Kaarinassa asuvan Jimmy Bussmanin, 32, urasuunnitelmat kirkastuivat jo armeijassa. Hän suoritti osan asepalveluksestaan lääkintäaliupseerikoulutuksessa, jossa opetus painottuu hätäensiapukoulutukseen. Hoitotyö kiehtoi Bussmania, ja niinpä hän haki armeijan jälkeen sairaanhoitajakoulutukseen.

-Sairaanhoitajana toimiminen on hyvin konkreettinen tapa auttaa ihmisiä. Pidän siitä, että voin tehdä jonkinlaisen tempun, josta on oikeasti apua potilaalle, Bussman sanoo.

Mies on työskennellyt viimeiset puolitoista vuotta Pohjola Sairaalan Turun yksikössä anestesia- ja leikkaussalihoitajana. Pohjola Sairaala on yksityinen ortopedinen sairaala.

-Tyypillinen leikkaus, jossa olen mukana, on esimerkiksi polvitähystys, eturistisiteen korjaus tai olkapään leikkaus, Bussman kuvailee työpäiväänsä.

Yksityiseltä julkiselle

Koronakriisi heitti monen suomalaisen arjen päälaelleen keväällä. Myös Bussmanin työnkuva muuttui, vaikka töitä riittikin. Hänen työnantajansa Pohjola Sairaala päätti nimittäin lahjoittaa kriisin ajaksi henkilökuntansa panosta yhteiskunnallisesti kriittisiin terveydenhuollon tehtäviin.

-Aloin tehdä huhtikuussa kaksi päivää viikossa töitä Turun yliopistollisen keskussairaalan hygieniayksikössä, Bussman kertoo.

Koska Pohjola Sairaala on ortopedinen sairaala, sen asiakaskäyntien määrä vähentyi koronaepidemian aikana noin 25 prosentilla. Tämä johtui siitä, että tapaturmien määrä väheni poikkeusoloissa selvästi urheiluharrastusten rajoittamisen ja etätyöskentelyn ansiosta.

Julkiselle terveydenhuoltosektorille korona taas aiheutti luonnollisesti paineita. Tästä syystä osa Pohjola Sairaalan henkilöstöstä siirtyi osa-aikaisesti julkiselle puolelle kriisin ajaksi. Pohjola Sairaala maksoi henkilöstön palkat työskentelyajalta.

Kääntämistä ja epidemiaseurantaa

Lisäresursseja kaivattiin julkisella puolella erityisesti tartunnan saaneiden ihmisten altistusketjujen jäljittämiseen. Turun yliopistollisen keskussairaalan hygieniayksikössä oli tarvetta ruotsin kieltä ja ATK:ta taitavalle sairaanhoitajalle. Ruotsia äidinkielenään puhuvan Bussmanin tehtäviin kuului muun muassa koronaan liittyvien ohjeiden kääntäminen ammattilaisten tarpeisiin.

Samalla Bussman on ollut mukana kehittämässä infektioseurantaohjelmaa, jonne syötetään koronapotilaiden tietoja.

-Ohjelmassa on tiedot kaikista, jotka kantavat tai ovat kantaneet tautia, millaisia oireita heillä on ja kenen kanssa he ovat olleet lähikontaktissa. Ohjelman avulla epidemiaa voidaan seurata ja tarkastella myöhemmin muun muassa, mitä yhteistä tartunnan saaneilla on ollut, Bussman selittää.

-Esimerkiksi veriryhmällä voi olla merkitystä.

Tiukat varotoimet

Leikkauksia tehtiin tietysti Pohjola Sairaalassakin koronaepidemian aikana.

-On tärkeää, että muutkin taudit ja vaivat hoidetaan epidemian aikanakin niin julkisella kuin yksityisellä puolellakin, Bussman muistuttaa.

Varotoimenpiteet olivat kuitenkin tiukat. Flunssaoireisten potilaiden leikkauksia luonnollisesti siirrettiin.

-Eri leikkaustiimit pysyttelivät erillään päivän aikana. Tällä varmistettiin se, ettei koko henkilökunta joutuisi karanteenin, jos yhdessä leikkaustiimissä todettaisiin koronaa. Seurasimme myös jatkuvasti epidemiatilannetta ja olimme valmiit supistamaan leikkaustoimintaa entisestään, jos sille olisi ollut tarvetta.

Bussman on huojentunut, että Varsinais-Suomi on säästynyt toistaiseksi pahemmalta epidemialta. Hän itse odotti, että tilanne olisi kehkeytynyt pahemmaksi.

Paluu arkeen

Työpäivät keskussairaalassa ovat tuoneet mukavaa vaihtelua Bussmanin arkeen. Mies kuvailee yksityisen sairaalan leikkausosastolla työskentelyä unelmatyökseen, mutta tilapäinen työ julkisessa sairaalassa oli sekin mieleinen ja kokemuksena mielenkiintoinen.

-Työnkuvani on ollut hyvin erilainen kuin normaalisti. On ollut kivaa päästä kehittämään omaa ammattitaitoaan. Pohjola Sairaalassa teen konkreettista hoitotyötä, Tyksissä taas enimmäkseen toimistotehtäviä.

Elokuussa Bussman palaa tekemään täyttä työviikkoa Pohjola Sairaalaan. Elämä näyttää palaavan pikkuhiljaa raiteilleen muutenkin.

Bussman on iloinen voituaan jatkaa töitä epidemian aikanakin.

-Olen tehnyt hyvän ammatinvalinnan.