Liikunta on hyväksi terveydelle, uudet harrastukset virkistävät mieltä ja tuovat arkeen vaihtelua. On hyvä kuitenkin muistaa, että joissain lajeissa loukkaantumisriski on tavallista korkeampi. Tärkeintä on tietysti loukkaantumisten ennaltaehkäisy ja turvallisuudesta huolehtiminen, mutta jos vahinko silti sattuu, on suuri apu, kun vakuutus kattaa tarvittavan hoidon.

Pääsääntöisesti omaksi iloksi liikkumista, kuten lenkkeilyä, kuntosalilla käyntiä tai pihaleikkejä voi harrastaa tavallisen terveysvakuutuksen turvin.

Niin sanottujen riskialttiiden lajien, kuten esimerkiksi itsepuolustuslajien tai amerikkalaisen jalkapallon harrastaminen ei kuitenkaan kuulu perusvakuutuksen piiriin. Jos harrastaa tällaisia, terveysvakuutuksen vakuutusehdoissa nimettyjä kuntourheilua riskialttiimpia urheilulajeja, kannattaa harrastaminen turvata urheiluvakuutuksella.

Samoin kilpatasolla urheilu vaatii järeämpää vakuutusta.

Tällaisissa tapauksissa on yleensä kaksi vaihtoehtoa: omaa terveysvakuutusta voi täydentää urheilijan lisäosalla, joka kattaa tietyn, riskialttiiksi luokitellun lajin. Toinen vaihtoehto on ottaa urheiluvakuutus Sporttiturva, joka on saatavilla yli 80 lajiliiton järjestämään toimintaan. Sen voi ostaa lajin harrastamiseen tarvittavan lisenssin hankkimisen yhteydessä.

Milloin tarvitsen kilpaurheiluvakuutuksen?

Kilpaurheiluvakuutuksen tarvitsee, jos osallistuu tai valmistautuu liiton tai seuran järjestämiin kilpailuihin ja otteluihin tai osallistuu kuntourheilutapahtuman, kuten Finlandia-hiihdon, kilpasarjaan.

Lajeissa, joissa lisenssi eli pelilupa tarvitaan sekä harraste- että kilpatasolla urheiluun, tarvitaan pääsääntöisesti kilpaurheiluvakuutus riippumatta siitä, millä tasolla pelaa tai urheilee. Harrastetasolla vakuutukset ovat hinnoiltaan edullisempia kuin kilpatasolla. Vakuutuksen kattavuus on sama molemmissa tapauksissa.

Onko yleistä, että urheiluseurat vakuuttavat kilpatason urheilijat vai kuuluuko se useimmiten kilpaharrastajalle itselleen?

Urheilijat vakuuttavat ja maksavat vakuutukset pääsääntöisesti itse. Joukkuelajien kohdalla seurat ottavat usein urheilijoille vakuutukset mutta urheilijat maksavat vakuutukset kuitenkin itse.

Esimerkiksi Veikkausliigassa, 1. divisioonassa tai vastaavalla, korkealla tasolla urheileville seura yleensä ottaa ja maksaa pelaajan vakuutukset.

Turvaa myös lomamatkan harrastuksiin

Moni myös reissaa harrastusten perässä ulkomaille. Tarvitaanko vaikka laskettelu-, surffaus- tai laitesukellusmatkalle erikseen täydentävä vakuutus vai kattaako matkavakuutus tällaisissa lajeissa tapahtuneet vahingot?

Tavallinen laskettelu tai surffaus ei vaadi matkavakuutuksen laajennusta. Normaali matkustajavakuutus korvaa näissä lajeissa sattuneet vahingot.

On hyvä kuitenkin huomioida, että jos harrastaa off-pistelaskettelua eli laskee merkittyjen rinteiden ulkopuolella, tarvitsee vakuutukseen laajennuksen.

Laitesukellus sen sijaan ei kuulu normaaliin matkavakuutuksen turvaan. Lajia kokeillaan ja harrastetaan paljon ulkomaanmatkoilla, ja reissua suunniteltaessa on hyvä huomioida, että tämä laji vaatii matkavakuutukseen laajennuksen.

Hyvissä ajoin ennen matkaa kannattaa tarkistaa oman matkavakuutuksen ehdoista, tarvitseeko mahdollisesti lisäsuojaa suunnittelemiinsa aktiviteetteihin.

Juttua varten on haastateltu urheilupäällikkö Ari Koskea sekä vakuutuspäällikkö Satu Martensonia OPlta.

Lue lisää OPn urheiluvakuutuksista täältä.