Täällä ruuhkavuosien ytimessä usein tuntuu siltä, että oma puoliso kuuluu siihen samaan arkiseen maisemaan, joka aamusta toiseen alkaa alusta ja päättyy samoihin, useimmiten väsyneisiin kuviin. Ainahan se puoliso kuorsaa öisin siinä vieressä. Ainahan se hoitaa pyykit koneeseen. Ainahan se ostaa ne samat ruuat jääkaappiin. Ainahan se viljelee mustia sukkia pitkin olohuoneen lattiaa. Ainahan se on siinä.

Puolisoni ei ole kuitenkaan ikuinen, vaikka kuinka olenkin suunnitellut yhteisiä eläkepäiviä ja elämää ajanjaksolle sitten joskus.

”Asia ei juuri nyt tunnu ajankohtaiselta,” huomaan usein ajattelevani esimerkiksi henkivakuutusten hankkimisen kohdalla. Ja varmaan moni muukin niin ajattelee: toisen kuoleman tai eromahdollisuuden ajatteleminen tuntuu luonnollisesti aika ikävältä ja pelkkä eron tai onnettomuuden ääneen sanominen ikävyyksien manaamiselta.

Kun puoliso kuolee tapaturmaisesti, tuskin kovin moni voi sanoa, että olin siihen varautunut (niin henkisesti kuin taloudellisestikin). Kun ollaan vuosia jaettu kaikki laskut (pahimmassa tapauksessa toinen on hoitanut kaikki perheen raha-asiat) puolison poismeno tai eropäätös voi olla melkoinen isku taloudellisesti sille osapuolelle, joka ei ole voinut varautua yhtäkkiseen yksin jäämiseen.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kuutisen vuotta. Meillä ei ole juurikaan yhteistä omaisuutta, joten omaisuuden jako eron tai kuoleman kohdatessa ei välttämättä vaatisi kovin suuria ponnistuksia. Meillä on yhteinen autolaina, tavanomaisia kodinelektroniikkaa ja muutama taideteos, joilla taitaa olla enemmän tunnearvoa kuin rahallista arvoa. Meillä ei ole yhteisesti omistettua asuntoa tai kesämökkiä.

Me olemme naimisissa, mutta emme ole tehneet avioehtoa, koska emme nähneet sen hyödyttävän meitä millään lailla erotilanteessa silloin, kun menimme naimisiin opiskelijoina. Meille on kuitenkin kertynyt vuosien aikana jonkin verran henkilökohtaista omaisuutta, joten avioehtoasia tulisi ehkä ottaa uudestaan esille. Käytännöllisenä ihmisenä ajattelen, että avioehto säästää hermoja eikä se millään tavalla riko romantiikkaa välillämme: avioehto on rationaalista varautumista siihen, ettei halutakaan olla ikuisesti yhdessä. Eroaminen on todennäköistä pelkästään jo tilastojen valossa, vaikkei siltä henkilökohtaisesti juuri nyt tunnukaan.

Samoin on todennäköistä se, että puolison kanssa ei saadakaan vanheta yhdessä ryppyisiksi sekä harmaiksi, vaan yhteisellä taipaleellamme tapahtuukin jotakin odottamatonta. Puolison kuoleman ajattelu tuntuu jo huomattavasti pahemmalta kuin rakkauden loppuminen. Olen saanut myös viime aikoina huomata lähipiirissäni, ettei ihmisen kuolema ole pelkästään tunneasia, vaan siihen liittyy hirvittävä määrä paperitöitä ja ikävä kyllä myös rahanmenoa perillisille ennen kuin asiat saadaan selvitettyä kaikkien virastojen ja pankkien kanssa.

Kuoleminen ei ole tehty halvaksi. Jos puolisoni tai minä lähtisimme nyt tästä maailmasta pois, en tiedä riittäisivätkö säästöni kattamaan edes omia tai puolisoni hautaamiskuluja. Toisen ihmisen menettämistä ei luonnollisesti mikään raha maailmassa korvaa, mutta raha-asioista murehtiminen voi tuntua murskaavalta, kun tekee surutyötä ja samalla pitää päättää esimerkiksi mitä tehdä pois lähteneen kahdellekymmenelle räsymatolle tai mittavalle CD-kokoelmalle 90-luvun alusta.

Kuolema ja ero ovat asioita, joita kukaan ei toivo, mutta niitä tapahtuu kuitenkin koko ajan. Yhtenä yönä, kun uni jätti heti tulematta, aloin huvikseni laskeskella, miten minun kävisi, jos jäisinkin lastemme ainoaksi vanhemmaksi tai olisinkin yhtäkkiä eronnut. Huonosti siinä kävisi, eikä sen ajatteleminen auttanut ainakaan nukahtamaan. Onni suosii hyvin varautunutta, joten tämän kevään asialistalleni nostin henkivakuutuksen hankkimisen ja avioehdon laatimisen selvittämisen.

Seuraa minua Instagramissa @tittityy‍.

Lue seuraavaksi:

Avioehto - milloin, miten ja miksi?‍

Tutustu henkivakuutukseen‍