Jyväskylän kotitalousoppilaitos, talouskoulu, oli jyväskyläläisen Salla Laajavaaran ensimmäinen opinahjo peruskoulun päätyttyä vuonna 2002. Hän valitsi sen saadakseen luontevan jatkumon niille hommille, joissa vapaa-ajallaankin viihtyi.

– Olin pyörittänyt vapaaehtoisena paikallisen teatterin kahvilaa ja talouskoulussa sain täydennystä niille opeille, esimerkiksi elintarvikkeiden käsittelylle, Laajavaara kertoo.

Kun talouskoulun opinnot päätyivät, Laajavaara jatkoi samassa oppilaitoksessa ja suoritti kotitalous- ja kuluttajapalvelujen perustutkinnon. Laajavaara suuntautui opinnoissaan kiinteistöjen viher- ja puhtaanapitotöihin.

– Niihin töihin työllistyin jo koulun aikana määräaikaisesti. Lisäksi jatkoin vuoteen 2004 asti kesäisin vapaaehtoisena Jyväskylän Työväenteatterilla Ainolan kesäteatterin kahviossa.

Kun Laajavaara valmistui vuonna 2005, hän työskenteli neljän vuoden ajan Jyväskylässä eri siivousfirmoille. Halu monipuolistaa osaamista sai hakeutumaan vielä ammattikorkeakouluun, mistä hän valmistui vuonna 2012 restonomiksi.

– Ajattelin silloin, että minusta tulee kiinteistöpuolen esimies siivoushommiin. Pääsinkin töihin alan yrityksiin. Perehdytin siellä siivoojia ja valvoin laatua. Ja juoksin tietysti läpi kaikki siivouskohteet, jos kukaan muu ei mennyt, Laajavaara nauraa.

Paikasta oli tarkoitus tulla vakituinen, mutta pitkään vaivanneet selkäkivut tulivat esteeksi. Laajavaara ei saanut koeajan puitteissa työhönsoveltuvuuslausuntoa ja työsuhde purettiin koeajalla.

– Se oli epämukava keskustelu, Laajavaara muistelee.

– Mutta ehkä se kuitenkin oli onni. Tajusin itsekin, ettei selkäni kestäisi sitä työtä kovin pitkään. Ala oli haastava myös henkisesti. Minulla olisi ollut parannusehdotuksia ja olisin halunnut esimerkiksi brändätä ammattia houkuttelevammaksi, mutta sellaiselle ei ollut tilaa.

Vaikka vakipaikka menikin sivu suun, Laajavaara jatkoi vielä vuoden verran saman yrityksen listoilla määräaikaisena, kun muualta ei tärpännyt töitä.

– En halunnut jäädä tyhjän päälle ja olen aikamoinen työnarkomaani. Olihan se vähän karua, että vakipaikkaa ei irronnut, mutta työni silti kelpasi edelleen, hän naurahtaa.

– Kun määräaikaisuuskin loppui, lähdin ihan sovussa. Minulla oli tosi ihana esimies, en moiti siitä yhtään.

Mitä ihmettä seuraavaksi?

Työt loppuivat vuonna 2013. Siitä alkoi vimmainen työnhaku ja repaleinen työttömyyden ja pätkähommien aika. Laajavaara kertoo laittaneensa kuukauden aikana 60 työhakemusta matkaan, mutta mikään ei tärpännyt. Vain kahteen ylipäätään vastattiin.

Kaikkein mieluiten Laajavaara olisi tehnyt markkinointiassistentin hommia. Hän oli taitava itseoppinut sosiaalisen median käyttelijä ja se maailma kiinnosti kovasti. Pohjakoulutus kuitenkin puuttui, ja sitä ilman oli vaikeaa löytää töitä.

– Toivoin, että saamalla jalkani jonkun oven väliin olisin voinut näyttää taitoni käytännössä, mutta se ei onnistunut, Laajavaara muistelee.

Niinpä Laajavaraa lähti hakemaan kaivattua pätevyyttä. Tammikuussa 2015 hän pääsi opiskelemaan audiovisuaalista verkkoviestintää aikuisopistossa. Kyse oli täydennyskoulutusta, johon olisi tarvittu koodaamistaitoja, joita Laajavaaralla ei ollut, mutta tuuria oli.

– Minut otettiin mukaan, koska ryhmässä oli liian vähän hakijoita. Pärjäsinkin taidoillani ihan hyvin.

Opiskelun ohella Laajavaara teki erilaisia lyhyitä kampanjatöitä, vapaaehtoisprojekteja ja verkkosivuja. Kun opinnoissa oli kesällä tauko, tuli vastaani paikka festivaalien markkinointitöissä. Laajavaara sai paikan, mutta löysi itsensä toivomiensa töiden sijasta vanhoissa tutuissa hommissa.

– Kun paljastui, että minulla on siivoustausta, päädyin kesäksi juoksemaan läpi festarivessoja, Laajavaara nauraa.

– Tuntui, että usko niistä hommista irti pääsemiseen loppuu.

​

Unelma toteutui yhtäkkiä

Kun viestinnän opinnot edistyivät ovi, jonka väliin jalkaa laittaa, raottui viimein. Laajavaara pääsi harjoittelijaksi suureen kaupan alan konserniin. Tehtävänä oli esimerkiksi laatia sosiaalisen median ohjeistuksia ja tuottaa sisältöjä. Kädet olivat hyvin vapaat.

– Se oli ihanaa! Pääsin kokeilemaan haastaviakin hommia ja oppimaan monipuolisesti esimerkiksi kuvaamista ja taittamista. He pyysivät minua myös jatkamaan harjoittelun jälkeen koulun ohella muutaman tapahtuman markkinointia ja sosiaalisen median päivittämistä. Opin siinä valtavasti. Jo parin kuukauden kokemuksella tiesin, että tätä haluan tehdä!

Toinen tärkeä harjoittelupaikka kuljetti Helsinkiin. Siellä Laajavaara pääsi toimimaan kolmen verkkolehden toimittajana, kehittämään lehden someviestintää ja tekemään töitä kahden suuren tapahtuman parissa.

– Se oli minulle kunnon ruuhka-aikaa. Pyörin siellä täällä harjoittelemassa ja tein samalla opintoja loppuun. Välillä matkustin takaisin kotiseuduille siivoamaan, jotta rahat riittivät. Vuosina 2015–2016 paiskin hommia melkein yötä päivää. Lopulta minulle tuli koti-ikävä ja asetuin Jyväskylään.

Sitten seurasikin varsinainen onnenkantamoinen. Laajavaara näki sosiaalisessa mediassa pääasiassa matkailumarkkinointia tekevän FlowHouse Oy:n silloisen työntekijän hauskan kuvan ja jätti siihen lyhyen kommentin. Se johti yllättävään yhteydenottoon.

– Työntekijä laittoi minulle viestiä, jossa pyysi nähdä ansioluetteloni. Hän oli nähnyt sosiaalisen median päivityksistäni, että haen töitä, ja kiinnostus oli herännyt kommenttini myötä. Laitoin tietysti hänelle CV:ni mielelläni ja juttelimme tekemisistäni.

Laajavaara oli rehellinen siitä, mitä osaa ja siitäkin mitä ei. Hänellä oli näyttää myös osaamista oman verkkonäkyvyyden kautta. Se puhui puolestaan.

– Kerroin olevani kiinnostunut somesta, digimarkkinoinnista ja analytiikasta ja siitä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Lopulta menin työhaastatteluun, ja sillä tiellä nyt ollaan.

”En kadu päivääkään”

Tällä hetkellä Laajavaara työskentelee markkinoinnin kampanjapäällikkönä. Hän vastaa digitaalisen markkinoinnin kokonaisuuksista ja tekee Google- ja somemainontaa eri kanavissa, kouluttaa kanavien käyttöön ja miettii sisältöjä ja markkinointistrategioita.

– Työ on haastavaa, eikä koskaan toistu samanlaisena. Asiakkuudet ovat erilaisia ja työkalut muuttuvat koko ajan, ja sen myötä saan aina oppia uutta. Saan käyttää aivojani ja olla rehellisesti se taivaanrannanmaalarikin. Erityisen hyvältä tuntuu, että minun ei tarvitse olla mitään muuta kuin olen – tällainen vähän arka höpöttelijä.

Vanha selkävamma, joka torppasi haaveet vakituisesta siivoustyöstä, ei ole vaivannut päivääkään 3,5 viimeisen vuoden aikana. Edes istumatyö ei ärsytä sitä. Mikä parasta, Laajavaara on saanut vakituisen työpaikan ja osakkuuden firmasta.

– Ai että! En kadu alan vaihtoa sitten päivääkään! Minulla on etuoikeutettu olo, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden ja edennyt päälliköksi asti. Onhan siinä pakostikin tullut tehtyä jotain ihan oikeinkin, Laajavaara nauraa.