Tältä näyttää etätyö: Kurkistus neljän etätyöntekijän arkeen
Lisää aiheesta
Monet työntekijät ovat nyt reilun vuoden ajan tehneet töitä pääosin kotoa käsin. Pyysimme neljää etätyötä tekevää kuvaamaan työpisteensä ja kertomaan ajatuksiaan etätyöstä.
Etätyö tuli monelle suomalaiselle tutuksi viimeistään keväällä 2020 koronapandemian myötä. Etätyöstä puhutaan paljon, mutta miltä se näyttää? Neljä etätyötä tekevää raotti kotinsa ovea ja kertoo työpisteestään ja etätyökokemuksistaan.
Uusiin ihmisiin on vaikea tutustua etänä – Tomi Alakoski, 49
Työssäni 4H-liiton toimitusjohtajana sidosryhmäyhteistyö on keskeistä. 4H-liitolla on 202 paikallisyhdistystä, jotka kattavat valtaosan Suomen kunnista. Ennen pandemiaa matkustin ympäri Suomea tapaamassa ihmisiä, ja lisäksi pidin yhteyttä kansanedustajiin käymällä eduskunnassa, jossa tuli vietettyä paljon aikaa.
Laajempaa dialogia on vaikea käydä puhelimitse tai Teams-palavereissa, samoin kuin uusiin ihmisiin on vaikea tutustua etänä. Pandemia-aikana olen kuitenkin järjestänyt tapaamiset Teamsillä, ja päiväni on aikataulutettu puolen tunnin palavereilla. Palaverien agendojen on syytä olla tarkkaan mietittyinä.
Koen, että etätyö on minulle väliaikainen ratkaisu, enkä ole erityisesti satsannut työergonomiaan. Työskentelen vanhan kirjoituspöytäni ääressä työtuolissa, jossa ei ole minkäänlaisia säätöjä. Viime keväänä töitä tuli tehtyä vähän eri puolilla asuntoa: sohvalla läppäri jalkojen päällä, parvekkeella tai keittiön pöydän ääressä. Urheilen paljon, ja liikunta on pitänyt minut kunnossa. Otimme viime vuonna koiranpennun, jonka sisäsiistiksi opettaminen tauotti mukavasti työpäivää. Nyt walesinspringerspanieli Mauno makoilee jalkojeni lähellä työpöydän ääressä tyytyväisenä toimistokoirana.
On etätyöskentelyssä paljon hyvääkin. Viime vuodet ovat olleet todella vauhdikkaita, ja oman terveyden kannalta on ollut hyvä, että työmatkat ovat jääneet, työpäivän rytmi on rauhoittunut ja kiire vähentynyt. Kun ei ole työmatkaa, töihin pääsee käsiksi heti aamupalan jälkeen. Myös 4H-liiton viestintä ja vaikuttavuus ovat tehostuneet tänä aikana, koska olemme kiinnittäneet siihen erityistä huomiota muun muassa lisäämällä resursseja.
Koen, että suhtautumiseni etätyöhön ja etänä hoidettaviin asioihin on muuttunut. Teamsin avulla pystyy hoitamaan yllättävän hyvin asioita, vaikkei se livenä tapahtuvaa vuorovaikutusta korvaakaan. On kuitenkin selvää, että jos tällaisesta työskentelytavasta tulisi uusi normaali, se ei olisi työni kannalta yksinomaan hyvä asia. Uskon, että matkustaminen järkevöityy, kun se on jossain vaiheessa taas mahdollista.
Etätyöskentely tuntuu tekohengittämiseltä – Viena Kangas, 33
Työskentelen kuoronjohtajana ja somevaikuttajana. Olen tehnyt somevaikuttajan ja sisällöntuottajan töitä kotoa jo pitkään. Kotini toimii minitoimistona, kuvaustudiona ja nyt koronan myötä myös kuoronjohtajan etätyöpisteenä.
Minulla ei ole varsinaista työpistettä, vaan vaihtelen paikkaa keittiönpöydän, sohvan ja pianon välillä. Kuoronjohtajan työssä piano on tärkeässä roolissa. Laadin pianon äärellä kuorolle etätehtävät ja vedän siinä etäkuorotreenit Zoomin välityksellä.
Kaikki aiemmin livenä tapahtunut toiminta on nyt etänä. Kuorolle etätyöskentely tuntuu tekohengittämiseltä eikä se tunnu kovin palkitsevalta. Virtuaalitreenit eivät korvaa liveharjoittelua. Videokokoontumisissa ei voi olla päällekkäistä keskustelua ja puheenvuoroja joutuu jakamaan. Kaipaan kovasti luontevaa vuorovaikutusta.
Kotona työskennellessä on täytynyt kiinnittää aiempaa enemmän huomiota hyvinvointiin. Aluksi minulla kipeytyi selkä, jota lievittääkseni ryhdyin joogaamaan ja venyttelemään. Satsasin kotijumppavälineisiin.
Etätyöskentelyn hyviä puolia on ajan säästyminen, nyt säästyy 4–5 tuntia viikossa, joka aiemmin meni matkoihin. Palaverit ovat etäaikana napakampia ja pysyvät paremmin asiassa. Kaikki sivuraiteille menevät jutustelut jäävät pois – tässä on hyvät ja huonot puolensa.
Etäajasta varmasti jää hyväksi todettuja käytäntöjä myös koronan jälkeen. Jatkossa tuntuu varmasti hassulta matkustaa kaksi tuntia tunnin palaverin takia.
Saan nukkua aamulla pidempään – Emil Kalliokoski, 25
Asun Tampereella mutta työpaikkani sijaitsee Lahdessa. Aloitin työni markkinointiassistenttina jo ennen valmistumistani 2019. Aluksi työskentelin pääosin toimistossa, ja niinä päivinä asuin vanhempieni luona. Pandemian alussa siirryin lähes kokonaan etämoodiin. Etätyö tuli siinä mielessä hyvään saumaan, että olin jo ehtinyt hyvin päästä sisälle työhöni.
Pidän todella paljon etätyöskentelystä. En ole mikään aamuvirkku, joten on helpottavaa, kun voin aloittaa aamuyhdeksän aikaan ilman työmatkoja. Tykkään siitä, että minulla on rauha ja vapaus tehdä työtä. Etätyötä helpottaa se, että työnkuvani on hyvin selkeä ja tiedän, mitä minulta odotetaan. Käytämme työpaikallani Teamsiä kommunikaatiovälineenä, ja koen että se toimii siinä hyvin.
Meillä ei ole kotona työhuonetta, joten työskentelen keittiön ruokapöydän äärellä. Tämä toimii ihan hyvin, paitsi ergonomia voisi olla parempi, jos minulla olisi kunnon työtuoli. Pitää vain muistaa jumpata välillä, että ryhti pysyy hyvänä. Työpisteeni on viihtyisä ja valoisa, edessä on isot ikkunat, joista on kiva katsella ulos. Siirrän työvälineeni, eli läppärin ja hiiren, työpäivän päätyttyä laatikkoon pois näkyvistä.
Etätyössä on se huono puoli, että näen myös kaiken muun, mitä kotona pitäisi tehdä. Tekemättömät kotityöt häiritsevät työntekoa. Lisäksi pitää itse huolehtia ruokailuista ja tauoista. Työpaikalla se on luontevaa, sillä aina joku huikkaa lounaalle tai kahvitauolle mukaan. Huomaan, että energiatasoni on toisinaan alhaisempi, kuin mitä se yleensä on. Ideaalitilanne olisi se, että työskentelisin puolet etänä ja puolet toimistolla.
Saatan ottaa päiväunet iltapäivällä – Tanja Piha, 45
Toimin myyntijohtajana taloushallinnon tukipalveluita tarjoavassa yrityksessä. Vuosi sitten siirryimme välittömästi kaikkien toimintojen kanssa Teamsiin. Ajattelin aiemmin, että myyntityötä ei voi hoitaa videoyhteyksien avulla, koska myyntityö vaatii luottamuksen rakentamista ja vuorovaikutusta. Onneksi olen huomannut olleeni väärässä. Tiimini on tehnyt todella hyvää tulosta.
Työskentelen enimmäkseen keittiönpöydän ääressä, jossa ergonomiset ratkaisut eivät ole parhaat mahdolliset. Työnantajani on mahdollistanut meille ergonomiset hissipöydät, mutta en ole vielä noutanut omaani työpaikalta.
Etätyöskentely tarjoaa jouston mahdollisuutta arkeen – voin nukkua pidempään ja syödä aamupalan aamun ensimmäisen palaverin aikana. Viime keväänä kärsin selkäkivuista, jonka jälkeen ryhdyin osallistumaan palavereihin. Onnistuimme kannustamaan koko tiimimme kävevelemään tiimipalaverin yhteydessä.
Taukojen ja palautumisen merkitys korostuu etätyössä – 20 minuutin avantouintireissut kesken päivän piristää. Välillä saatan ottaa jopa lyhyet päiväunet iltapäivällä, jonka jälkeen jaksan taas jatkaa energisenä. Etätyöaikana työn ja vapaa-ajan raja häilyy. Tämä haastaa johtamista. Työntekijöillä täytyy olla tarkasti selvillä se, mitä häneltä odotetaan ja viestiä selvästi käytännön toimintatavoista esimerkiksi sairastumisiin liittyen.
Rajoitusten hellitettyä tuskin palataan enää samaan toimistoarkeen kuin ennen koronaa. Työntekijät ovat onnellisempia ja tehokkaampia, kun pystyvät itse vaikuttamaan omaan työskentelyyn. Koronan jälkeen toimistolle palataan niissä tilanteissa, kun ideoidaan uutta tai halutaan keskustella. Työnantajien täytyy pohtia, miten ihmiset saadaan houkuteltua toimistolle.