Viime vuonna sain olla mukana Team Rynkeby hyväntekeväisyysprojektissa, jossa pohjoismaiset pyöräilyjoukkueet pyöräilevät Pariisiin ja keräävät siten rahaa syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyväksi sekä lasten syövän tutkimustoiminnan ja hoitojen kehittämiseen. Suomessa sairastuu joka vuosi noin 150 lasta ja nuorta syöpään. Syöpä on yleisin lääketieteellinen syy lasten ja nuorten kuolemaan.

Vaikka Pariisiin pyöräily oli toki näyttävin ja mieleenpainuvin osuus hankkeesta, oli koko kausi kiireinen ja tunnerikas. Tapahtumaa edeltävän vuoden aikana harjoittelimme yhdessä 2-3 kertaa viikossa pystyäksemme pyöräilemään tuon reilun 1200 km matkan. Tiiviin harjoittelun lisäksi hakijan tulee sitoutua projektin päätarkoitukseen eli varojen keruuseen mm. hankkimalla tukijoita ja sponsoreita. Vuoden mittaan yhteen hiileen puhaltavista persoonista hitsautuu todellinen huipputiimi!

Talvikausi tehdään monipuolista peruskuntoharjoittelua

Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla huippu-urheilija eikä edes pyöräilijä. Joukkueet kootaan hyvin eri ikäisistä ja taustaisista henkilöistä ja harjoitusohjelma rakennetaan niin, että tarvittava kuntotaso pystytään saavuttamaan ajoissa. Lisäksi polkijoiden fyysistä rasitusta voidaan säätää kunkin ajokunnon mukaan mm. ajoryhmityksellä. Monelle tämä hyväntekeväisyysprojekti toimiikin hyvänä kuntokuurina, koska samanhenkisellä porukalla monipuolista harjoitusohjelmaa tulee noudatettua ja pyörän mittariinkin pitää saada pakolliset 2500 kilometriä ennen starttia kohti Pariisia. Jokaiseen joukkueeseen tarvitaan polkijoiden lisäksi myös huoltohenkilöitä.

Oman tiimimme osalta kymmenen kuukauden mittainen projekti huipentui kahdeksaan pyöräilypäivään Tampereelta Pariisiin ja noin 1400 kilometrin aikana ehdimme kokea yhdessä monenlaista säätä, maisemaa ja tunnetilaa. Vihdoin Pariisiin päästessämme ei tainnut meillä kenelläkään säilyä silmäkulmat kuivana.

Osallistujat opettelevat myös tekemään pyöränsä perushuoltotoimet

Joukkueiden jäsenet kustantavat itse omat pyöränsä, varusteensa ja matkansa. Rynkeby Foods A/S:n puolestaan vastaa hankkeen yleiskuluista, joten kaikki kerätyt varat lahjoitetaan lyhentämättömänä eteenpäin. Vuonna 2017 Team Rynkeby lahjoitti vakavasti sairaiden lasten hyväksi 8,77 miljoonaa euroa. Suomalaistiimien osuus tästä oli 566 000 euroa, ja se lahjoitettiin Sylva Ry:lle ja Aamu Suomen lasten syöpäsäätiölle.

Tänä vuonna tässä Team Rynkeby - God Morgon nimeä kantavassa hankkeessa on mukana noin 1900 pyöräilijää ja 450 avustajaa 48 joukkueessa. Osallistujat tulevat Tanskasta, Ruotsista, Suomesta, Norjasta, Färsaarilta ja Islannista. Suomalaisjoukkueitakin on mukana jo seitsemän; Helsinki, Espoo, Tampere, Jyväskylä, Turku, Oulu ja Vaasa. Joukkueet starttaavat kotipaikkakunniltaan siten, että kohtaavat Pariisissa 7. heinäkuuta.

Suomalaisjoukkueet kokoontuvat yhteiseen lähtötilaisuuteen Helsingin Rautatientorilla perjantaina 29.6. klo 11:30. Joukkueiden huimaa matkaa tästä eteenpäin voit seurata osoitteessa team-rynkeby.fi jossa voit myös osoittaa tukesi ja tehdä lahjoituksen keräykseen. Myös haku ensi kauden joukkueisiin on jo auki – jos kiinnostuit, niin jätä hakemuksesi 17.8. mennessä. Takaan, että hyvän mielen lisäksi saat kokemuksen ja ystäviä joita et unohda!

Kenraalinharjoituksena kokeillaan, miltä tuntuu pyöräillä 200 km kahtena päivänä peräkkäin

Viime kauden matkasta Pariisiin löytyy viisiosainen videosarja Velogin YouTube-kanavalta. Samasta osoitteesta löytyy myös videoita Tampereen tiimin valmistautumisesta.

Muuta evästeasetuksiasi