Suomalaiset yritykset ovat tekoälyn käytön edelläkävijöitä, mutta yhä on varaa kiihdyttää vauhtia

Kyselyssä kaksi kolmesta yrityksestä arvioi, että tekoälyn käyttö lisääntyy kolmessa vuodessa. Tekoäly marssi esiin nopeasti. Sen kehityksessä on yritysten pysyttävä mukana.

Tekoälyä hyödynnetään suomalaisissa yrityksissä enemmän kuin muissa Pohjoismaissa, selviää Microsoftin tekemästä Nordic AI -kyselystä. Etenkin suuret organisaatiot ovat ottaneet tekoälyn omakseen pieniä toimijoita laajemmin.
Microsoftin kyselyn vastaajat uskovat, että generatiivinen tekoäly vaikuttaa työntekijöiden määrään vain vähän. Noin puolet vastaajista arvioi, ettei tekoäly tuo merkittäviä muutoksia. Noin 30 prosenttia odottaa muutoksia vain työrooleissa.
Suomalaiset yritykset kuitenkin näkevät pohjoismaisia kollegoitaan enemmän mahdollisuuksia. Lähes viidennes kyselyyn vastanneista suomalaisjohtajista arvioi, että tekoäly luo uusia työpaikkoja.
Tekoälyn yleistymiseen onkin syytä suhtautua enemmän mahdollisuutena kuin uhkana. Tulevaisuudessa se voi olla tukiäly ja työpari, joka tekee monia rutiiniasioita puolestamme ja auttaa uudistamaan toimintatapojamme.
Miksi tekoäly kiinnostaa juuri nyt?
Tekoäly jaetaan kapea-alaiseen tekoälyyn ja yleiseen tekoälyyn, joka kykenee itsenäiseen ajatteluun kuten ihminen. Viime vuosien aikana lanseeratut laajat kielimallit vaikuttavat tietynlaisissa konteksteissa olevan lähellä jälkimmäistä.
Laajat kielimallit antavat usein hämmästyttävän hyviä vastauksia työelämän tai vapaa-ajan kysymyksiin, ja ne ovat helppoja käyttää. Käyttäjän ei tarvitse osata esimerkiksi ohjelmistokehitystä, vaan nettiyhteys ja selain riittävät. Generatiivisen tekoälyn käyttäminen ei ole edellyttänyt vastaavaa matematiikan tai tietotekniikan osaamista kuin aiempi tekoäly.
Helppokäyttöisyys on laskenut kynnystä tekoälyn hyödyntämiseen myös työelämässä, ja tekoälyä kehittävien asiantuntijoiden profiili on laajentunut.
Lisäksi laajoista kielimalleista on yrityksille on hyötyä aivan uusilla alueilla – luovuutta vaativissa tehtävissä, teknisten roolien sijaan.
Esimerkiksi OP:n ensimmäisiä laajojen kielimallien sovelluksia oli asuntojen myynti-ilmoitustekstin tuottava ratkaisu, jonka pohjalta välittäjä viimeisteli kohteen kuvauksen.
OP:n kokemuksien mukaan generatiivisen tekoälyn kanssa pääsee työarjessa helposti alkuun. Tehokas käyttö vaatii kuitenkin harjaantunutta osaamista ja riskien ymmärtämistä.
OP:n omassa turvatussa ympäristössä toimiva generatiivinen kielimalli Maiju on ryhmän kaikkien aikojen nopeimmin suosiota kasvattanut sovellus. Viikon sisällä lanseerauksesta yli 1 200 käyttäjää suoritti tarvittavat kurssit saadakseen sen käyttöönsä.
Tekoälyn hyödyntäminen on vasta alkutekijöissään
Tekoälyn hyödyntämismahdollisuudet kehittyvät jatkuvasti huimalla vauhdilla, kun tarjolla olevat mallit kehittyvät. ChatGPT:n ensimmäisen version julkaisusta on mykistävästi alle kaksi vuotta aikaa.
Nordic AI -tutkimukseen vastanneilta yrityksiltä on mennyt ohi ainakin yksi hyvin merkittävä käyttömahdollisuus: asiakaspalvelu. OP:n pankki- ja vakuutusasiointiin liittyvistä asiakaspalvelukysymyksistä yli viidesosa ratkeaa ”ohjepankkiin” kootun tiedon avulla.
Kokeiluissamme selvisi, että työntekijän ohjepankkiselailua voisi merkittävästi tukea automatisoidusti. Tällainen harvemmin kysyttyjen asioiden varmistamiseen liittyvä työ on tyypillisesti ihmiselle stressaavaa, koska asiakaspalvelusta odotetaan nopeita vastauksia.
Emme ole välttämättä edes ehtineet tunnistaa, mitä kaikkea tekoälyllä voisi tehostaa. Suomalaisten yritysten on tärkeää olla jatkossakin teknologisen kehityksen eturivissä ja uusien työn tuottavuutta kehittävien työkalujen käyttöönottajana.
OP Ryhmä panostaa uusien käyttökohteiden tunnistamiseen, jotta voimme tarjota työntekijöille ja asiakkaille tehokkaaseen ja turvalliseen tekoälyyn perustuvia innovatiivisia palveluita.
Kirjoittaja Antti Myllymäki työskentelee OP Ryhmän dataan liittyvien hyödyntämismahdollisuuksien ja vastuiden parissa. Hän johtaa OP Ryhmän Data Intelligence -osastoa. OP Median blogissa hän kirjoittaa datasta ja tekoälystä.
Lisää aiheesta
OP Aina auttaa, muistuttaa ja hoitaa kuntoon
