Korkeakoulututkinnon suorittaminen on kannattava investointi, sanoo erikoistutkija Tuomo Suhonen valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta Vattista.

Suhonen on tutkinut‍ koulutustaustan ja verojen jälkeisten vuositulojen välistä yhteyttä, käytännössä siis koulutuksen tuottoa Suomessa. Lähes kaikilla aloilla kouluttautuminen parantaa mahdollisuuksia työmarkkinoilla ja nostaa yksilön tulotasoa.

Toisaalta korkeakoulutukseen käytetty aika on merkittävä panostus työikäisiltä nuorilta aikuisilta.

– Opiskelijoiden aika on huomattavan arvokasta, vahvistaa taloustieteen professori Roope Uusitalo Helsingin yliopistosta.

Opetushallituksen keräämien tilastojen‍ perusteella vuonna 2017 ylemmän korkeakoulututkinnon keskisuoritusaika oli noin 6,7 vuotta. Tavoitteena on, että opiskelija saisi kandidaatin tutkinnon ulos kolmessa vuodessa ja maisterin tutkintoon kuluisi tämän päälle kaksi vuotta.

Uusitalon mukaan työelämästä pois oleva aika ja korkeakoulutuksen saama julkinen rahoitus ovat tärkeimmät menoerät, kun laskee koulutukselle hintalappua. Opiskelijoille maksetut tulonsiirrot, kuten opinto- ja asumistuki, sisältyvät laskennallisesti opintoihin käytettyyn aikaan.

Erikoistutkija Suhonen kuitenkin muistuttaa, että opiskelijan työelämästä pois oleva aika on pieni suhteessa sen hyötyihin.

Kaikkea ei voi mitata rahassa

Korkeakoulutuksen tuotto-odotuksilla alakohtaiset erot ovat suuret.

Yliopistosta humanistisilta ja taidealoilta valmistuneet kuuluvat pääsääntöisesti alimpaan tulokolmannekseen. Kaikista yliopistokoulutuksen saaneista esimerkiksi lääketiedettä, hammaslääketiedettä ja oikeustiedettä opiskelleet kuuluvat selvästi ylimpään kolmannekseen.

Suhosen mukaan yksilön koulutukselleen saama tuotto antaa viitettä yhteiskunnallisesta tuotosta. Toisaalta voidaan pohtia, onko koulutuksella vuositulo-odotuksissa näkymätöntä hyötyä.

– Taidealoilta valmistuneet eivät yleensä tienaa paljon. Mutta löytyykö koulutuksesta jotain muuta merkittävää yhteiskunnallista hyötyä, Suhonen kysyy.

Professori Uusitalo pohtii samaa kysymystä.

– Tällä hetkellä muut kuin taloudelliset mittarit ovat suuri tutkimuskohde koulutuksen tuotoissa ja kustannuksissa, Uusitalo sanoo.

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että rahassa ei voi mitata kaikkea.

Erikoistutkija Suhosen mielestä kasvatustiede on hyvä esimerkki. Opetusalalla työskentelevät vaikuttavat konkreettisesti opetukseen ja sitä kautta oppimiseen ja osaamisen kehittymiseen. Kasvatustieteellisestä koulutuksesta on selkeää yhteiskunnallista hyötyä, mutta se ei näy yksilön tulotasossa.

Mittarit ratkaisevat

Eri koulutusten vertaaminen keskenään on vaikeaa. Onko esimerkiksi opetusalan arvo suurempi kuin taidealojen?

Professori Uusitalo vertailisi mieluummin kauppatieteellistä ja kasvatustieteellistä koulutusta, jotka ovat kustannuksiltaan samaa kokoluokkaa.

Rahallisten tuotto-odotusten sijaan voidaan laskea muun muassa perustettavien yritysten ja korkeakoulutettujen hakemien patenttien määrää. Myös henkilökohtaista tyytyväisyyttä ja onnellisuutta voidaan selvittää.

Näihin indikaattoreihin liittyy kuitenkin mittaamisen ongelma. Miten luotettavana voi pitää ihmisen itsensä arvioimaa onnellisuutta? Mihin ja miten sitä verrataan realistisesti?

Uusitalo pitää taloudellisia mittareita perusteltuna tapana eritellä koulutuksen kustannuksia, vaikka siihen liittyy rahassa mittaamattomia arvoja. Yksikään tutkimus ei pysty erittelemään koulutuksen kokonaisvaltaista tuottoa luotettavasti.

Jotenkin kustannuksia ja tuottoja on mitattava.

Maksuttomuus ei takaa tasa-arvoa

Opettajien tulotaso on selvästi pienempi kuin kauppatieteellisen tai liiketalouden koulutuksen saaneiden. Pitäisikö yhteiskunnan kannustaa opettajakoulutukseen hakeutumista tukemalla alan opiskelijoita taloudellisesti eri tavalla kuin muita opiskelijoita?

Samaa kysymystä voi pohtia monesta eri näkökulmasta.

Vuositulo-odotusten valossa ainakin lääketieteellinen, oikeustieteellinen ja kauppatieteellinen koulutus ovat kannattavia henkilökohtaisia investointeja. Voisiko näiden alojen opiskelijoilta vaatia enemmän taloudellisia panostuksia omiin opintoihinsa kuin muilta? Esimerkiksi pieninä lukukausimaksuina?

Uusitalon mielestä Suomessa ei voi vakavasti keskustella yliopistojen lukukausimaksuista. Vahvan poliittisen yhteisymmärryksen mukaan maksuttoman korkeakoulutuksen uskotaan lisäävän mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Periaatteessa kaikilla on sama mahdollisuus kouluttautua, mutta yksilö ei voi vaikuttaa esimerkiksi perhetaustaansa, joka ohjaa koulutukseen hakeutumisessa. Tutkimusten‍ mukaan akateemisesti koulutetun perheen nuoren todennäköisyys osallistua yliopistokoulutukseen on noin kahdeksankertainen verrattuna ei-akateemisessa perheessä kasvaneeseen nuoreen.

Vahvistaisivatko lukukausimaksut tätä asetelmaa vai purkaisivatko ne sitä?

Korkeakoulutuksen maksuttomuus ei takaa tasa-arvoa, vaan lukukausimaksuilla ja stipendijärjestelmällä saatettaisiin jopa edistää sitä – ainakin koulutuksen osalta.

Lukukausimaksujen lisäksi on olennainen kysymys, miten korkeakoulutuksen panostukset kohdennetaan.

Uusitalon mielestä on perusteltua, että esimerkiksi kauppatieteellistä koulutusta lisätään.

– Kaupallinen koulutus on yleisesti melko halpaa, valmistuneet työllistyvät hyvin ja saavat kohtuullisen hyvää palkkaa, Uusitalo summaa.

Taide- ja kulttuurialoilla ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen on noin neljä kertaa kalliimpaa kuin kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaminen.

Toisaalta Suomessa voi jo nyt opiskella kauppatieteitä kymmenessä yliopistossa ja kolmella sivukampuksella. Lisäksi liiketaloutta opetetaan lähes jokaisessa ammattikorkeakoulussa.

Opintoajat ovat liian pitkiä

Tilastokeskuksen koulutustilastojen‍ mukaan ammattikorkeakouluopiskelijoista 68 prosenttia suorittaa tutkinnon määräajassa. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaa määräajassa vain 23 prosenttia. Maistereiden valmistumisajan seuranta on tärkeää, sillä useimmat opiskelijat suorittavat sekä ylemmän että alemman korkeakoulututkinnon.

Opintojen venähtämistä on pyritty hillitsemään opinto-oikeutta rajaavalla lailla, joka astui voimaan vuonna 2005. Valmistumisajat ovat sen jälkeen lyhentyneet, mutta siihen on saattanut vaikuttaa myös opintotuen suoritusvaatimusten tiukentuminen.

Korkeakoulututkinnon suorittamiseen tarvittava aika on suurin piirtein sama kaikille. Opintoihin käytetty aika vaihtelee sen mukaan mitä muuta tekee opintojen ohella.

Professori Uusitalon mukaan järkevintä olisi laskea opintoihin käytetty aika ja kertoa se hypoteettisella palkalla, jonka opiskelija olisi saanut ilman tutkinnon suorittamista.

Olennaista on opiskelijan aika.