerrallani. Mieti aina miltä alue näyttää myös eri vuodenaikoina.

Varmista talous

Jaana, 37: "Otimme pankin vakuuden"

Toista asuntoa ostaessamme otimme säästämäni käsirahan lisäksi pankin tarjoaman maksullisen vakuuden. Emme halunneet sotkea takaamiseen lähisukulaisia, niin kuin ensimmäisellä kerralla. Olemme myös puhuneet keskinäisestä testamentista, koska emme ole naimisissa – tätä ei ensimmäisellä kerralla sivuttu sanallakaan. Otimme tällä kertaa myös lainaan sidotut henki- ja tapaturmavakuutukset.

Virva, 39: "Kilpailuta"

Vinkkini asunnon ostajalle kuuluu: pyydä lainatarjous ja -lupaus pankista heti, kun alat katselemaan asuntoja. Tiedät silloin, minkä hintaisia voit katsella. Muista myös varmistaa, että lainalupaus on voimassa.

Katsele myös hieman kalliimpia asuntoja ja anna tarjous alakanttiin. Joskus voi osua kohdalle. Älä kuitenkaan tarjoa sellaisesta asunnosta, jossa et oikeasti halua asua. Muista myös varmistaa, että jos ilmoituksessa on velaton myyntihinta, budjettisi kestää sittenkin, kun taloyhtiön lainaa ruvetaan maksamaan.

Laura, 43: "Tutkin paperit tarkkaan"

Olen ostanut tähän mennessä kuusi asuntoa, ensimmäisen parikymppisenä. Silloin yritin kyllä parhaani mukaan tutkia asuntoa ja miettiä tulevia kustannuksia, mutta aika kepein perustein ne kaupat tuli tehtyä. Esimerkiksi lainoja ei silloin oikein voinut vertailla, lähinnä otin sieltä mistä sain. Myöhemmissä kaupoissa lainojen kilpailuttaminen on ollut tärkeää.

Myös ymmärrys remonteista on kasvanut. Pommikuntoisen asunnonkin uskaltaa ostaa, kun tietää, mitä sille pitää tehdä ja millaisia kustannuksia siitä syntyy.

Tutkin myös yhtiöpaperit tarkkaan ja erotan sieltä olennaisen. Vastikkeen suuruus jo usein kertoo paljon siitä, minkälainen yhtiön taloustilanne on. Taloyhtiön remonttihistoria on olennainen. Joskus on kivoja ja hyvän hintaisia asuntoja myynnissä kohtuullisilla vastikkeilla, ja sitten näkee, että siellä ei ole 50 vuoteen tehty juurikaan remontteja, jolloin asumiskulut tulevat myöhemmin nousemaan tosi paljon.

Muista maltti

Virva, 39: "Odota, niin kyllä sopiva löytyy"

Toisella kerralla asuntoa ostaessa meinasi tulla ongelma, kun hyvää ja hinta–laatu -suhteeltaan oikeaa kohdetta ei meinannut löytyä. Oli jo epätoivo, ja meinasimme ostaa sen, mikä seuraavaksi tulee vastaan. Onneksi järki tuli päähän.

Puolisen vuotta odottelimme ja katselimme ennen kuin se oikea löytyi. Sanoisin siis, että älä hätäile. Odota, niin kyllä hyvä ja sopiva löytyy.

Terhi, 33: "Älä jää kahden loukkuun"

Teimme kaupat uudesta kodista, vaikka meillä oli vielä vanha myymättä. Se oli aika stressaava tilanne. Vanha asunto jouduttiin myymään lopulta hieman tappiolla, mutta toisaalta se mahdollisti silloin sen kodin saamisen, josta olimme tarjouksen tehneet. Jos nyt vaihtaisin kotia uudelleen, myisin ensin vanhan asunnon pois ja muuttaisin vuokralle, jonka jälkeen etsisin uuden kodin. Opin siis, että myy ensin vanha pois kaikessa rauhassa ennen uuden ostamista. Se vaatii hieman kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuutta.

Anni, 42: "Pidä tunteet kurissa"

Annan asuntokaupoilla liian helposti tunteilleni vallan. Ostan hyvää fiilistä, enkä muista kiinnittää huomiota oleellisempiin asioihin, kuten suuria kunnostuksia vaativiin ongelmiin. Siksi otan aina mukaan järkevämmän kaverin, joka osaa suhtautua tilanteeseen jalat tukevammin maassa.

Oletko ostamassa asuntoa? Lainalaskuri on oiva apu asuntolainan kustannusten suunnitteluun.