Keskimäärin suomalaisten hyvinvointi sekä terveyden taso ovat jatkuvasti kohentuneet. Monet tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kuilu hyvin ja huonosti voivien välillä kasvaa – pieni osa suomalaisista jää hyvinvoinnin kehityksestä jälkeen.

Mistä suomalaista yhteiskuntaa uhkaavat erot syntyvät, ja kuinka polarisaatio voitaisiin pysäyttää? Kysyimme kolmelta teemaa työssään läheltä katsovalta.

Marjut Jyrkinen: Sukupuolten tasa-arvoa ei saa unohtaa

Helsingin yliopiston työelämän tasa-arvon tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Marjut Jyrkinen toivoo, että Suomen eriarvoisuuskeskustelussa näkyisi vahvemmin sukupuolinäkökulma.

– Sukupuolten välinen tasa-arvo on Suomessa monelta osin edistyksellistä, joten helposti ajatellaan, ettei siitä ehkä enää tarvitse puhua.

Useat analyysit kansallisesti ja myös kansainvälisesti kuitenkin viittaavat siihen, että Suomen edistyminen tasa-arvokysymyksissä on pysähtynyt tai ottanut takapakkia. Lisäksi keskustelusta tuntuu Jyrkisen mukaan unohtuvan usein se, että sukupuoli läpileikkaa myös muita eriarvoisuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten ikää, seksuaalista suuntautumista, etnistä taustaa ja yhteiskuntaluokkaa.

Esimerkiksi ulkomaalaistaustaiset naiset ovat Suomessa ryhmä, jonka sisällä korkea koulutuskaan ei näytä nostavan työelämään osallistumistasoa – ero on merkittävä myös ulkomaalaistaustaisiin miehiin verrattuna.

Myös naisten yleinen eteneminen ja urakehityksen ongelmat työelämässä ja monien naisvaltaisten alojen palkkaus ovat Jyrkisen mielestä merkittäviä eriarvoisuuskysymyksiä.

– On piinaavaa, miten esimerkiksi hoiva-alan palkkoja ei ole saatu vieläkään nostettua. Se tarkoittaa tulevaisuudessa myös erityisesti naisten köyhyyttä, koska eläkkeet jäävät pieneksi.

Jyrkinen haluaisi nähdä lisää konkreettisia keinoja, joilla pyrittäisiin rikkomaan sukupuolistuneita käytäntöjä ja hyödyntämään naisten osaamista paremmin.

– Voitaisiinko tehdä rekrytointeja uudella, tiedostamattomia ennakkoluuloja kitkevällä tavalla? Voitaisiinko nähdä enemmän vaivaa monimuotoisuuden eteen?

Juho Saari: Lastensuojelun jälkihuolto on avainasemassa

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani Juho Saari on tutkinut köyhyyttä ja eriarvoisuuteen johtavia tekijöitä jo pitkään. Eriarvoisuus Suomessa on hänen mukaansa sitä, että vaikka suuri osa väestöstä parantaa jatkuvasti elintasoaan ja -tapojaan, pieni osa joukosta ei pääse mukaan kehitykseen.

– Nyrkkisääntö on se, että hyväosaisuus kasaantuu, ja välimatka huono-osaisiin kasvaa. Jos hyväosainen pääsi ennen Kreikkaan, nyt hän pääsee Thaimaahan.

Huono-osaisuuteen usein kuuluva niukkuus on itsessään raskas taakka, joka johtaa heikentyneeseen kykyyn toimia työ-, koulutus- ja sosiaalisten suhteiden markkinoilla, Saari muistuttaa. Erilaiset kannustin- ja byrokratialoukut lisäävät painolastia.

Eriarvoisuuden ytimessä on Saaren mukaan yli sukupolvien periytyvä huono-osaisuus. Siksi lastensuojelun jälkihuolto on sen torjumisessa erittäin keskeisessä asemassa. Jälkihuolto koskee kodin ulkopuolelle sijoitettuina kasvaneita, 18–21 -vuotiaita nuoria.

– Nuori aikuinen tekee siinä kohtaa todella tärkeitä valintoja, jotka todennäköisesti heijastuvat myös heidän omiin lapsiinsa. Jos elämä ei lähde tässä kohdin oikeaan suuntaan, suurina riskeinä ovat syrjäytyminen, velkaantuminen, työmarkkinoilta sivuun jääminen ja asunnottomuus.

Yleisesti ottaen Saari uskoo eriarvoistumisen torjunnassa vastavuoroisuuden ja itsemääräämisoikeuden korostamiseen.

– Ihmiset vastaavat paremmin porkkanaan kuin keppiin. Pitäisi osata kysyä ihmiseltä monella tavalla sitä, mitä hän tarvitsee ja haluaa.

Marja Pentikäinen: Paperittomat pois marginaalista

Helsingin Diakonissalaitoksella työskennellään erityisesti yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kanssa. Mitä organisaation toimialajohtaja Marja Pentikäinen pitää tämän hetken suurimpana eriarvoisuuskysymyksenä?

– Suomeen on syntynyt uusi marginaaliryhmä, paperittomat ihmiset. Heillä ei ole juridista statusta olla maassa, eivätkä he voi käyttää esimerkiksi sotepalveluita tai hakea apua niin kuin muut. Heidän kohdallaan toteutumatta jäävät niin perus- kuin ihmisoikeudetkin.

Käytännössä paperiton on henkilö, joka elää Suomessa vailla laillista oleskeluoikeutta. Paperittomaksi voi joutua monesta syystä, mutta Pentikäinen viittaa ennen kaikkea Suomeen vuonna 2015 saapuneeseen runsaaseen 32 000 turvapaikanhakijaan, joista monet ovat nyt saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Suomella ei ole Irakin kanssa palautussopimusta, joten esimerkiksi sinne palautukset eivät tällä hetkellä toteudu – myös Afganistanin tilanne on vaarallinen ja levoton.

Pentikäisen mielestä työluvan saantia tulisi helpottaa, jotta ihmiset pääsivät helpommin osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Hänen mukaansa Suomen pitäisi myös ottaa uudelleen käyttöön humanitaarisen suojelun perusteella myönnettävä oleskelulupa, joka poistettiin laista keväällä 2016.

Paperittomiksi joutuu myös jo vuosia Suomessa asuneitä perheitä, kun heidän väliaikainen, humanitaarisin perustein saatu oleskelulupansa päättyy, Pentikäinen sanoo. Erityisesti lasten ja nuorten elämään tällä politiikalla voi olla hyvin kauaskantoisia seurauksia.

– Suomessa on monella alalla työvoimapula, ja syntyvyys laskee. Miksemme hoitaisi näiden paperittomina elävien, usein jo suomalaisen kulttuurin sekä yhteiskunnan tuntevien ja työhön haluavien ihmisten asioita kuntoon?

​